Olen viime viikkoina osallistunut muutamiin tilaisuuksiin, joissa on keskusteltu kaupunkien kehittämisestä ja tulevaisuudesta. Juuri nyt näyttäisi siltä, että elävyys, älykkyys ja kestävyys ovat erityisen tavoiteltavia asioita. Luonnollisesti kaikki itseään kunnioittavat kaupungit haluavat myös kasvaa. Tavoiteltavissa asioissa ei ole mitään huonoa tai väärää – ja varsinkin meikäläisen vuosikausia kestäneen hallinnollisen sote-keskustelun vastapainoksi ne ovat virkistäviä – mutta silti olen jäänyt pohtimaan kaupunkien erottautumista.

Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana kaupungit ovat olleet mm. oppivia, innovatiivisia, fiksuja, luovia, älykkäitä ja kestäviä. Tämän blogin nimikin juontaa juurensa 10 vuoden takaiseen raporttiin, jonka teimme professori Markku Sotaraudan kanssa eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle. Erilaisia kaupunkivertailuja käsitelleen raportin lopuksi väitimme hieman humoristisesti, että seuraavaksi nousussa on nokkela kaupunki.

Kaupungit haluavat puhutella tyypillisesti investoijia, opiskelijoita, matkailijoita, osaavaa työvoimaa ja tietysti nykyisiä asukkaita. Eri kohderyhmille kerrotaan hieman erilaista tarinaa, mutta jonkinlaista koherenssia tarvitaan. Samoin kun tarvitaan erottautumista ja persoonallista sisältöä. Miksi Helsingin elävyys on toisenlaista kuin Kööpenhaminan tai miksi älykkäitä ratkaisuja kannattaa kehittää Oulussa eikä Dublinissa?

Viimeisten parinkymmen vuoden aikana strategiatyö on tullut voimalla kaupunkeihin ja strategioista on tullut yhä laajempia ja yksityiskohtaisempia, toisinaan myös erilaisia toiveiden tynnyreitä, jotka toki tarjoavat hieman väljyyttä ideointiin kovan taloudellisen vuosisuunnittelun vastapainoksi. Virkistävä poikkeuksena kehitykseen on Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren valmistelema ja kaupunginvaltuuston hyväksymä lyhyt sekä ytimekäs strategia. Oikeastaan se onkin luonteeltaan enemmän visio.

Kun ajattelee erilaisten kohderyhmien puhuttelua, juuri visio on ratkaisevan tärkeä. Parhaimmillaan visio kuvaa kaupunkikokonaisuuden tulevaisuutta tai tulevaisuuden suuntaa innostavasti luoden samalla erottautumista. Oleellista on, että kuvaus on sisällöllistä, siis esimerkiksi millä tavalla kaupunkimme on elävä tai kestävä. Ehkä koko strategiatyöskentelyn suuntaa pitäisi viedä voimakkaammin visiotyöhön ja kaupunkien vuosisuunnittelussa sitten konkretisoida visioita toimenpiteiksi.

Vastaavasti visioita tarvitaan, kun uusia alueita kehitetään ja kaavoitetaan. Pelkkä arkkitehtuuri, tiiviys tai talojen tyyppi ei riitä visioksi, pitää pohtia minkälaisia kohderyhmiä tavoitellaan, minkälaisia palveluita he tarvitsevat, minkälaisia työpaikkoja, miltä katutila näyttää tai miten hyödynnetään taidetta. Tai mitkä ovat asukkaiden ja toimijoiden mahdollisuudet muokata omaa ympäristöään. Arkkitehtuurinkin pitäisi ilmentää visiota. Ottaen huomioon, että kaupungit ovat oikeastaan tuhansia vuosia eläviä orgaanisia kokonaisuuksia, myös riittävää väljyyttä pitää visiossa olla.

Sitran strategiasta vastaava johtaja Paula Laine on tuoreessa blogissaan kuvannut tyypillisimpiä virheitä, joita tehdään visiotyössä. Hän kuvaa myös hyvän vision tunnusmerkkejä, mainitsen tässä mielestäni kaksi tärkeintä: hyvä visio ei miellytä kaikkia ja kohderyhmä on mietitty etukäteen, kieli ja tekotapa on sovitettu tarkoitukseen.