Mahdollisuuksia ja vetovoimaa maker-kulttuurista

Emeritusprofessori Kari Uusikylä oli Pohjalaisen kolumnissaan (3.10) tapansa mukaan ja aiheellisesti huolestunut koulutuspoliittisen linjamme yksipuolistumisesta teknologian ja luonnontieteiden hyväksi. Hän muistutti, että erityislahjakkuutta on monenlaista: matemaattista, kielellistä, musiikillista, kykyä ympäristön hahmottamiseen, käsityötaitoa, kehon hallintaa, sosiaalista tai taiteellista. Saman aikaisesti käymme keskustelua erityisesti poikien kyvystä pysyä mukana nykyisessä järjestelmässä, eikä ylioppilastodistuksen entistä suurempi painottaminen pyrittäessä jatko-opintoiin helpottane tilannetta.

Käden taidoista puhutaan toisinaan, mutta viime vuosikymmenten kansallinen tarina on, aivan oikein ja perustellusti, rakentunut osaamispohjaisen talouden ympärille. Vaikeuksien ilmetessä otamme hieman takapakkia ja palaamme yleisemmin teolliseen viennin korostamiseen, vaikka varsinkin palveluvienti on viime vuosina kasvanut merkittävästi.

Olin viime toukokuussa tutustumassa Yhdysvaltain Oregonissa sijaitsevaan Portlandiin, jota myös maailman hipsteripääkaupungiksi tituleerataan. Se on yliopistokaupunki ja koulutettujen nuorten suosittu muuttokohde, mutta leimallista sille oli monipuolinen maker- ja artesaanikulttuuri kymmenine pienpanimoineen ja -paahtimoineen, rullalautavalmistajineen, fillarintuunajineen tai huonekaluvalmistajineen. Kyllä, siellä oli myös suuret yksiköt vaikkapa Intelillä ja Nikella, joka myös sponsoroi kaupunkipyöräjärjestelmän. Käsityöläisyys edusti laatua, erottautumista ja itselle räätälöidyn tuotteen pitkäaikaista käyttöä sekä kestävyyden kulttuuria vastakohtana edulliselle ja nopeasti vaihtuvalle muodille. Samalla se on tärkeä osa paikallistaloutta.

Helsingissä on joitakin kiinnostavia esimerkkejä vastaavalaisesta ajattelusta. The Helsinki Distillery Co. tekee laadukasta giniä, Saint Vacant suunnittelee erinomaisia kenkiä (ja valmistuttaa ne käsityönä Portugalissa) ja Pelago valmistaa kotimaisia pyöriä. Jyväskylästä tulee mieleen custom-kitaroita valmistava Vuorensaku – Billy Gibbons sai omansa vuosi sitten Haminassa – ja pohjoisesta lähtöisin oleva Balmuir, jonka laadukkailla tekstiileillä tähdättiin alun perinkin kansainvälisille markkinoille. Vaatepuolella suomalaiset design-opiskelijat menestyvät hienosti kansainvälisissä kilpailuissa, mutta tuotepuolen uusia läpimurtoja vielä odotellaan.

Kuten Uusikylä toteaa, lahjakuutta on monenlaista, eivätkä kaikkien kyvyt viittaa teknologian tai luonnontieteiden alueille. Ja taas toisaalta, korkeatasoisille design-tuotteille on aina kansainvälistä kysyntää. Ehkä pienen maan pitäisi saada lahjakkuusreservit paremmin käyttöön, sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta. Koulutus on tässä yksi tärkeä tekijä, mutta yhtä lailla kuluttamisen kyky ja kulttuuri. Ekologisesti kestävää on hyödyntää lähellä olevia raaka-aineita ja harjoittaa paikallista tuotantoa. Kysymys ei myöskään ole hipsterikulttuurista, vaan erityisesti kulutuskykyisten keski-ikäisten houkuttelemisesta uudenlaisten tuotteiden ja palveluiden pitkäjänteisiksi käyttäjiksi. Trendit luodaan kaupungeissa, joissa on riittävästi käyttäjiä, tiheyttä, näyttäytymisen paikkoja ja vilkasta katuelämää.

Sveitsiläinen aluetaloustieteilijä Hugues Jeannerat esitti muutaman vuoden takaisessa tutkimuksessaan, että alueilla on perinteisesti ollut kaksi vaihtoehtoista elinkeinopoliittista päästrategiaa: teknologiaan perustuva arvonluonti, jossa tuote ja käyttäjä on erotettu toisistaan, tuote liikkuu ja tavaravienti on hallitsevaa, ja vaihtoehtoisesti elämyksellisyyteen perustuva arvonluonti, jossa ihmiset liikkuvat ja ovat paikan ”vieraita”. Eräät paikat ovat onnistuneet yhdistämään nämä kaksi, esimerkkinä sveitsiläiset luksuskellovalmistajat, joiden asiakas ei ainoastaan osta tuotetta, vaan matkustaa paikan päälle noutamaan tuotteen, tutustuu valmistukseen ja yritykseen, sitoutuu brändiin ja käyttää samalla paikallisia matkailupalveluita. Olisiko tässä meille opittavaa?

Kaikista ei ole kirjanlukijoiksi ja lahjakkuuksia on monenlaisia. Mutta onneksi maailma tarjoaa erilaisia polkuja erilaisille lahjakkuuksille. Artesaanikulttuuri määrittää lähes koko Brittiläisen Kolumbian aluetta ja erityisesti Seattlea, Portlandia sekä Vancouveria, ehkä tässä olisi itua myös meille? Mitä jos Helsinki olisi Euroopassa maker-kulttuurin hot spot; artesaanioluiden, pienpaahtimoiden ja särmikkäiden katumuodin brändien kohtaamispaikka, jonne trenditietoiset eurooppalaiset haluavat matkustaa? Ja kuka tekisi minulle custom-kajakin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s