Yleisradion MOT-ohjelma käsitteli maanantaina 18.9. Tampereen kaupungin suuria rakennushankkeita tai niiden suunnitelmia ja pyrki luomaan mielikuvan epäilyttävästä toiminnasta kaupungin ja rakennusliikkeiden välillä. Vaikka tunnekin jollakin tasolla tamperelaisia hankkeita, tarkoitukseni ei ole puuttua nyt niihin tai MOT:n yleiseen journalistiseen kunnianhimoon, tai sen puutteeseen, vaan pikemminkin tarkastella yleisemmin joitakin ohjelmassa esille tulleita teemoja. Todettakoon vielä, että työnantajani ei ollut ohjelmassa esillä ja itsekin vain vilahdin etäältä kuvatussa kohdassa, jossa olin pitämässä seminaariesitelmää.
Yksi ohjelmassa voimakkaasti esille tuotu huolenaihe oli se, että rakennusliikkeet ideoivat hankkeita, esittelevät niitä kaupungeille ja vieläpä kaiken lisäksi saavat toisinaan jopa toteuttaa niitä. Täysin selväksi ei tullut mikä tässä on erityisen ongelmallista – ellei ongelmaksi lasketa sitä, että rakennusliikkeellä on ideoita – koska jokainen yleiskaavaan tai asemakaavaan tehtävä muutos edellyttää demokraattisesti valitun luottamushenkilöelimen päätöstä ja lainmukaista valmistelua. Yleensä tonttimaatakin myydään markkinahintaan.
Ohjelmassa esitetty näkemys oli se, että kaupungin pitäisi tehdä kaava ja sitten myydä tontit huutokaupalla. Näin toki kunnat jatkuvasti tekevätkin. Jos ideointi olisi vain viranhaltijoiden tehtävä, jäisi moni uusi ja yllättävä hanke toteutumatta. Ohjelmassa esillä ollut Tampereen kansi ja areena on tästä hyvä esimerkki: miksei yksikään kaavoittaja ollut sellaista koskaan esittänyt? Tässä tapauksessa idean esittänyt NCC sai kehittää hanketta, mutta kun se luopui siitä, minkä jälkeen kaupunki järjesti julkisen hankinnan. Jos idean esittäjä ei saisi koskaan yrittää toteuttaa esittämiään ideoita, niin miksi kukaan niitä esittäisi? Käytännön kokemuksesta tiedän, että vain harvat ideat toteutetaan ja niiden kehittäminen paljon työtä sekä tiivistä vuorovaikutusta kaupunkien kanssa.
Ohjelmassa puhuttiin paljon myös asukkaiden osallistamisesta. Tältä osin maankäyttö- ja rakennuslaki määrää selkeästi, miten on toimittava. Tällä kertaa paheksuttiin sitä, että asukkailta ei ollut kysytty mielipidettä esimerkiksi ennen julkista arkkitehtikilpailua, jolla vasta pyriittiin saamaan ideoita kaavoitustyön pohjaksi. Minulle ei täysin selvinnyt, mitä olisi pitänyt kysyä ennen kuin on mitään näytettävää tai ehdotettavaa.
Kuunnellessani osallisuuspuhetta mieleeni nousi juuri lukemani ja äskettäin suomeksi käännetty Jan-Werner Müllerin hieno teos Mitä on populismi. Müllerin mukaan populismille tyypillistä on, että se kritisoi vallanpitäjiä, se väittää, että on olemassa jokin erityinen kansan tahto ja että juuri populisti osaa tulkita sitä. Asukkaista puhutaan toisinaan hieman vastaavalla tavalla, että ikään kuin heillä olisi hallussaan jokin kollektiivinen ja yksiselitteinen viisaus tai tahto, vaikka todellisuudessa mielipiteitä on aina moneksi ja aktiiviset puhehenkilöt ajavat omaa kantaansa. Myös asukkaiden motiivit ovat erilaisia: joku asukas pohtii kaupungin kehittämistä laajasti, toinen ajaa jyrkästi omaa etuaan ja vastustaa kategorisesti kaikkea rakentamista lähiympäristössään. Ohjelmassa käsiteltyä Eteläpuiston hanketta edusti asukkaiden puolelta kokonaista yksi henkilö, joka oli yllättäen vastustaja.
Mitä tulee yleisemmin asukkaisiin ja kansalaisiin on jotenkin outo ajatus, että heillä ei olisi mahdollisuutta kertoa mielipiteitään tai osallistua keskusteluun. Heillä on siihen mahdollisuus ja vieläpä aivan koska hyvänsä. Jokainen meistä voi kirjoittaa lehteen, verkkosivuille, osallistua erilaisiin asukasiltoihin, jättää ehdotuksen kunnan sivuille, ottaa yhteyttä valtuutettuihin ja vaikka antaa vinkin medialle. Ei osallistumista ole tarvetta rajata erityisesti johonkin muodolliseen prosessiin. Mutta vaikka näin onkin, taustalla on ajatus, että kansalaiset eivät ole kykeneviä, vaan että he tarvitsevat ohjattua toimintaa tai jonkinlaisen äänitorven kuten populismissa.
Monimutkaistuvassa ja monimuotoistuvassa maailmassa tarvitaan erilaisten toimijoiden näkemyksiä ja ideoita, eikä millään osapuolella ole monopolia hyviin ideoihin. Liiketoiminnan näkökulmasta ongelma on se, että ideoita on vaikea suojata. Siksi on oikein, että mikäli idea todetaan päätöksenteossa hyväksi, sitä saa myös edes joltakin osin toteuttaa. Monet ideat ovat kuitenkin niin vaativia, että yksi osapuoli ei saa niitä yksin aikaiseksi, vaan tarvitaan vaikkapa julkisen ja yksityisen toimijan kumppanuutta. Julkisen puolen tullessa mukaan tarvitaan taas julkista hankintaa, ja esimerkiksi Tampereella on toimittu tässä aivan oikein. Lopulta kaavoista taas päättävät vaaleilla valitut luottamushenkilöt ja heidän tehtävänsä on tarkastella yhden kaupunginosan tilanteen ohella kokonaisuutta ja ottaa huomioon myös tulevat osalliset. Ja vaikka valtion viranomainen, ohjelmassakin mainittu ELY-keskus, valittaisikin kaavasta, meillä senkin asian ratkaisee tuomioistuin. Valitus itsessään ei ole todiste lainvastaisuudesta.
Nokkela Kaupunki 
Hyvä kirjoitus! Osasit pukea sanoiksi,mitä itse olen ajatellut.
Suorastaan loistava kirjoitus. Yleisradion ja muutaman muunkin valtamediaksi luokiteltavan mediatalon itsensä harjoittama populismi ja marginaalisten sekä suurennuslasilla etsittyjen ongelmakohtien paisuttelu on saanut jo surkuhupaisia piirteitä. Mitenkähän suunta muuttuu (vai muuttuuko?) kun uusi lehtimies, siis eikun henkilö, astuu johtamaan yhteisen mediatalomme journalistiikkaa.
Hyvä kirjoitus! Olen kyllä joskus sinua Juha kritisoinut yltiöpäisestä kehittämisinnostuksestasi, mutta nyt yhdyn täysin ihmettelemään MOT-ohjelman syyllistävää asennetta. Jos se olisi kohdistunut suunnitelmiin niiden mittakaavattomuuden tai muun ympäristöön sopimattomuuden vuoksi – sellaista on ollut näkyvissä Tampereellakin – olisin ymmärtänyt. Erityisesti tuo vuorovaikutus ilman suunnitelmaa – sehän on mahdottomuus. Se että tällä hetkellä vallitsee kohtuuton torni-innostus ja intohimoinen tiivistämisen halu – ei eheyttämisen halu – vaan nimenomaan uuden mittakaavan ymppääminen vanhan rakenteen harmoniaa järkyttämään, siihen olisi kyllä syytä puuttua.
Sanon KIITOS Juha, todella hyvä yhteenveto ja kommentti.
Todella mielenkiintoisia asioita tavallisen kuntalaisen kantiltakin katsottuna ja VANTAALLA ASUVANA.Kuntahan olemme me, veronmaksajat, kuntalaiset, eikö?
Kuntalain mukaan kunnan jäsen on a) kunnan asukas, b) yhteisö tai säätiö, jonka kotipaikka on kunnassa tai c) se, joka omistaa tai hallitsee kiinteää omaisuutta kunnassa
Ja kiitos vielä kaikille rohkaisevasta palautteesta!!
”Kaupunkien ja rakentajien piilodiilit”
Juha Kostiaisen (YIT) mukaan MOT- ohjelma 18.9.2017 ”Kaupunkien ja rakentajien piilodiilit” pyrkii luomaan väärin perustein mielikuvan epäilyttävästä toiminnasta kaupungin ja rakennusliikkeiden välillä. Kostiainen ei näe ongelmaa siinä, että rakennusliikkeet ideoivat ja demokraattisesti valittu luottamushenkilöstö päättää asian. Hänen mukaansa yleensä tonttimaakin myydään markkinahintaan – niin tietenkin, miten muuten. Näin ollen kaavojen laatijoilla ei ole vaihtoehtoa toimia pätevyytensä nojalla sopivina valittujen esimiesten direktiovallan ja kuntatyöntekijöiden lojaliteettivelvollisuuden puitteissa. Ongelma syntyy kuitenkin silloin, jos kaavaprosessi ei ole avoin ja suunnitelmien sisällöstä sovitaan etukäteen erilaisia sisäpiirin – kaupunginkin, viranhaltijoita, yhteistyöryhmiä ja kokouskäytäntöjä hyväksi käyttäen; tai jos suunnitelmat pyritään salaamaan ja ne tuodaan kansalaisten tietoisuuteen lähes valmiiksi sovittuina tai vaihtoehdottomina suunnitelmina rakennusoikeuksineen ennen kaavoituksen virallista aloitusta, kuten Eteläpuistossa ja Tammelan stadionilla tapahtui.
Tampereella on myös yleistynyt hankintalain (HILMA) mukaan harjoitettu arkkitehtuurikutsukilpailu halutun rakennusoikeuden visualisoimiseksi ja jonka tulosten arvioimiseksi on saatu sopivat, tarkoin valikoidut kilpailijat ja tuomaristo.
Kostiaisen mukaan MOT-ohjelman näkemys oli se, että kaupungin pitäisi tehdä perinteisesti kaava ensin ja sitten myydä tontit huutokaupalla, mutta hän pelkää, että tällä menettelyllä jäisi moni hanke toteuttamatta. Se ei ollut ohjelman viesti. Hankekehittämistä voi tehdä myös MRL:n pelisäännöillä. Tällä hän viittaa kuitenkin toteuttamisvaikeuksissa olevaan Kansi ja areena- hankkeeseen ja myös hämmästelee miksi yksikään kaavoittaja ei koskaan ole esittänyt mitään sellaista! Tämä ei pidä paikkaansa, sillä innovatiivisia ja samalla teknisesti ja taloudellisesti toteutuskelpoisempia täydennysrakentamishankkeita on Tampereen kaupungille toki esitetty. Tästä esimerkkinä voidaan mainita Kaupin kansi-hanke, jonka kehittäjinä ja tekijänoikeuden omistajana on tamperelainen arkkitehtiryhmä. Hanke voisi tuoda kaupungille noin 90 miljoonaa euroa, jonka lisäksi vuosittaiset verotulot noin 17 miljoonaa euroa. Tästä hankkeesta on tehty aiesopimus kaupungin ja Skanskan välillä vastoin kaupunginvaltuuston hyväksymiä maapoliittisia linjauksia – lisäksi ilman kilpailutusta ja salaa hankkeen kehittäjiltä viemällä hanke ilman valmistelua jopa kaavoitusohjelmaan 2015-17. Jos hanke tulee väärältä taholta, se ei näytä kelpaavan virkamiehille tai päättäjille.
Kostiaisenkin mukaan Kansi ja areena –hankkeen idean on esittänyt NCC, joka sai kehittää hanketta kumppaninaan paikallinen Aihio-arkkitehdit (ent. arkkit.tsto KSOY) , mutta heidän suunnitelmansa ei hätkähdyttänyt, joten hankkeelle ostettiin arkkitehtuuripesu kansainvälisesti tunnetulta arkkitehtitsto Liebeskindiltä ja hankkeelle räätälöitiin kaava ennätysajassa. NCC luopui Kansi ja areena –hankkeesta myöhemmin todennäköisesti taloudellisesti kestämättömän konseptin ja hankkeen rahoituspohjan puuttuessa. Tämä oli nähtävissä jo vuonna 2009 hankkeen liian suurten ja huonosti hyödynnettävien kapeiden toimistotornien ja asuntojen vähäisyyden takia sekä erittäin kalliin ja vaikean rakentamisen vuoksi radan päälle. Tätä ei aluksi ymmärretty ja myöhemmin ei haluttu enää tunnustaa. Kaupunki etsi hankkeelle uutta toteuttajaa ja kilpaan ilmoittautui vain kaksi toimijaa: SRV ja Lemminkäinen.
Näihin hankekehittelyihin innostavat Tampereen kaupunginvaltuuston hyväksymät maapoliittiset linjaukset vuodelta 2014, joissa kannustetaan omalla riskillä kehittämään uusia hankeideoita kaupungin maalle, jolloin kehittäjälle voidaan osoittaa merkittävä osuus hankkeesta toteutettavaksi. Mainittakoon tässä yhteydessä, että innovatiivinen ja vaikeisiin paikkoihin sovitettu täydennysrakentaminen ja kehittäminen vaatii hyväksyvän ilmapiirin, strategista uudelleen ajattelua ja totutusta luopumista, mutta myös usein erilailla ajattelevia ihmisiä!
Kostiainen tunnustaa maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) määräävän selkeästi miten hankkeissa on toimittava, mutta samalla ihmettelee MOT:n ohjelmassa sitä, ”mitä olisi pitänyt kysyä asukkailta ennen kuin on mitään näytettävää tai ehdotettavaa” – siis ennen ”kaavan sisällöstä sopimista” eli kuin esitetään asukkaille päättäjien tekemä valmis päätös! Kostiainen nimeää populisteiksi MOT-ohjelmassa ne, jotka kritisoivat tätä asiantuntijavallankäyttöä ja liian likeisiä suhteita päättäjien, virkamiesten ja rakennusliikkeiden kesken sekä myös jopa kaavahankkeiden asianosaiset, kaavanlaatijan pätevyyden omaavat kaavoittajat.
Ohjelmassa käsiteltyä Eteläpuiston hanketta edusti asukkaiden puolelta hänen mukaansa ”kokonaista yksi henkilö”, joka vastusti hanketta. Kostiainen ei ilmeisesti tunne Pro Eteläpuisto-liikettä, jossa hanketta vastustavia ihmisiä on tuhansittain. Juha Kostiaisella ei ole perusteita myöskään väittää, etteikö vastapuolta olisi kuultu MOT -ohjelmassa, sillä kaupunkisuunnitteluhankkeista vastanneita ylimpiä päättäjiä ja virkamiehiä, kuten ex pormestaria Anna-Kaisa Ikosta ja kaupunkisuunnittelusta vastanneita ex apulaispormestari Pekka Salmea, ex kiinteistöjohtaja ja nykyistä kaupunkisuunnittelun palvelualueen johtajaa Mikko Nurmista sekä entistä kaavoitusjohtaja ja elinkeino- ja maankäyttöjohtaja Jyrki Laihoa haastateltiin useaan otteeseen.
Kostiaisen mielestä asukkailla on mahdollisuus kertoa mielipiteensä milloin vain ja jokainen voi kirjoittaa lehteen, verkkosivuille ja osallistua asukasiltoihin, jättää ehdotuksen kunnan sivuille, ottaa yhteyttä valtuutettuihin ja antaa vinkin medialle eikä osallistumista tarvitse rajata johonkin muodolliseen prosessiin. Epäilemättä näin on useissa hankkeissa toimittukin, mutta tästä huolimatta juuri Tampereella on nähtävissä erittäin räikeästi hallinnon sisään rakennettu korruption mahdollisuus maankäytön suunnittelussa. Herääkin kysymys, onko hän itse kokeillut em. keinoja. Jos on, hänen pitäisi tietää niiden tehottomuus.
Kostiaisen väitteisiin lyhyesti faktatiedot: Perustuslaki , MRL ja laki hallinnosta määrittelevät, että kansalaisilla on oikeus osallistua ja vaatia hyvää hallintoa.
Perustuslain mukaan :”Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.
Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.” (2§)
Mitä MRL sanoo ja miten esimerkiksi Eteläpuistossa on menetelty?
“Kaavoitusmenettely tulee järjestää… niin, että… osallisella on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta” (MRL 62 §). Laki puhuu osallistumis- ja arviointisuunnitelman laatimisesta “riittävän aikaisessa vaiheessa” (63 §). Muista pykälistä selviää, että tämä tarkoittaa sellaista ajankohtaa, että ennen kaavaehdotuksen asettamista julkisesti nähtäville (64 § 2 mom.)
Kostiaiselle on todettava, että ”kokonaista yksi henkilö” edusti suurta joukkoa kansalaisia ja lakien noudattamisen vaatimusta. Kyseinen henkilö toi ohjelmassa esille sen, mitä monet asiantuntijat, esim. yhdyskuntasuunnittelun professori Kaj Nyman, ovat todenneet eli kun valmiit päätökset tuodaan asukkaille, niin vuorovaikutus ja osallisten kuuleminen on vain pelkkää silmän lumetta. Näin on Tampereella toistamiseen tapahtunut. Täällä on omaksuttu käytäntö, että suunnitelma tuodaan asukkaiden tietoon ja osallisten kommentoivaksi vasta tehtyjen päätösten jälkeen vaihtoehdottomana ja Eteläpuistossa jopa ilman puistovaihtoehtoa. Eteläpuiston tapauksessa ensin tehtiin Keskusta-hankkeessa, pienessä piirissä sovittujen mitoitustutkielmien mukaan, arkkitehtikutsukilpailulle ohjelma, jota ei alistettu yleiselle keskustelulle, vaikka kyseessä oli 150 -vuotisen ja sijainniltaan monessakin mielessä strategisesti tärkeän puistomaan muuttaminen rakennusmaaksi vastoin ylempien kaavatasoja.
Kaupunginhallituksen suunnittelukokoukselta 13.10.2014 haettiin hyväksyntä Eteläpuiston muuttamiseksi jopa ympäristöään tehokkaammalle rakentamiselle kahden samansuuntaisen tehorakentamista edustavan kilpailutyön voimalla, joista päätettiin edetä Seelake-ehdotuksen pohjalta, vaikka suunnittelukokouksella ei ollut silloin edes päätösvaltaa. Tätä linjausta jatkotyöksi pidettiin jopa kaavoituksessa ”päätöksenä” ja siihen turvauduttiin, jos joku osallisista uskalsi epäillä hankkeen lainmukaisuutta tai vaatia vaihtoehtoja.
Eteläpuiston kilpailun järjesti kaupungin Keskustahanke, jota johti vuodesta 2012 lähtien rakennusarkkitehti Tero Tenhunen. Hän oli noussut tehtävään, ilman kaupunkisuunnittelukokemusta – viikossa, ilman sisäistä tai ulkoista hakua, kaupungin controllerista hankekehityspäälliköksi ja sitä kautta keskustan hankejohtajaksi. Eteläpuiston arkkitehtikilpailun työryhmässä olivat ilman merkittävää kilpailumeriittiä entinen kaavoitusjohtaja ja nykyinen konsultti Jyrki Laiho, asemakaava-arkkitehti Elina Karppinen ja projektiarkkitehti Kay Bierganns, jotka pisteyttivät kilpailijat ja valitsivat 42 kilpailijaehdokkaan joukosta 6 kilpailijaa jatkoon. Näiden joukossa ei ollut kansainvälisesti merkittävimmät arkkitehtitoimistot: tanskalainen BIG Architects ja arkkitehtitoimisto Lahdelma-Mahlamäki. Kilpailun tuomaristo valitsi voittajiksi Tovatt Architects &Planners Ab:n (Seelake) ja KCAP (Sunny Side of the City), jotka kumpikaan eivät noudattaneet kilpailuohjelmaa, vaan ylittivät moninkertaisesti kilpailuohjeiden rakennusoikeuden. Normaalisti tämä olisi ollut hylkäysperuste, mutta voittajaryhmien kokoonpanoissa olivat myös toisina osapuolina kaupungille tutut konsultit M&Y ja Ramboll sekä Vuoreksesta tuttu Atelier Dreiseitl Saksasta, joilla saattoi olla muita kilpailijoita enemmän tietoa siitä, mitä kaupunki Eteläpuiston alueen kehittämiseltä odotti. Nämä toimistot olivat aikaisemminkin tehneet töitä kaupungille: puitesopimuskonsulttina toiminut M&Y on tehnyt merkittävimmän osan kaupungin maankäytön konsulttitöistä viime vuosina ja tutkinut jopa Eteläpuiston rakentamisen määrää mm. Korkean rakentamisen selvityksen puitteissa. Toisen kilpailussa menestyneen toimiston kumppani Atelier Dreiseitl Saksasta oli taas tehnyt yhteistyötä Vuoreksessa saksalaissyntyisen projektiarkkitehti Kay Biergannsin kanssa, joka sopivana oli laatinut Eteläpuiston kilpailuohjelman. Puitesopimusarkkitehtitomiston M&Y:n osakkaan ja kilpailun toisessa palkitussa työssä tekijänä olleen arkkitehti Kimmo Ylä-Anttilan ja Eteläpuiston kaavoittajan Iina Laakkosen keskinäistä jääviyttä voitaisiin myös tutkia.
Suunnittelujohtaja Taru Hurme, joka lähti kaupungilta Rambolliin ja josta jatketun haun kautta ainoana uutena hakijana palasi sitten suunnittelujohtajaksi kaavoitukseen vuoden sisällä, muutatti raportin Tampereen vihreä keskusta yhteenvetokartan merkintöjä Eteläpuiston vahingoksi. Raportti oli laadittu asiantuntijatyönä strategisen osayleiskaavan taustamateriaaliksi ja se tuotti tuotti lähtötietoja viherverkon nykytilasta, arvostuksesta sekä tulevaisuuden tavoitteista. Vain raportin muuttaminen mahdollisti Eteläpuiston tutkimisen rakennusmaaksi.
Hankintalain mukaisessa kutsukilpailussa kilpailijat työryhmineen esittävät ryhmän kokoonpanon, jolloin kilpailun järjestäjillä on mahdollisuus valita sopivat yhteistyökumppanit. Jos kilpailu olisi järjestetty Suomen arkkitehtiliiton kanssa ja sen sääntöjen mukaan, kilpailuohjelma olisi tarkistettu, rakennusoikeutta ei olisi ylitetty, kilpailijoiden jääviys olisi tutkittu ja tuomarivalintaan ei olisi välttämättä voinut helposti puuttua!
Kilpailutuomariston nimesi pormestari Anna-Kaisa Ikonen. Tuomaristoon kuuluivat kaupungilta aina samat sopivat arkkitehdit mm. Sakari Leinonen ja Tero Tenhunen sekä apulaispormestari Pekka Salmi, joka oli myös päättämässä kaavojen, mm. Eteläpuiston eteenpäin viemisestä arkkitehtikilpailun tuomariston jäsenenä, yhdyskuntalautakunnan puheenjohtajana, kaupungin valtuuston jäsenenä sekä maakuntavaltuustossa myöskin puheenjohtajana päätettäessä vastoin voimassa olevaa maakuntakaavaa muuttaa Eteläpuisto keskustatoimintojen ja virkistyksen sekoittuneeksi alueeksi. Anna-Kaisa Ikosen pormestarikaudella pyrittiin siis muuttamaan kaikki eri kaavatasot Eteläpuiston rakennusmaaksi muuttamista varten. Syystä tutkija P-H Rannisto toteaa tutkimuksessaan, että ”Tällä valtuustokaudella …. pormestarit ovat menneet viranhaltijoiden tontille ohjaamaan valmistelua” (AL 8.12.2014).
Likaista peliä Tammelassa
MOT-ohjelmassa nostettiin esille yhtenä tapauksena myös Tammelan stadionin hankekehittämisen läpinäkymättömyys. Stadionin kehittämisessä avainkysymyksiksi nousi se, kenen ideasta Tammelan stadionin kehittäminen oikeastaan alkoi ja milloin sekä miksi hankekehittäminen pidettiin salassa asukkailta ja Tammelan yleissuunnittelua tekeviltä kaupungin arkkitehdeilta. MOT toi päivän valoon sen, että rakennusyhtiö Lemminkäisen esittämän idean taustalla hääri myös silloinen kaavoitusjohtaja ja Tampere Unitedin (TAMU) hallituksen jäsen ja kunniapuheenjohtaja Jyrki Laiho. Myöskään Lemminkäisen ”hyvää” ideasuunnitelmaa ei koskaan näytetty julkisuudessa, vain sama kaaviokuva julkaistiin Aamulehdessä kahdesti 23.12.2012 ja 4.5.2013. Alkuperäisen suunnitelman mukaan stadion olisi levittäytynyt Tammelan koulun tontille reilusti yli Ilmarinkadun, purkaen vanhan tiilikoulun päädyn. Samantapaisia asuintornitalojen ja kentän yhdistelmiä on toteutettu mm. Ruotsin Eskilstunan kentälle. Lemminkäiselle tärkeintä oli keskustamainen asuinrakennusoikeus, jota Lemminkäiselle luvattiinkin puolet hankkeesta.
Kysymys maapolitiikan linjausten mukaisesta kaupungin maalle kehitetystä ideasta saatettiin jopa sopia kaupungin ja rakennusyhtiön välillä jalkapalloseurojen myötävaikutuksella. Jalkapalloseuroille oli väläytelty myös kentän siirtoa syrjemmälle Hakametsään, jolloin seurojen ei varmaankaan auttanut muuta kuin hyväksyä kentän ympärille kerrostalot. Asukkaille hanketta ei esitelty ennen arkkitehtuurikilpailuun ryhtymistä, jolloin rakennusoikeus oli jo lyöty lukkoon.
Vuorovaikutteisuus on voima, joka voi toimia vastavoimana rahan totalitarismille (MRL). Suunnittelun politisoitumisessa on vaarallista se, että ainoaksi tunnistetuksi suunnittelun vaikuttajaksi muodostuu raha, eli tontteja yrittäjille ihan mistä tahansa ja rakennusoikeutta miten paljon tahansa. Professori Juha Siltala puhuukin rahasta uutena totalitarismina. Suunnittelu on aina arvovalintoja, eikä rahan arvo ole ainoa arvo edelleenkään.
Professori Nyman toteaa: ”Maankäytön suunnittelussa ei ole liikesalaisuuksia tai jos niitä on, niin ei ole vuorovaikutteisuutta. Maankäytön suunnitteluun liittyvät isot rahat, ja jääköön raha rahana liikesalaisuudeksi, mutta on väärin pitää yhteisen ympäristömme suunnittelua pelkkänä rahakysymyksenä”.
Lopuksi todettakoon Juha Kostiaiselle: Poliitikot ja grynderit eivät omista Tampereen kaupungin maita. Ne omistamme me, kaupunkilaiset yhdessä. Myös todellisen päätösvallan tulee kuulua meille. Meitä on kuunneltava aidosti, niin politiikkojen kuin julkisen sanakin. Ja vielä, meillä rakennusoikeus onkin varallisuutta eikä yhteiskunnan kehittämisen resurssi.
Kaarina Kivimäki
Eeva Lahdensuo
Tiina Leppänen