Kuka saa antaa muodon kaupungille?

Viime vuosien kaupunkikehittämiseen liittyviä teemoja ovat olleet erityisesti osallisuus, kansalaislähtöisyys, ihmisten oma-aloitteisuus ja erilaiset näihin liittyvät ismit kuten vaikkapa taktinen urbanismi, josta kuulimme Helsingin Yimbyconissa kiinnostavan esityksen newyorkilaiskonsultti Mike Lydonilta. Ensi kuussa pidettävä LähiöFest -puolestaan tarjoaa seminaaria nimeltä People-Driven City. Intuitiivisesti kaikki kuulostaa erinomaiselta: ihmiset tekevät itse, eivät odota, että hallinto tai joku muu tekee.

Kaikesta tästä tohinasta päätyy vääjäämättä ajatukseen, että meidän kunnallinen järjestelmämme ei ole erityisen ihmislähtöinen tai että ainakin se edustaa jotakin toista kuin asukasta tai kaupunkilaista. Se on ikään kuin vastapooli kaupunkilaiselle. Suomalaisessa hienossa kunnallishallinnon perinteessä kunta on edustanut paikallisen väestön itsehallintoa. Ihmiset ovat pitkälti itse päättäneet miten asiansa järjestävät. Näin on tietysti teoriassa edelleenkin, ainakin maakuntahallinnon tuloon saakka. Tosiasiassa kunnallisista koneistoista on kuitenkin tullut niin suuria ja monimutkaisia, että kokemuksellisesti on vaikea samaistua vaikkapa 40 000 työntekijän Helsingin kaupunkiorganisaatioon paikallisyhteisönä.

Kun koneistojen kasvaessa on menetetty suora yhteydenpito asukkaisiin, on esimerkiksi maankäyttö- ja rakennuslakiin tuotu säännökset osallistumismenettelystä. Monet kunnat ovat lisäksi aktiivisesti kehittäneet tapoja saada ihmisten mielipiteitä ja toiveita esiin. On siis hyväksytty tosiasia, että valtakunnallisesti tavoitteitaan asettavien puolueiden kautta kanavoituva kansalaismielipide ei riitä.

Osallistumistumista on oikeastaan kahta päätyyppiä: osallistumista päätöksentekoa lähellä oleviin asioihin kuten vaikkapa kaupunkistrategian kommentointi tai osallistuminen julkisten palveluiden kehittämiseen käyttäjänä. Jälkimmäinen on lähellä sitä, mitä yritykset ovat aina tehneet. Ehkä aikaisemmin erilaisten markkinatutkimuksen muodossa, mutta nykyisin yhä enemmän hyödyntämällä vaikkapa yhteiskehittelyä tai lead usereita. Tavoitteena on siis tarjota tuotteita ja palveluita, jotka vastaisivat mahdollisimman hyvin asiakkaiden vaatimuksia. Julkisella puolellakin on hyödyllistä pyrkiä vastaamaan mahdollisimman hyvin palveluiden käyttäjien tarpeisiin ja toisaalta juuri itse käyttämiensä palveluiden kehittämiseen riittää myös helpoiten mielenkiintoa. Ainakin osittain kuntien motivaatio palveluitten parantamiseen liittyy niiden väliseen kilpailuun.

Puoluepolitiikan kärsiessä hieman vähäverisyydestä ja kiinnostavuuden puutteesta luonnollista tilaa, myös mediassa, on ollut tarjolla erilaisille kansalaisaktiivisuudelle. Kansalais- ja asukaslähtöisyys kuulostaakin jotenkin puhtaalta ja puolueettomalta, mutta on virheellistä kuvitella, että ryhmillä tai yksittäisillä ihmisillä olisi jotenkin yleviä tavoitteita ja pyrkimyksiä yhteiseen hyvään. Pikemminkin ajetaan omaa asiaa pontevasti, eikä siinä mitään väärää ole.

Jokainen meistä on kokemusasiantuntija omassa asiassaan ja samanmielisten kokemusasiantuntijoiden ryhmä voi saada merkittäviä tuloksia aikaan. Tässä mielessä kysymys on poliittisesta toiminnasta, vaikka se ei olekaan puoluepoliittisesti järjestäytynyttä. Helsingin sanomat siteerasi tänään (HS 31.8) ulkoministeri Timo Soinia, jonka mukaan ”Sinun mielipiteesi ei voi olla väärä, sillä sehän on oma mielipiteesi”. Tämä on päätöksentekijöiden myös hyvä pitää mielessä. Heidänkin mielipiteensä on heidän omansa ja Soinin mukaan varmaankin oikea, mutta viranhaltijoilla on lisäksi virkavastuu ja poliitikkojen täytyy tyhmätkin päätökset tehdä oikeassa järjestyksessä. Lisäksi on vielä tunnettua poliittista vastuuta äänestäjien suuntaan.

Poliittisten näkemysten ja ihmisten aktiivisuuden rinnalle tarvitaan myös oikeita asiantuntijoita, joita tietysti edustavat kuntien valmistelevat viranhaltijat, mutta myös tutkijat ja asiantuntijapalveluita tarjoavat yritykset. Ja kun kaupunkeja kehitettäessä joudutaan toisinaan sitoutumaan ratkaisuihin, jotka vaikuttavat kymmenien, jopa satojen vuosien päähän, eri vaihtoehtojen tutkimukseen perustuva arviointi on todellakin paikallaan.

Melbournen yliopiston urban designin professori Kim Dovey on kirjoittanut muodon antamisesta kaupungille. Muodon antamisessa kohtaavat kaupunkisuunnittelu, kiinteistökehitys, maisema-arkkitehtuuri, liikennesuunnittelu, erilainen palvelutarjonta ja vaikkapa kansalaislähtöinen taktinen urbanismi. Kiinnostava kysymys on kuka saa jatkossa antaa muodon kaupungille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s