Suomen ympäristökeskus (SYKE) julkaisi muutama viikko sitten laajan suomalaisten asumisoloja ja -toiveita kartoittavan Asukasbarometri 2016 -tutkimuksen[1]. Päinvastoin kuin monet mediassakin näkyvyyttä saaneet melko kevyesti kyhätyt kyselyt, SYKE:n tutkimus on toteutettu ammattimaisesti kunnollisilla menetelmillä ja laajalla tilastollisella aineistolla. Järjestyksessään neljän barometri antaa myös trendinomaista kuvaa arvostusten ja toiveiden muuttumisesta. Tutkimus kohdistui kaikkiin yli 10 000 asukkaan taajamiin.
Isossa kuvassa tuloksissa ei ole mitään erityisen yllättävää. Asumistoiveet ovat urbanisoituneet 2000-luvun alusta lähtien ja keskustamaisen kerrostaloasumisen suosio on kasvanut. Sen sijaan kerrostalovaltaisten lähiöiden suosio on laskenut samoin kuin omakotitaloasumisenkin. Keskustoissa haluavat asua erityisesti nuoret, nuoret aikuiset, ikääntyneet ja yksin asuvat. Yksittäisistä viihtyvyystekijöistä nyt tärkeimmiksi nousivat sijainti ja hyvät liikenneyhdet, jotka ovat tyypillisiä keskustan ominaisuuksia. Koska yli 100-sivuista monipuolista tutkimusraporttia on lähes mahdotonta tiivistää yhteen blogiin, nostan seuraavaksi esiin muutamia yksittäisiä poimintoja.
Yksi tutkimuksen hyvä oivallus oli kysyä asumistoiveista kaksitasoisesti eli mikä olisi toivetalotyyppi nykyisessä elämäntilanteessa ja mikä olisi ihannetalotyyppi. Näin voitiin toiveisiin tuoda mukaan käytännön realismia. Kerrostaloissa vastaajista asui 48 prosenttia ja nykyisessä elämäntilanteessa se olisi myös toivetalotyyppi 42 prosentille. Omakotitalon vastaavat prosentit olivat 29 => 31 ja rivitalon 21 => 25. Ihannetalotyyppi yli puolelle vastaajista on edelleen omakotitalo, kuten tiedämme lähes kaikista kyselyistä.
Vastaavasti kaksitasoisesti kysyttiin asuinalueeseen liittyviä toiveita. Keskustassa asuu nyt 11 prosenttia vastaajista, mutta nykyisessä elämäntilanteessa se olisi toiveena 30 prosentille. Sen sijaan lähiöissä asuville 34 prosentille vastaajista nykyinen asumismuoto olisi tämänhetkisessä elämäntilanteessa toivuttua vain 14 prosentille. Keskustan ja lähiöiden erona on tyypillisesti se, että keskustoissa ympäristö on sekoittunutta ja palvelut kävelyetäisyydellä, lähiöt puolestaan ovat yksipuolisesti asumisvaltaisia ja monin paikoin niiden palvelut ovat heikentyneet digitalisaation, kaupan logistiikan, julkisten palveluiden tehostamisen ja asukasmäärän vähenemisen seurauksena. Pientalovaltaisen alueen asumistoiveen ja nykyisen asumismuodon osuus ovat samat, mutta maaseudun näkisi nykyisessä elämäntilanteessa toivottavana 9 prosenttia vastaajista, kun siellä nyt asuu vain 3 prosenttia.
Tutkimuksessa asunnon ja asuinalueen valintatekijöitä (n=93) ryhmiteltiin myös faktorianalyysillä, jolloin päästiin kymmeneen asukasprofiiliin, jotka kertovat erilaisista asumisarvostuksista ja elämäntavoista. Profiilit eivät kuvaa sinänsä asukasryhmiä, vaan ne ovat poikkileikkaavia erilaisten demografisten ja sosioekonomisten muuttujien suhteen. ’Kaikki lähellä’ -faktorin asukkaat arvostivat sitä, että palveluihin, harrastuksiin ja työpaikalle pääsee kävellen tai pyörällä, alueella on hyvät kevyen liikenteen yhteydet sekä joukkoliikenne, alue on elävä ja siellä on kahviloita, ravintoloita ja kulttuuritarjontaa. Kyseiseen asukasprofiiliin kuuluu erityisesti kerrostaloissa, keskustoissa ja tiiviillä alueilla asuvia, nuoria mutta myös yli 60-vuotiaita, naisia useammin kuin miehiä, yksin asuvia ja autottomia sekä pienituloisia. Vastaavasti tarkasteltiin kaikkien faktoreiden latauksia.
Kuten tunnettua toiveet ja arvostukset eivät syystä tai toisesta aina vastaa tehtyjä ratkaisuja. Tästä hyvänä esimerkkinä on tekijä ”etäisyys alakouluun”. Lapsiperheiden mielestä tämä on tärkeä asuinympäristön ominaisuus, mutta kaikista perhetyypeistä juuri kouluikäisten lasten perheet asuvat keskimäärin kauimpana alakoulusta. Tämä johtuu siitä, että pientaloasuminen autovyöhykkeellä ja väljillä omakotitaloalueilla on yleisintä kouluikäisten lasten perheillä.
Aineistosta nousi esiin monia muitakin mielenkiintoisia yksityiskohtia kuten autottomat asuinalueet. Vastaajista 30 prosenttia voisi asua autottomalla asuinalueella, jossa ei olisi mahdollisuutta omaan autopaikkaan, mutta jossa olisi hyvät joukkoliikenneyhteydet ja mahdollisuus auton yhteiskäyttöön. Lisäksi ”mahdollisesti”-vastauksen antoi 20 prosenttia, kun taas 46 prosenttia ei missään tapauksessa voisi asua autottomalla alueella. Helsingin kaupunkiseudulla myönteisiä oli eniten. Tässä mietittävää pysäköintinormin ystäville.
Kaiken kaikkiaan SYKE on tehnyt perusteellista ja pitkäjänteistä työtä. Isossa kuvassa tulokset tukevat käytännössä tapahtunutta kaupungistumiskehitystä, mutta myös sellaista kaupungistumista, jota olen itse kutsunut keskustoitumiseksi. Toisaalta tarpeita ja toiveita on monenlaisia, ja fiksut kunnat osaavat kohdistaa tarjontaansa sopiville kohderyhmille. Tutkimusta nousee esiin, että lähiöitä todella pitäisi kehittää, sillä merkittävä osuus niissä asuvista valitsisi toisin, jos voisi. Tarvitaan siis muutakin kuin juhlapuheita ja yhteisöllisyyttä korostavia hengennostatusprojekteja.
Heikkoja ja vähän vahvempiakin signaaleja voi tarkkanäköinen lukija tunnistaa. Seuraavassa blogissa jatkan YIT:n tuoreen ”heimotutkimuksen” tuloksilla, joka kuvaa asumista motiiviperusteisesti muistuttaen hieman tämän tutkimuksen faktoreita.
Nokkela Kaupunki 