Kaupunkielämä kulkee monessa tahdissa – entä palvelut?

Viime vuosina on keskusteltu paljon työn luonteen muutoksesta ja erityisesti siitä, miten varsinkin kasvava asiantuntijatyö muuttuu yhä enemmän aika- ja paikkariippumattomammaksi ja toisaalta, miten yksinkertaiset työt siirtyvät robottien hoidettaviksi. Jälkimmäisestä seuraa ehkä myös se, että työ ja toimeentulo eroavat toisistaan ja että perustulon kaltaisten ratkaisujen avulla ihmiset voivat kuitenkin tehdä arvokkaita asioita. Joka tapauksessa teollinen kahdeksasta neljään -malli on murenemassa monin tavoin.[1]

Myös liikkuminen ja liikenne ovat olleet monipuolisen keskustelun kohteena. Kaupungistuminen on tehnyt näkyväksi henkilöautoiluun perustuvan liikennesuunnittelun ongelmat ruuhkineen ja kalliine pysäköintiratkaisuineen, joiden kustannuksia maksavat nekin, jotka eivät autoa omista. Helpotusta on luvassa jakamistalouden, itseohjautuvien ajoneuvojen, paremman joukkoliikenteen ja liikenne palveluna -ratkaisujen muodossa.[2]

Liikenteen vaikeutena se, että ruuhkautumista ja esiintyy vain tiettyinä vuorokauden aikoina ja varsinkin henkilöautoilun osalta tiedetään, että uusi kapasiteetti otetaan nopeasti käyttöön. Jakamistalous ratkaisee käyttöaste- ja omistajuusongelman, sähköauto saasteongelman ja itseohjautuva auto pysäköintiongelman, mutta edelleen kadulle mahtuu vain tietty määrä autoja. Joukkoliikenteelläkin on omat ruuhka-aikansa.

Kaupungistuminen, vaikkakin tuottaa paljon hyvää, aiheuttaa varsinkin kuntatalouksille myös haasteita. Päiväkodit, koulut, sosiaali- ja terveyspalvelut sekä muut julkiset palvelut vaativat investointeja ja toisinaan on vaikea pysyä kasvun vauhdissa. Osmo Soininvaara on arvioinut, että jokainen uusi asukas aiheuttaa 30 000 euron kustannukset. Olemassa olevan yhdyskuntarakenteen tiivistäminen on edullisempaa kuin kokonaan uusien alueiden rakentaminen. Tampereella tehdyn tutkimuksen mukaan neitseellisen alueen tulovirta kääntyy positiiviseksi kunnan kannalta 50 vuoden päästä, kun täydennyksellä aika lyhenee noin puoleen[3].

Vaikka työn ja elämäntapojen muutoksesta puhutaan paljon, yleisesti ottaen suomalainen yhteiskunta toimii teollisen yhteiskunnan rytmissä. Nykyinen hallitus tosin vapautti kauppojen aukioloajat ja monia julkisia palveluita voidaan hoitaa verkossa, mutta edelleen menemme keskimäärin aamulla töihin, ruuhkautamme liikenteen, koulut alkavat aamulla, päiväkodit menevät kiinni pääosin klo 17, Tampereella ei pääse yksityiseen lastenlääkäriin klo 20 jälkeen, lasten harrastuksia ei järjestetä iltapäivisin kouluissa, vaan iltaisin lasten henkilökohtaiset autonkuljettajat suhaavat ympäriinsä ja niin edespäin. Investointien (autot, päiväkodit, virastot, toimistot, liikuntapaikat) käyttöasteet ovat pääsääntöisesti alhaisia ja tasolla, jota prosessiteollisuus ei koskaan voisi hyväksyä.

Kävin ala-asteen koulun Tampereen Peltolammilla 1970-luvulla. Lapsivaltaisen lähiön koulu oli täynnä, ja siksi 1., 3. ja 5. luokka olivat iltavuorossa. Myöhemmin koulua laajennettiin, jotta päästiin yhteen vuoroon, ja nyt sen sulkemista pohditaan. Tuolloin oltiin todella teollisessa ajassa ja järjestely aiheutti hankaluuksia. Liekö sitten Mattila & Niemelä vielä tulkinnut aluerakentamissopimuksen koulupykälää väljästi.

Väestö vanhenee, hoivakulut kasvavat, erilaiset eturyhmät vaativat lisää tukea, yrityksiäkin pitäisi tukea maataloudesta puhumattakaan, joten on epätodennäköistä, että julkisen talouden kuorma pienenee. Oikea vastaus ei myöskään ole hajautettu verkostoyhteiskunta, joka käytännössä tarkoittaa kaupungistumisen jarruttamisesta. Kahdesta syystä: kaupungit ovat talouden kasvumoottoreita ja ihmiset nyt vain haluavat asua kaupungeissa.

Oikea vastaus löytynee kaupunkien uudenlaisesta tahdistamisesta. Siis siitä, että irtaannutaan teollisen yhteiskunnan aikakäsityksestä. Otetaan käyttöön joustavat ja yksilölliset työskentelyajat, tarjotaan julkisia palveluita laajemmalla aikaskaalalla ja maksetaan vaikkapa päivähoidosta tuntiperusteisesti, ohjataan ruuhkamaksuilla liikennettä, hyödynnetään paremmin avointa dataa ja edistetään uusien jakamistalouden palveluita, rytmitetään koulupäivää uudelleen ja tarjotaan kerhoja ja harrastuksia koulujen yhteydessä eri aikoina ja ennen kaikkea kokeillaan uusia asioita yhdessä ihmisten, yritysten ja julkisen hallinnon kesken. Näin saamme enemmän irti nykyisistä rakenteista ja voimme investoida tulevaisuudessa viisaammin, ja saamme kaikki sujuvampaa arkea.

[1] Roope Mokka, Aleksi Neuvonen ym. analysoivat muutosta raportissaan: https://www.sitra.fi/julkaisut/uuden-ajan-tyo-ja-toimeentulo/#esipuhe-katse-kuopasta-ylos-mahdollisuuksiin

[2] Hyvän ja yleistajuisen kuvauksen tulevaisuuden liikenteestä esittävät Inka Mero, Lauri Lyly ja Esko Aho: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79795/Raportit%20ja%20selvitykset%207-2017.pdf?sequence=1

[3] http://www.tut.fi/cs/groups/public/@l10240/@web/@p/documents/liit/x157663.pdf

2 kommenttia artikkeliin ”Kaupunkielämä kulkee monessa tahdissa – entä palvelut?

  1. ”Hajautettu verkostoyhteiskunta”, ei varmasti ole vastaus, jos sitä ajatellaan kaupunkiseutua laajemmalla aluetasolla. En kuitenkaan olisi varma, ettemmekö voisi päätyä jonkilaiseen ”hajautettuun verkostoyhteiskuntaan” kaupunkiseudu sisällä. En tiedä onko sekään kuinka optimaalinen ratkaisu, mutten usko että ”teollisen yhteiskunnan aikakäsityksestä irtaantumalla” ja dataa sekä jakamistaloutta hyödyntämällä pääfyttäisiin nykyistä tiivimpään yhdyskuntarakenteeseen.

    1. Kaikki nuo tekijät tuottavat enemmän hyötyjä tiivistyvässä rakenteessa ja esimerkiksi Helsinki menee uuden yleiskaavan myötä voimakkaasti siihen suuntaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s