Soininvaaran ja Särelän vaalikirja ei juutu poliittiseen jargoniin

Vihreät kaupunkipolitiikan vaikuttajat Osmo Soininvaara ja Mikko Särelä julkaisevat lähipäivinä vaalikirjan nimeltään Kaupunkirakentamisen aika – kuinka 2020-luvulla rakennetaan hyvää kaupunkia. Nokkelakaupunki-blogi seuraa kuntavaalien kaupunkirakentamiseen liittyvää keskustelua tarkasti ja arvioi myös kaksikon kirjan.

Kaupunkirakentamisen aika keskittyy ymmärrettävästi Helsinkiin, mutta ajatukset sopivat erinomaisesti muihinkin kaupunkeihin. Soininvaara ja Särelä analysoivat Helsingin kasvua, pohtivat miksi kaupunkimaiset ympäristöt ylipäätään vetävät puoleensa asukkaita – ja viime aikoina varsinkin lapsiperheitä – kuvailevat työn luonteen muutosta ja kertovat miksi asuntojen hinnat ovat korkeita. Heidän ajattelunsa yleislinjan voi kiteyttää seuraavasti: tiiviimpää kaupunkirakennetta, suurempaa asuntotuotantoa, parempaa joukkoliikennettä sekä jalankulun ja pyöräilyn edellytyksiä. umpikortteleita, kivijalkaliikkeitä ja katutilan vaihtelevuutta sekä riittäviä viheralueita. Päälinjoista on helppo olla yhtä mieltä.

Kirjoittajat ovat ammattilaisia ja se näkyy. Perustelut ovat selkeitä, teksti sujuvaa ja toisaalta akateemisuutta on vältetty. Tavanomaisesta kuntavaalijargonista ollaan ratikkamatkan päässä ja esitetyt konkreettiset ehdotukset ovat vaikuttavuudeltaan merkittäviä. Näitä ovat esimerkiksi autopaikkanormista luopuminen, ruuhkamaksut, Linnamäen asema sekä Östersundomin rakentamisesta luopuminen.

Östersundomia käsitteli myös päivän lehti (HS 18.3.) laajassa artikkelissaan. Jutussa pohdittiin minkälaista kaupunkia sinne pitäisi tehdä, minkälaisia veronmaksajia tavoitella ja miten suhtautua lintujen pesimisalueisiin. Soininvaaran ja Särelä keskeiset perusteet luopumiselle ovat suunnitelman kalleus ja erityisesti asumispreferenssien muutos. Tampereen teknillisen yliopiston tutkijat julkaisivat viime kiinnostavan kaupunkitalouden alaan kuuluvan tutkimuksen, jossa selvitettiin nettonykyarvomenetelmällä neitseellisen alueen tulojen ja menojen suhdetta verrattuna kahteen erilaiseen täydennysrakennuskohteeseen. Alueet olivat Tampereen keskustan tuntumassa oleva Tammela, Tesoman lähiö sekä Östersundomiin vertautuva Vuores. Vuoreksessa kaupungin näkökulmasta alueen tulot kääntyivät plussalle 45 vuoden jälkeen, Tesomalla ja Tammelassa 25 vuoden. Östersundomissa metro lisää kustannuksia, mutta helsinkiläiset veronmaksajat saattavat olla parempia. Asumispreferenssit muuttuvat ajan yli, mutta juuri nyt arvioituna Östersundom ei vaikuta erityisen kiinnostavalta.

Autopaikkanormista luopumista kirjoittavat käsittelevät perusteellisesti ja – aivan oikein – haluavat siirtyä markkinaehtoiseen malliin, jossa käyttävät maksavat paikoista, eivät kaikki. Tästä hyötyy myös kaupunki parempien tontinmyyntitulojen muodossa. Erittäin kannatettavaa.

Kirjan harvoja poliittisia piikkejä heitetään tässä kohdin Kokoomuksen suuntaan, joka ei kirjoittajien mielestä edusta yhtä markkinalähtöistä ajattelua kuin he. Tässä kohdin näin epäilemättä on, mutta olisin kyllä mielelläni kuullut kirjoittajien näkemyksiä siitä miten vapaarahoitteisen asuntotuotannon keskipinta-alasääntely tai pilkun tarkat asemakaavamääräykset edistävät markkinaehtoisuutta. Myös tavoiteltavaa tuotantomuotojen jakautumista olisin toivonut kommentoitavan.

Kirjoittajat esittävät, että asuntotuotannon määrä pitäisi nostaa nykyisestä reilusta 5000 asunnosta 10 000 asuntoon. Viimeiset 25 vuotta on rakennettu liian vähän, siksi tuotannon pitäisikin nousta kokonaan uudelle tasolle. Siihen ei kuitenkaan päästä kirjoittajien ehdotuksella, jonka mukaan tontit luovutettaisiin nykyistä selvästi pienempinä kokonaisuuksina, jopa rappukäytävän kokoisina. Menköön tämä populismin piikkiin, siitä ei voi muuten kirjoittajia juuri syyttää.

Termi vaalikirja kuvaa huonosti tätä erinomaista ja näkemyksellistä kaupunkikirjaa, jota suosittelen lämpimästi kaikille kaupunkien kehittämisestä kiinnostuneille.

8 kommenttia artikkeliin ”Soininvaaran ja Särelän vaalikirja ei juutu poliittiseen jargoniin

  1. En osta enkä aio lukea, jos kirja keskittyy vain Helsinkiin. Suomessa on muitakin kasvukeskuksia, joissa tarvitsee tehdä aivan samoja toimia, joita puoluepolitiikan ja valtion tulee tukea tasavertaisesti. Oikeastaan enemmänkin, koska tähän asti Helsingillä on ollut omat sitä suosivat sääntönsä rahanjaossa. Asia ok, asian objektiiviisuus ei. Vihreille tyypillistä kapeakatseisuutta, jossa rajat pidetään visusti kiinni Kehä I kohdalla.

  2. ”Siihen ei kuitenkaan päästä kirjoittajien ehdotuksella, jonka mukaan tontit luovutettaisiin nykyistä selvästi pienempinä kokonaisuuksina, jopa rappukäytävän kokoisina. Menköön tämä populismin piikkiin, siitä ei voi muuten kirjoittajia juuri syyttää.”

    Olin että mv, viitsitkö edes perustella, ja sitten tulin sivun alalaitaan, jossa seisoo: ”Toimin YIT Oyj:llä”

    Selvä.

    Itsekin olen ollut suurella rakennusliikkeellä duunissa, en enää, ja siksi voin todeta, että paras Helsinki on rakennettu tontti kerrallaan, paskin aluerakentamisena.

    1. En yleensä keskustele nimimerkkien kanssa, mutta totean nyt kuitenkin, että tontin ja aluerakentamisen välillä on eri kokoisia mahdollisuuksia. Esimerkiksi YIT:n toteuttamat kokonaisuudet Merenkulkijanrannassa ja Konepajalla ovat hienoja.

      1. Hienoja ovat, omassa kategoriassaan, mutta varsinkin Konepajalla auttamattoman tylsiä. Merenkulkijanranta on selvää lähiörakentamista (hienoa sellaista), ja sellaisena ymmärrettävä, mutta Konepajan pitäisi olla oikeaa, arkkitehtuuriltaan vaihtelevanmuotoista kaupunkia.

        Toki ilmeikästä kaupunkia on mahdollista rakentaa myös suurina kokonaisuuksina, esimerkiksi Köpiksen Sluseholmen on aluerakentamiskohde jossa asemakaavalla määrättiin julkisivujen suunnitteljaksi eri toimisto n. kymmenen metrin välein. Oikein miellyttävää ympäristöä.

        Sitten oma lukunsa on rakentamisessa vallitseva totaalinen kilpailun puute, johon liian suurina kokonaisuuksina luovutettavat alueet ovat yksi syyllinen. Pasilassa megalomaaniseen rakennuskokonaisuuteen saatiin kilpailutuksella kolme riittävän isoa tarjoajaa, joista kaksi jätti leikin kesken. YIT:lle homma tietysti sopi hyvin…

  3. Itse asun Konepajalla ja pidän sitä oikein ilmeikkäänä. Toki arkkitehtuurista on aina monelaisia näkemyksiä…
    Pasilan osalta kilpailussa kävi juuri noin, ei liene kuitenkaan YIT:n syytä. Muuten väite kilpailun puutteesta on täysin ”alternative fact”. Asuntoja tarjovat esimerkiksi Skanska, Bonava, Peab, YIT, SRV, Lemminkäinen, Luja, Pohjola, JM, Jatke, Lehto ja monet muut. Montako kännykkämerkkiä on Gigantissa, montako elokuvateatteritoimijaa tai montako päivittäistavarakauppaa?

    1. Asuntorakentamisen kilpailusta voi lukea vaikkapa KKV:n raportista ”Asuntotuotannon kilpailun esteet pääkaupunkiseudulla”. Sieltä löytyy johtopäätöksistä esimerkiksi kohta ”Liian suurina kokonaisuuksina luovutettavat tontit ja aluerakentamishankkeet vähentävät pienten ja keskisuurten toimijoiden mahdollisuuksia saada tonttia.”

      Kummasti tämä raivokkaasti kilpailtu asuntorakentamisala onnistui yhtenä miehenä pistämään liinat kiinni heti kun näytti siltä, että hinnat olisivat saattaneet kääntyä lopultakin laskuun 2008.

  4. Harva toimija on niin vakavarainen, että pystyy rakentamaan pelkästään varastoon ja/tai myymään tappiolla kovin pitkään. Helsingissä ei luovuteta tontteja suurina kokonaisuuksina, aluerakentamisesta puhumattakaan. Lisäksi esim. viime vuonna puolet luovutetuista tonteista meni suoraan ATT:lle.

    Mainitsemasi raportti on erinomainen, tässä sitä analysoin:

    https://nokkelakaupunki.fi/2017/03/27/kilpailuvirastolta-hyvia-ideoita-asuntotuotannon-vauhdittamiseen/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s