Olin viime tiistaina (7.3.) EVAn peruskoulun tilaa käsittelevässä tilaisuudessa, jossa Matti Apusen kanssa keskustelemassa olivat opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen, vuoden luokanopettajaksi valittu Maarit Korhonen ja kouluinnovaatioiden levittämiseen keskittyvän Hundredin Saku Tuominen. Keskustelun kuluessa käytiin läpi heikkenevät PISA-tulokset, oikeus valita lähikoulu, lahjakkuuksien huomioiminen, todettiin, että Ruotsissa kehitetty uusi koulumalli, kunskapsskolan, ei sovi meille ja lopulta oltiin sittenkin melko tyytyväisiä nykysysteemiin. Yleisemminkin suomalaisesta peruskoulukeskustelua leimaa se, että ongelmat on kyllä havaittu, mutta laajempaa nykyisen ajattelun haastamista tai todellisia vaihtoehtoja ei ole onnistuttu tuomaan esiin. Joko se on poliittisesti arveluttavaa tai sitten muita kehittämisideoita kuin rahan lisääminen ei ole, vaikka toki rahaakin tarvitaan.

Saku Tuomisella oli useita kiinnostavia esimerkkejä ruohonjuuritason hyvistä käytännöistä, mutta eräs ongelma on, että ne eivät leviä. Yksi tehokas ratkaisu tähän olisi opettajien työkierto. Tutkimus ja käytäntö osoittavat, että ideat liikkuvat nopeasti ihmisten välityksellä. Ainakin suurehkoissa kaupungeissa, joissa on paljon kouluja, voitaisiin päättää, että vaikkapa kuuden vuoden välein koulua täytyy vaihtaa.

Lähikoulun valinnanvapautta kritisoidaan siitä, että se on mahdollista vain osalle oppilaista ja että se johtaa ongelmien kasautumiseen. Ainakin Helsingin osalta on jo perusteellista tutkimuksellista näyttöä siitä, että huono-osaisuus keskittyy tietyille alueille. Erityisesti tällaisten alueiden koulujen toimintaedellytyksiin täytyisi kiinnittää huomiota ja kuten Maarit Korhonen EVAn tilaisuudessa totesi, että varsinkin niiden lasten, joiden sosiaalinen tausta ei välttämättä tue erityispainotusten valitsemista, pitäisi saada tämä mahdollisuus. Ongelma ei siis ole siinä saavatko parempiosaiset valita, vaan miten voimme tukea vähempiosaisten mahdollisuuksia.

Yksityiskoulut ovat myös vaikea ja vaiettukin aihe. Yksityiskoulun perustaminen on tehty lainsäädännöllisesti vaikeaksi ja ne on helppo leimata eliittikouluiksi. Yksityiskoulut toimivat osittain myös vaihtoehtopedagogiikan alueella (Steiner-koulut) tai uskonnollisella taustalla (kristilliset koulut), mutta ne eivät sinänsä ole erityisesti eliittien lapsille suunnattuja. Vaihtopedagogiikkaa sovelletaan jonkin verran myös peruskoulun sisällä kuten Montessoria onnistuneesti Tampereella. Yksityiskouluja ikään kuin siedetään, kunhan niitä ei erityisesti perusteta lisää.

Ennen pitkää joudumme tilanteeseen, jossa joudumme vakavasti pohtimaan, miten peruskoulua pitäisi uudistaa, jotta se vastaisi monimuotoistuvan ja kompleksisen maailman vaatimuksiin. Ja mistä uudistusajatukset tulevat, kun meillä näyttää olevan kohtuullisen huono toleranssi mihinkään vaihtoehtoisiin kokeiluihin.

6,3 prosenttia peruskoulun päättävistä ei hakeudu jatko-opintoihin tai jatkavat 10. luokalla. Luku on melko korkea ja kun ottaa huomioon, että vain peruskoulun suorittaneiden työllisyysaste on tippunut 1980-luvun 65 prosentista nykyiseen noin 42 prosenttiin, tämä joukko tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Miten kaikki saataisiin jatko-opintoihin (ml. oppisopimuskoulutus) peruskoulun jälkeen?

Tässä voisi olla erinomainen paikka kokeilla Sitran Suomeen lanseeraamaa vaikuttavuusinvestointia eli tulosperusteista rahoitussopimusta. Mallin idea on yksinkertaistettuna se, että valitaan sellainen toiminta-alue, jolla ennakoivilla toimilla voidaan säästää muutoin myöhemmin syntyviä kustannuksia. Sovitut toimenpiteet rahoittaa tarkoitusta varten perustettu yksityinen rahasto, joka saa tuottoa, jos tässä tapauksessa koulupudokas onnistutaan kouluttamaan ammattiin. Tuotto on jokin määrä syntyvistä säästöistä. Jos tavoitteeseen ei päästä, sijoittaja kantaa tappiot eli syntyneet kulut. TEM kokeilee tällaisella mallilla maahanmuuttajien työllistämistä. Vaikuttavuusinvestointi on vain yksi uusi, mutta erittäin kiinnostava tapa synnyttää palveluinnovaatioita julkisen sektorin alueelle. Ja kun peruskoulua joskus päätetään ryhtyä uudistamaan, monipuolista keinovalikoimaa tarvitaan. Matti Apusta lainaten annetaan Titanicin vielä kuitenkin upota rauhassa.