Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen totesi lauantain Hesarissa (24.9), että hän ei halua olla edistämässä kaupungistumistumista. Kommentti ei ole yllättävä keskustan ministereiltä. Jos ottaa huomioon, että viimeisen vuosikymmenen aikana uudet työpaikat ovat syntyneet pääosin suurille kaupunkiseuduille, se on sama kuin sanoisi, että ei halua olla edistämässä kansantalouden kehittymistä. No, viesti oli suunnattu lähinnä omille kannattajille, tosiasiassa Tiilikainen on tehnyt tärkeää työtä suurten kaupunkien hyväksi. Käsitykseni mukaan hän oli esimerkiksi ratkaisevasti vaikuttamassa Tampereen ratikan ja Raide-Jokerin valtion rahoitukseen. Hän on myös vienyt tarmokkaasti eteenpäin MAL-sopimuksia.

Sunnuntain Hesari (25.9) puolestaan tarjosi mielenkiintoisen näkökulman työpaikkojen säilyttämiseen harvaan asutuilla alueilla. Lapin jäkälävarannot eivät kestä porojen ylilaiduntamista, ja jäkälää joudutaan keräämään sekä kuljettamaan ”etelästä” eli Oulun korkeudelta pohjoiseen, jutun tapauksessa Hailuodosta. Liian suuren porojen määrän osalta johtopäätös oli kuitenkin se, että pienempi määrä poroja tarkoittaisi sosiaalitukien kasvua työn vähenemisen vuoksi. Ylilaiduntaminen ja jäkälän kuljettaminen kaukaa eivät vaikuta ympäristön kannalta erityisen kestävältä kehitykseltä, olisiko sittenkin vakavasti pohdittava, miten liikkuminen työn perässä olisi helpompaa? Alkuun voisi poistaa vaikkapa asuntokaupan varainsiirtoveron.

Kaupungit eivät ole vain pelottavia tilastollisia mörköjä, vaan oleellista asukkaan kannalta niissä tietysti on tunnelma, joka syntyy rakennetusta ympäristöstä, palveluista, ihmisistä ja erilaisten asioiden monimuotoisuudesta. Tutkijat ja tilastonikkarit eivät ole parhaimmillaan tunnelman kuvauksessa, loistavana poikkeuksena Helsingin yliopiston kaupunkisosiologi Pasi Mäenpää. Sen sijaan Hesarin Anna-Stina Nykänen kuvasi todella hienosti ratikkajutussaan (HS 25.9) nimenomaan ratikoihin liittyviä fiiliksiä.

Ratikassahan kysymys ei ole vain välityskyvystä, kapasiteetista, nopeudesta, maan arvon noususta lähiympäristössä tai muista teknisistä ja mitattavista ominaisuuksista, vaan tykkäämisestä, kokemuksellisuudesta ja elämäntyylistä. Käytän Helsingissä ratikkaa lähes päivittäin ja aina tunnen olevani voimakkaasti ”sisällä” kaupungissa. Autossa tai bussissa on enemmän ”ulkopuolella”. Tärkeää on tietysti myös käytön helppous. Kiinnostavaa olisi tietää miksi myös miehet käyttävät ratikkaa mielellään. Ehkä se johtuu siitä, että ennustettava reitti luo turvallisuutta, eikä yllättäviä poikkeamia tapahdu? Joka tapauksessa upeaa journalismia Nykäseltä.

Ratikka on erittäin lämmin aihe juuri nyt Tampereella, jossa lähiviikkojen aikana pitäisi päättää toteutuksesta. Olen viikonlopun aikana osallistunut somessa aihetta käsitteleviin keskusteluihin ja havainnut, että erityisen tarmokkaasti sitä vastustavat monet kaverini, jotka ovat paatuneita yksityisautoilijoita. Vastustaakin toki voi tykkäämispohjalta, vaikka kokemusta ei olisikaan. Kovin hedelmällistä dialogia ei siten tietenkään synny.