Viimeisten vuosien aikana suomalaisten kaupunkien elävyys ja viihtyisyys ovat nousseet aivan uudella tavalla keskusteluun. Kaupunkien kasvu ja kaupunkielämän uudet muodot ovat lisänneet ymmärrystä kaupunkilaisista kaupunkien ”käyttäjinä”. Suomessa juuri nyt erityisesti kaupunkiseutujen keskuskaupungit kasvavat ja niissäkin perinteiset kantakaupungit ovat entistä vetovoimaisempia niin asumisen, työpaikkojen ja palveluiden mielessä.

Yksi keskustelunaihe on liittynyt katutilan viihtyisyyteen ja miellyttävyyteen ja sitä kautta rakennusten alimpien kerrosten ulkoasuun ja kivijalkojen liiketiloihin. Kivijalkatilojen elävöittävä vaikutus lienee kiistaton, mutta kaikki eivät niitä silti halua. Professori Marketta Kytän hiljattain laajalla helsinkiläisaineistolla (n=3119) tekemässä tutkimuksessa havaittiin, että urbaaneissa ympäristöissä koettu laatu parani, kun erilaiset palvelut olivat lähellä. Esikaupunkimaisissa ympäristöissä taas läheisyys lisäsi tyytymättömyyttä eli palveluita ei haluttu aivan lähelle.

Kaupunkilaisena ja katutilan satunnaisena käyttäjänä voisin ajatella, että esikaupunkimaisellakin alueella pitäisi olla liiketiloja ja muutenkin elävää katutilaa. Kenen mielipide on arvokkaampi, asunnonostajan vai satunnaisen kulkijan? Tämä kysymys johdattelee laajemminkin pohtimaan kuka on osallinen.

Maankäyttö- ja rakennuslaki toteaa aiheesta 62 §:ssä seuraavaa:

Kaavoitusmenettely tulee järjestää ja suunnittelun lähtökohdista, tavoitteista ja mahdollisista vaihtoehdoista kaavaa valmisteltaessa tiedottaa niin, että alueen maanomistajilla ja niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään (osallinen), on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta.

On helppo todeta, että otetaan osalliset mukaan suunnitteluun. Helppoa on myös tunnistaa maanomistajat, viranomaiset, alueella jo asuvat ihmiset ja yritykset. Mutta entä tulevat asukkaat, alueella tulevaisuudessa liikkuvat kaupunkilaiset tai tulevat yrittäjät? Kuka tuo esiin heidän näkökulmansa? Suomessa muuttaa vuositasolla 900 000 ihmistä. Tämän päivän osallinen voi huomenna asua toisaalla.

Oma kysymyksensä on suunnittelun aikajänne. Vuonna 2006 toteutimme YIT:llä laajahkon yhteiskehittelykokeilun Espoon Nupurissa 200 mahdollisen tulevan asukkaan kanssa, kauimmainen oli Inarissa asuva Espooseen muuttoa suunnitteleva henkilö. Prosessi oli hyvä ja onnistut, kirjoitimme siitä kollegoiden kanssa pari kansainvälistä referee-artikkeliakin. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että kesti seitsemän vuotta saada lainvoimainen kaava, jolloin potentiaalisista asiakkaista ei montaa ollut jäljellä.

On huomautettava, että kaupunkia kehitetään paljon muutenkin kuin vain kaavoituksen keinoin. On käyttötarkoituksen muutoksia, urbaanien kesantojen tilapäistä käyttöä, erilaisia tapahtumia ja tempauksia, vaihtuvia yrityksiä ja niin edespäin. Mutta silti yleis- ja asemakaavat antavat toiminnan luonteelle ja kaupunkitilalle perusraamit. Osallisuus on tärkeätä ja entistä parempia menetelmiä kannattaa kehittää. Kun ottaa huomioon, että kaupungit muuttuvat satojen vuosien perspektiivillä, tulee ymmärrettäväksi miksi paikallinen demokratia on niin tärkeätä: on pystyttävä katsomaan yli vuosikymmenten ohi yksittäisten eturyhmien, toivottavasti osaamme valita tällaisia päättäjiä päättämään näin tärkeistä asioista.