Yhdyskuntarakenteiden tiivistäminen on ollut viime vuosien yksi keskeisimpiä kaupunkisuunnittelun ja kaupunkikehityksen johtoajatuksia – ja miksei muotejakin – lähes kaikkialla kehittyneissä maissa. Aina ei kuitenkaan ole ollut selvää mitä tiivistämisellä tarkasti ottaen tarkoitetaan tai tavoitellaan. Brittitutkijat Christopher Boyko ja Rachel Coopers[1] julkaisivat joitakin vuosia sitten kiinnostavan meta-analyysin, jossa he analysoivat tiheyden (tiiviyden) erilaisia määritelmiä, laskentatapoja, korkeamman tiheyden etuja ja haittoja sekä sen yhteyttä muihin kaupunkisuunnittelun tärkeisiin teemoihin. Kaikkiaan he kävivät läpi 75 aiheeseen liittyvää tutkimusta.

Tiiviyttä kuvattiin tutkimuksissa yli 20 erilaisella määreellä, tyypillisesti yksikön (asunto, asukas, työpaikka, kerrosala) suhteella annettuun alueeseen (tontti, kortteli, pinta-alayksikkö). Ymmärrettävää, kunhan määritelmä ilmaistaan selvästi. Tiiviin rakenteen tunnistettuja etuja olivat esimerkiksi vähäisemmät liikenteen päästöt, sujuva arki palveluiden saavutettavuuden mielessä, toimiva joukkoliikenne, yleinen resurssitehokkuus, kaupungin korkeampi taloudellinen tuottavuus, vähäisempi paine kaiken maa-alueen rakentamiseen ja mahdollisuus viheralueiden suojeluun, palvelurakenteen monipuolistuminen sekä useat muut meilläkin esiin tuodut hyödyt.

Mutta monet tutkimukset olivat tunnistaneet myös haittoja. Näitä olivat esimerkiksi pahenevat liikenneruuhkat, lisääntyneet saasteet, sadevesien imeytysongelmat, vähäisempi virkistysalueiden määrä, vähentynyt yksityisyys, kasvava rikollisuus, ihmisten kokema psykologinen stressi, korkean rakentamisen korkeat kustannukset sekä ympäröivän maaseutumaisen alueen heikompi taloudellinen kehitys monien muiden tekijöiden ohella.

Muutamia yllättäviäkin tutkimustuloksia nousi esiin. Meillä on käyty paljon keskustelua esimerkiksi kivijalkojen liiketiloista ja niiden elävöittävästä vaikutuksesta. Erään tutkimuksen mukaan asukkaat, joiden kadulla oli kivijalkakauppoja, olivat muita stressaantuneempia muualta tulevan väen vuoksi ja heillä oli myös vähemmän vuorovaikutusta naapureidensa kanssa. Toisen tutkimuksen mukaan taas asunnoista oltiin valmiita maksamaan korkeampia hintoja kun kaupalliset palvelut olivat kävellen saavutettavissa, rakenne oli mixed use –tyyppistä, katuverkosto oli tiheä ja kytkeytynyt ja ratikkapysäkki oli lähellä. Kolmannen tutkimuksen mukaan asunnot olivat edullisimpia keskitasoisen tiiviyden alueilla.

Paljon väitellystä energiatehokkuudesta ja vähäpäästöisyydestä analysoitujen tutkimusten yleislinja tuki käsitystä siitä, että tiivis rakenne on parempi. Kysymykseen kuinka tiivistä tiiviin pitäisi olla, vastattiin viittaamalla mm. Marketta Kytän suomalaisella aineistolla tehtyyn tutkimukseen, jonka mukaan asuinympäristön koettu laatu on parhaimmillaan jos asuntoja on alle 100 hehtaarilla tai yli 190 hehtaarilla. Keskitason tiiviyttä ei siis koettu niin hyvänä, joten ehkä asuntojen hintakin on todellakin silloin alhaisempi.

Analyysin perusteella tutkijat esittävät uudenlaisen taksonomia erilaisille tiheyden tai tiiviyden tyypeille. Tätäkin kiinnostavampaa on kuitenkin heidän ehdotuksensa tiiviyden uudenlaisesta käsitteellistämisestä. He ehdottavat, että tiiviyttä tulisi tarkastella kolmen toistensa kanssa vuorovaikutuksessa olevan osatekijän avulla. Osatekijät ovat määrällinen tiheys, fyysisen ympäristön laadut sekä käyttäjien kokemukset ja tarpeet. Määrällinen tiheys tarkoittaa vaikkapa asuntoja hehtaarilla tai ratikan pysäkkiväliä. Laadut puolestaan viittaavat vaikkapa käytettyihin rakennusmateriaaleihin, julkisivuihin, viimeistelyyn tai ratikkapysäkkien katoksiin. Ja lopulta kysymys on siitä miten me käyttäjinä koemme asioita. Kaikki eivät koe samalla tavalla, eivätkä arvosta samoja asioita. Siksi tarvitaankin erilaisia alueita ja naapurustoja ja niitä kannattaa kehittää yhdessä käyttäjien kanssa.

Tutkijat kiteyttävät raskaan analyysinsä hienosti toteamalle, että vaikuttava (effective) tiivistämispolitiikka edellyttää joustavuutta, monimuotoisuutta ja tiiviyden kovien ja pehmeiden tekijöiden ymmärtämistä. Siinä oppia suomalaiselle yhden totuuden perinteelle.

[1] Boyko, T. & Cooper, R (2011): Claryfying and re-conceptualising density. Progress in Planning 76 (2011), 1-61.