Viime viikolla olin työ- ja lomamatkojen yhteydessä tilaisuudessa tutustua eurooppalaiseen kaupunkielämään Münchenissä, Rotterdamissa ja Amsterdamissa. Münchenissa huomiota kiinnitti arki-iltanakin väen paljous vanhassa kaupungissa. Kahvilat ja ravintolat ovat täynnä ihmisiä iltamyöhään ja ulkoterasseilla istutaan huopiin kääriytyneinä, vaikka lämpötila yltää hädin tuskin +10 asteeseen. Ja terasseja on joka ravintolalla, eivätkä ne tunne häiritsevän kenenkään elämää. Sanomattakin on selvää, että autoja ei kävelykaduilla näy.

Vanha kaupunki on hienossa kunnossa ja ehjä kokonaisuus. Täysin toisenlaista keskustarakennetta edustaa Rotterdam. Toisen maailmansodan aikana keskusta pommitettiin maan tasalle ja lähes kaikki rakennukset ovat siis suhteellisen uusia. Yhtenäistä kaupunkikuvaa ei ole, vaan kaikki talot ovat keskenään erinäköisiä, erikorkuisia ja erimuotoisiakin. Ennakkoluulottomuutta on myös itse rakennuksissa. Esimerkiksi uudehkon, kaarevan kauppahallin ulkovaippaan on tehty asuntoja; todellinen mixed-use. Itse Kauppahallissa voi syödä lounaan vaikka Jamie Oliverin ravintolassa. Rotterdamilaiset tuntuivat olevan ylpeitä kotikaupungistaan, joten hulvaton kaupunkisuunnittelu ei ainakaan heitä ole haitannut.

Amsterdam on kuitenkin aivan oma lukunsa: kaunis, elävä, tiivis ja ihmisen kokoinen. Laajahkossa ydinkeskustassa talot ovat 3-6 kerroksisia ja tiukasti toisiinsa kytkeytyneitä. Ensimmäisissä kerroksissa on liiketilaa ja kahvilat sekä ravintolat levittäytyvät kaduille. Ainakin viikonloppuna ne olivat täynnä väkeä, ei vain turisteja, vaan paikallisia. Paikalliseen kulttuuriin kuuluvat selkeästi ulkona syönti ja yleisemminkin oleskelu kaupunkitilassa. Sunnuntaina juuri remontoitu Riksjmuseum oli täynnä väkeä. Ravintoloiden ja kahviloiden hintataso on edullisempi kuin Helsingissä ja valinnanvaraa on.

Amsterdamin asukasluku on reilut 800 000 asukasta eli jonkin verran enemmän kuin Helsingissä, mutta metropolialueet ovat suurin piirtein samankokoiset. Elävyys selittyy kaupunkikulttuurin ohella tiheydellä: Amsterdamin asukastiheys on 4900 asukasta neliökilometrillä, kun taas Helsingissä se on vain 2900 asukasta neliökilometrillä.

Korkeasta tiheydestä huolimatta kaupungilla on helppo liikkua. Monet palvelut ovat tavoitettavissa kävellen, mutta myös pyöräily ja skoottereiden käyttö on yleistä. Pyörätiet on merkitty selkeästi, mutta tottumaton jalankulkija saa olla hereillä, sillä pyöräkaistalla kiitävä polkupyöräilijä soittaa kyllä kelloa, mutta ei hidasta vauhtiaan pyörätiellä hölmöilevän turistin nähdessään. Ratikoilla pääsi mukavasti aivan kaupungin ytimeen.

Muutama vuosi sitten olimme Liikennerevoluution ryhmällä tutustumassa Amsterdamin kaupunkisuunnitteluun ja siltä matkailta jäi mieleen viisiportainen katuluokitus. Toisessa ääripäässä on kävelykatu, toisessa henkilöautoliikenteen katu. Väliin mahtuu eritasoisia hidaskatuja ja vain huoltoliikenteen sallivia katuja. Tavoitteena ainakin silloin oli tiivistää yhdyskuntarakennetta, mutta samalla huolehtia, että joka paikasta pääsee nopeasti laajahkolle viheralueelle.

Ehkä merkittävin oppi keskieurooppalaisesta kaupunkielämästä on tietynlainen joustavuus ja asioiden limittäisyys, ilman että kaikki oli jyrkästi rajattua tai edes suunniteltua. Katu ei siis ole vain joko kävelykatu tai henkilöautokatu, ravintola voi levittäytyä lähes orgaanisesti katutilaan tai että kaikki talot voivat olla erilaisia, eikä kaupunkikuvan tarvitse olla mitenkään yhtenäinen. Meillä taas asioiden pitää selkeitä ja joko tai?