Helsingin kaupunki pohtii parhaillaan johtamisjärjestelmäänsä, ja yhtenä vaihtoehtona harkitaan siirtymistä pormestarijärjestelmään. Tampere otti ensimmäisenä Suomessa pormestarimallin käyttöön vuoden 2007 alusta, myöhemmin naapurikunta Pirkkala seurasi perässä. Molemmissa pormestarin valitsee valtuusto keskuudestaan, Tampereella on myös neljä apulaispormestaria. Pormestarit ovat luottamusmiehiä, jotka toimivat valtuuston enemmistön luottamuksen varassa. Karkeasti ottaen pormestarin tehtävässä yhdistyvät kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja kaupunginjohtajan tehtävät. Apulaispormestarit ovat puolestaan lähinnä päätoimisia tilaajalautakuntien puheenjohtajia.

Pormestarimallin keskeisenä ajatuksena on ollut vahvistaa poliittista johtamista ja antaa sille kasvot. Ainakin suurissa kaupungeissa kaupunginjohtajien paikat on käytännössä jaettu poliittisilla sopimuksilla, pormestari taas on avoimesti poliittinen. Tampereella erityisesti apulaispormestarien tehtävänä on tuoda poliittinen näkökulma valmisteluun. Ei niin, etteikö viranhaltija voisi tehdä juuri sellaista esittelyä kuin parhaaksi näkee, mutta kuitenkin niin, että poliittinen näkökulma on tiedossa. Osa viranhaltijoista on suhtautunut tähän kriittisesti, mutta aikaisemminkin joka tapauksessa tapahtunut sondeeraus on nyt läpinäkyvämpää. Tampereen tapauksessa apulaispormestarin positio on ollut vahva siksi, että viime vuosina he ovat olleet myös valtuustoryhmien puheenjohtajia eli tavallaan yleispolitiikkoja.

Onko poliittinen johtaminen vahvistunut? Epäilemättä on ja pormestarilla on laajat valtuudet viedä asioita haluamaansa suuntaan. Apulaispormestareiden valtuudet ovat paljon vähäisemmät, joten vaikuttamistaidot korostuvat. Jos verrataan virkamiesjohtajaa pormestariin, on todettava, että pormestarin tapauksessa rekrytointipohja on kapea, koska valinta tehdään valtuutetuista. Virkamiesjohtajaksi talenttia voidaan etsiä laajemmalta pohjalta. Tamperelaisilla on kuitenkin edelleenkin hyvä herraonni: pormestari Anna-Kaisa Ikonen on sekä osaava että näkemyksellinen. Eikä apulaisissakaan ole moittimista.

Myös Pirkkalan pormestarilla Helena Rissasella on hyvä ote. Hänen valintaansa liittyy kuitenkin yksi episodi, joka kuvaa nykyisen mallin heikkoutta. Pirkkalan poliittiset ryhmät olivat sopineet, että suurin puolue saa pormestarin paikan. Näin kävikin, mutta nopeasti syntyi enemmistökoalitio, joka erotti kokoomuslaisen Antero Saksalan ja valitsi tilalle demareiden Rissasen. Tässä mielessä pormestari on riippuvainen valtuuston kulloisestakin poliittisesta tilanteesta ja vaikka hän olisikin enemmistökoalition edustaja, yhden tai kahden henkilö loikkaus voi muuttaa asetelman.

Pormestarin pitäisi voida toimia vapaammin ja tähän hänellä pitäisi olla suora kansan tuki. Nyt toki käydään ”pormestarivaaleja”, mutta todellisuudessa pormestaria ei voi äänestää. Suora kansanvaali antaisi paljon vahvemman selkänojan pormestarille, myös suhteessa valtuustoon. Myös tavoiteltu ”kasvojen antaminen politiikalle” olisi uskottavampaa, kun voisi äänestää suoraan pormestariehdokasta.

Kansan valitseman pormestarin erottamisen pitäisi olla vaikeaa, ehkä kahden kolmasosan määräenemmistö valtuustossa olisi sopiva. On selvää, että pormestari tarvitsee tuekseen enemmistökoalition, mutta suoralla vaalilla hankittu tuki antaisi hänelle mahdollisuuden rakentaa myös poikkeuksellisia enemmistöjä ehdotustensa tueksi. Tämä tietysti pelottaa puoluejyriä, mutta korostaisi kunkin pormestariehdokkaan oman ohjelman merkitystä.

Nykyinen lainsäädäntö ei tunne suoraa kansanvaalia, mutta olen ymmärtänyt, että erityistä estettä tämän mahdollisuuden avaamiseksi ei ole olemassa. Nyt kun Tampereen toimintamallia arvioidaan muutenkin, suora kansanvaali pitää ottaa tavoitteeksi. Tässäkin asiassa kannattaa olla ensimmäisenä liikkeellä.