Lennättäisikö ammattimainen omistaja kivijalkojen liiketilat uuteen nousuun?

Helsingin Sanomat (7.3.) uutisoi, että päivittäistavaroiden myynti kasvoi viime vuonna myymälätyypeittäin tarkasteltuna eniten pienmyymälöissä, joiden pinta-ala on alle 100 m2. Suurmyymälöissä (yli 2 5000 m2) myynti ei kasvanut, sen sijaan isoissa (yli 1000 m2) supermarketeissa kyllä. Ilmiötä selitettiin erityisesti nopealla asioinnilla, mutta myös pienmyymälöiden parantuneilla valikoimilla.

Onko kivijalkakauppa tekemässä paluuta? On ehkä liian aikaista väittää näin, mutta jos ajatellaan yhteiskunnassa tapahtuvia muita muutoksia kuten kotitalouksien koon pienentymistä, erityisesti Helsingissä näkyvää 18-vuotiaitten vähenevää kiinnostusta ajokortin hankintaan, pyrkimyksiä kehittää kevyttä ja joukkoliikennettä sekä verkkokaupan etenemistä, voidaan ennakoida etäällä sijaitsevien suurten markettien suosion laskevan.

Kiinnostavaa on myös se, että pienmyymälät ovat tulleet kaupunkirakenteessa sijaitseviin kauppakeskuksiin, joissa perinteisesti on ollut isoja super- tai hypermarketteja. Kauppakeskukset ovat kyllä muutoinkin muutoksessa ja niistä tullee yhä enemmän sosiaalisen kohtaamisen, viihteen, kulttuurin, nautiskelun ja laadukkaan shoppailun paikkoja. Ehkäpä kehitys kulkeekin kohti lähellä ja tehokkaasti toimivia kivijalan lähipalveluita ja monipuoliesti viihdyttäviä urbaaneja kauppakeskuksia, joissa jatkossa on yhä enemmän myös julkisia palveluita.

Keskustamaisilla alueilla kivijalkakaupat voivat olla hyvä tulonlähde vanhoille asunto-osakeyhtiöille. Uusien alueiden ja talojen rakennuttajat eivät aina ole yhtä innostuneita katutason liiketiloista, koska käytäntö on opettanut, että niitä on vaikea saada kaupaksi, vaikka niissä vuokralaisia olisikin. Liiketilojen käyttäjät haluavat harvoin itse niitä omistaa. Asuntojen korkeiden hintojen vuoksi liiketiloja ei voida myöskään siirtää asunto-osakeyhtiön eli asunnon omistajien vastuulle.

Ongelman ratkaisua voidaan etsiä kahdesta suunnasta. Helpoin tapa on lisätä liiketiloihin liittyviin kaavamerkintöihin ja määräyksiin joustavuutta. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että liiketilaa voi käyttää päiväkotina, ammattilaisen työhuoneina, pienvarastona ja että se on helppo etukäteen sovituilla pelisäännöillä kysynnän osoittautuessa huonoksi muuttaa asunnoiksi.

Toinen tapa on synnyttää liiketilojen ympärille nykyistä ammattimaisempaa omistajuutta ja manageerausta. Nythän liiketilojen kauppa ja vuokraus ovat pääsääntöisesti pieniä yksittäisiä transaktioita. Jos alalle tulisi ammattimaisia ”managereja”, joilla olisi vähittäiskaupan osaamista ja jotka osaisivat kaupunginosatasolla hahmotella sopivia kaupallisia kokonaisuuksia, sekä tilojen omistajat että vuokralaiset hyötyisivät. Heidän siis pitäisi osata sanoa, että tähän paikkaan sopisi parturin ja polkupyöräkorjaamon viereen vaikkapa fysikaalinen hoitola ja että hän tietää mistä se löydetään.

Monille pienille yrityksille kivijalka on hyvä vaihtoehto myös ydinkeskustan ulkopuolelle. Kauppakeskusten aukioloajat ovat voivat olla liian suuri rasite, mutta sopiva kivijalkayhteisö voisi tarjota verkottumista myös vastavuoroista apua. Tällaisten yritysten tunnistaminen olisi myös managerin osaamisaluetta.

Kun manageeraus kehittyisi, voisi vähitellen ilmaantua myös omistajia, miksei jopa pienimuotoisia rahastoja, jotka sijoittaisivat nimenomaan kivijalkaliiketiloihin. Kaupunkientusiastit voisivat ehkä synnyttää tällaisen crowdfunding –pohjalta.

Pienmyymälät ovat kiinnostava ja kehittyvä liiketoimintamalli. Kaupalle toivomuksena jatkan pienuuden linjalla; nimittäin pakkauskokoja on edelleen tarpeen pienentää. Yhdelle ihmiselle tai parille ihmiselle riittää 100 gramman kinkku- tai juustopaketti.

3 kommenttia artikkeliin ”Lennättäisikö ammattimainen omistaja kivijalkojen liiketilat uuteen nousuun?

  1. Moro Juha,
    Voisiko maailmalla pitkään käytössä ollut Business Improvement District (BID) olla (osa)ratkaisu liiketilojen manageroinnissa? Tietyn kaupunkialueen (korttelirypäs, ostoskatu…) toimijat voisivat päättää perustaa BID:n, jolloin toimijoilta kerättäisiin vuosittainen maksu, joka ohjautuu kokonaan kyseisen alueen kehittämiseen. Toimijat itse määrittelevät mihin yhteisiin asioihin resurssit käytetään. Yksi tällainen voisi olla alueen liiketilojen managerointi. Ks. esim. http://bizdistricts.com/what-is-a-bid/.

  2. Kaupunkiemme kriisiytymisen seuraava vaihe ehkä kärjistyy juuri vähittäiskaupassa, kun kuluttajista osa siirtyy verkkokauppaan ja muilla ostovoima vähenee viipyvien palkankorotusten, kiristyvän välillisen ja tuloverotuksen sekä eläköitymisen myötä. Yhä harvemmalla on varaa aiempaan kulutustasoonsa ja se kuristaa myös vähittäiskauppaa kaikkialla maassa.
    Kuitenkin kivijalkakauppojen olemassaolo olisi ikääntyvälle väestölle elintärkeää. Saksassa vähittäiskaupan säilyttämiseen on jo – osin ainakin – havahduttu ja esim. Hannoverin alueella on toteutettu konsensushanke vähittäiskaupan kehittämisen tiimoilta. Päivittäisten kauppapalvelujen säilyttäminen kävely- tai ROLLAATTORIETÄISYYDELLÄ lienee kuitenkin teema, johon suomalaisia arjesta vieraantuneita kuntapäättäjiä ja -viranhaltijoita on vaikea saada syttymään.
    Suomessa useimmat kaupungit ovat ensin laiminlyöneet kantakaupunkimaisen keskustansa vahvistamisen. Kuinka selittää sitä, että Helsingissä lähiövaltaisuus vähäisine palveluineen ohjasi aivan liian pitkään kaupunkisuunnittelua? Surullisena esimerkkinä tästä on palveluiltaan lähiömäinen Katajanokka verrattuna samaan aikaan Norjan pääkaupungissa Oslossa rakennettuun vilkkaaseen ja kantakaupunkimaiseen Aker Bryggen alueeseen.
    Toiseksi etenkin pienemmät ja keskisuuret kaupungit ovat tuhonneet – ja jatkuvasti tuhoavat? – keskustojensa kituvaa kivijalkakauppaa sijoittamalla suuria kaupan yksiköitä kauas keskustoista autoilevaa väestönosaa – ja vain sitä – palvelemaan. Jos kaupunki osaisikin tämän virheen välttää, varmasti naapurin KEHYSKUNTA pitää tarkoin huolta siitä, että automarket saa sijansa kuntarajan takaa!
    Toivottavasti Juha on oikeassa siinä, että trendi olisi kääntynyt vähittäiskaupassa keskustojen eduksi (kuten kenties asumisessakin). Trendikäänteen vahvistamiseen olisi käytävä tosissaan nyt – tai viimeistään vaalien jälkeen!

  3. Ajatuksia herättävä kirjoitus – jälleen. Kommntissa mainittua BID: ä en tunne, mutta jonkinlainen kaupunginosakohtainen palvelumuotoilu, johon myös asukkaita voisi osallistaa, on pohtimisen arvoista. Yritysten, pienten erityisesti, sijoittumispäätöstä helpottaisi, jos sen paikallista kysyntää olisi kartoitettu valmiiksi. Kaupunginosilla on oma luoteensa, joka yhtäältä vahvistuu palveluilla ja toisaalta vaikuttaa siihen minkälaisia ihmisiä sinne hakeutuu asumaan. Monen vanhan kaupunginosan kehittämisestä saisi hyvän pilotin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s