Kivijalkaliikkeiden merkityksestä kaupunkien viihtyisyyteen käydään jatkuvaa keskustelua. Tutkimuksen avulla asiaan tarttuivat Helsingin yliopiston ja Aallon tutkijat Mervi Ilmosen toimittamassa teoksessa Hyvät kaupat – kivijalka ja ostarit muutoksessa[1]. Kysymystä tarkastellaan eri näkökulmista, paikoin jopa nostalgisessa hengessä.
Professori Bengs muistelee lapsuutensa Töölöä – lienee asunut samassa korttelissa kuin minä nykyisin – ja erityisesti kala- ja lihakauppoja, jotka ovat hävinneet kaupan rakennemuutoksessa. Kuten hän hyvin kuvaa, 50-luvulla enemmän tai vähemmän ammattimaiset kalastajat kalastivat sumppuun, joista (tukku)kauppias keräsi kierroksellaan kalat ja toimitti ne kahdessa tunnissa kaupan tiskiin. Nyt kalastus ja kauppa perustuvat volyymeihin ja ammattimaiseen otteeseen.
Mutta ei ainoastaan kauppa ole muuttunut, vaan myös maailma ympärillämme. Töölöläisrouvat ehtivät 50- ja 60-luvuilla mainiosti hankkimaan tarvittavat ruoka- ja muut tarvikkeet lähikaupoista ilman palkkatyön kahleita. Nykyisin naiset ovat töissä, ja vaikka työaikojen pidentämistä vaaditaankin, ainakin monissa asiantuntijatehtävissä päivät venyvät ja alkuillasta ei kovin perusteelliselle kauppakierrokselle enää ehdi. Pikemminkin arvostetaan sitä, että kaikki saadaan yhdestä paikasta, ehkä jopa työmatkan varrelta. Melko myöhään menisi päivällinen ainakin meillä, jos minä ja vaimoni lähtisimme työpäivän päätteeksi asioimaan siirtomaatavarakauppaan, liha- ja kalakauppaan ja leipomoon. Niin paljon kuin elävää kaupunkiympäristöä arvostammekin.
Monella riittää sovittelemista vielä lasten harraskuljetusten kanssa, joten letkeän lattehetken lähikahvilassa voi joutua vaihtamaan kylmän jäähallin seisoneeseen kahviin. Nähtäväksi jää mitä verkkokauppa aiheuttaa kivijaloille.
Kotinurkkieni kivijalat koostuvat pääasiassa etnisistä ravintoiloista, partureista ja kampaamoista, varsinkin nyt kun viranomaiset vihdoinkin laittoivat kiinni kaksi vain iltaisin auki olevaa ”lääkäriasemaa”, jotka olivat vuosia tehtailleet reseptejä huumehörhöille. Kaupungin paras pitsapaikka Linkokin on hevosmiesten tietotoimiston mukaan joutunut taloyhtiön kiusaamaksi.
Kun uusia asuinalueita kehitetään, esimerkiksi Konepaja ja Kalasatama Helsingissä tai Tampella Tampereella, yksi tärkeä kysymys on määrätäänkö kaavassa jotakin kivijalkaliikkeistä. Tampellassa kivijalkoihin on kaavoitettu liiketilaa, mutta huomattava osa toiminnasta on sellaista, joka palvelee asiakkaita vain päiväsaikaan. Illalla kadut ovat hiljaisia, mitä moni asukas arvostaakin, mutta toki katutason näkymä on vaihteleva. Kalasatamassa asia on ratkaistu kauppakeskuksella.
Konepajalla ei kivijalkatilaa ole kovinkaan paljon kaavoitettu, johtuen varmaankin alueella sijaitsevista lähes 40 000 neliön suojelluista rakennuksista, joihin kivijalkatyyppistä toimintaa voisi sijoittua. Suojeluvaatimukset myös sisätilojen osalta on tosin viritetty niin koviksi, että kaupallisia ratkaisuja ei helposti löydy. Uudispuolella eniten kiinnostusta on ollut asuntojen yhteydessä oleviin työtiloihin, joita asiakkaat ovat ostaneet edullisemmalla neliöhinnalla asunnon lisätilaksi.
Yleisesti ottaen developparit eivät ole kovin innostuneita katutason liiketilojen rakentamisesta, koska tiedetään, että niitä on vaikea saada kaupaksi. Vuokralaisia ehkä löytyisikin, mutta usein he eivät ole halukkaita ostamaan tilaa. Sijoittajan näkökulmasta taas tiloille ei ole oikein jälkimarkkinoita.
Jos lähdetään siitä, että julkisen katutilan on oltava kiinnostavaa, vaihtelevaa ja että palveluita pitäisi olla lähellä, yksi mahdollisuus on se, että kaupunki ottaa tilat haltuunsa ja etsii niihin sopivia toimijoita. Hieno esimerkki tällaisesta on tukholmalainen lähiö Hökärängen, jossa kaupungin vuokrataloyhtiö on jättänyt kolmikerroksisten talojen ykköskerrokset liikkeille ja hankkinut niihin hyviä yrityksiä. Itse kävin siellä syömässä Ruotsin parhaassa perulaisessa ravintolassa. Toimisikohan Tampereen Multisillassa?
Toinen vaihtoehto on se, että sallitaan laajempi joustavuus kivijalkojen käytölle. Monelle pienyrittäjälle tai asukkaalle ne voisivat toimia vaikkapa varastona. Varaston ongelma on se, että tilat eivät ole avoimia, mutta julkisivuilta voidaan vaatia asiallista laatua ja saada kuitenkin vaihtelevuutta katutilaan.
Kolmas vaihtoehto on jollakin tavoin synnyttää kiinteistösijoitusyhtiöitä, jotka ottaisivat haltuun laajempia kokonaisuuksia ja osaisivat manageerata vuokralaisrulettia. Tämän hetken suomalaiseen keskusteluun sopisi tietysti ehdottaa tähänkin tehtävään eläkevakuutusyhtiöitä, mutta en tee sitä. Ehkä joku smart up kehittää liiketoimintamallin, joka Airbnb –tyyppisellä konseptilla saa aikaan riittävän volyymin ja kohtaannon.
Neljäs ratkaisu on nykyinen, jossa liiketilavaatimus laiteteen kaavaan ja developpari ratkaisee asian tavalla tai toisella. Käytännössä tämä aiheuttaa hintapaineita asuntoihin, koska liiketiloihin ei suurta kiinnostusta kohdistu.
Viides vaihtoehto on se, että keskitetään kaupallisia palveluita suurempiin kokonaisuuksiin ja tarjotaan kuluttajille enemmän vaihtoehtoja ja asioinnin helppoutta. Asuinalueiden katutilan kiinnostavuutta voidaan parantaa kokoamalla yhteen talojen yhteistiloja ja tuomalla ne katutasoon uudenlaisella arkkitehtoonisella ajattelulla.
Kaikki kaupunkientusiastit pitävät kivijalkoja tärkeinä, mutta käytämmekö me niiden palveluja riittävästi? Kotikulmiltani on viimeisen parin vuoden aikana hävinnyt tasokas kukkakauppa ja pieni merkkivaateliike, tilalle on tullut etninen ravintola ja parturi. Ehkä lauantaina on sittenkin houkuttelevampaa lähteä shoppailemaan keskustaan, jossa kaiken lisäksi on vielä kuivat kadut.
Nokkela Kaupunki 
Parturit, etniset ravintolat, pizzeriat ja ärrät ovat ainakin omalla kadullani ihan riittävän elävää katutilaa. Lisäksi vielä sinnittelee pari kulta- ja kellokauppaa, muutama erikoistavaraliike, isännöintitoimisto, lukkoliike yms. Kivijalkamyymälät eivät sovi kaikkialle, mutta siellä missä on tehokas maankäyttö ja hyvä julkinen liikenne, on se todennäköisesti kannattavaa liiketoimintaa jatkossakin.