Kolme kuntatyyppiä parantaisivat palveluita ja vahvistaisivat demokratiaa

Suomalaista kuntauudistusta on tehty viimeiset kymmenen vuotta, eikä lopputulosta ole näköpiirissä. Kuntien toimintaympäristö on tuona aikana muuttunut entistä turbulenttisemmaksi. Tehtäviä pukkaa lisää, kaupungistuminen jatkuu, kaupunkiseutujen välinen kansainvälinen kilpailu ulottuu joka paikkaan ja demokratia uhkaa kadota kuntayhtymien himmeliavaruuteen. Lisäksi viranomaistoimintaan aikoinaan luotu byrokraattinen hallinto ei ole omiaan tehokkaaseen palvelutuotantoon.

Kuntaministeri Paula Risikko nimesikin syyskuun lopulla asiantuntijatyöryhmän työstämään näkemyksiä tulevaisuuden kunnasta. Allekirjoittaneella oli ilo toimia tuon hienon ”propellipääryhmän” puheenjohtajana. Eilen (11.12) julkaisimme tiiviin raportin ajatuksistamme[1].

Käsityksemme on, että kuntauudistuksen lähtökohtina pitäisi olla vahva ja läpinäkyvä kunnallinen itsehallinto, suurten kaupunkiseutujen kilpailukyky, palvelutuotannon monimuotoisuus ja eri palvelutyyppien ”maantieteen” ymmärrys sekä valinnanvapaus ja vähäisempi normitus. Nyt kaavailtu sote-ratkaisu ei näitä edellytyksiä täytä.

Nykyinen kuntalaki tuntee vain yhden kuntatyypin ja vaikka lainsäädännön hyve on yksinkertaisuus, olisimme valmiita säätämään kolme erilaista kuntatyyppiä. Nämä kolme kuntatyyppiä voisivat olla metropoli, seutukaupunki ja kunta.

Metropoleja riittäisi 3-5 ja niissä olisi kaksitasoinen hallinto, jossa metropoli vastaisi maankäytöstä, kaavoituksesta, sotesta ja toisen asteen koulutuksesta. Metropolin sisällä olisi useita palvelukuntia, joiden vastuulla olisivat päivähoito, peruskoulu, liikunta ja kulttuuri. Molemmille valittaisiin vaaleilla valtuusto, mutta verotusoikeus olisi metropolilla.

Seutukaupungit muodostettaisiin suurehkoista kaupunkiseuduista (20-30) ja niillä olisi vaativaa erikoissairaanhoitoa lukuun ottamatta samat tehtävät kuin metropolilla, mutta yksitasoinen hallinto. Osallisuutta vahvistettaisiin vaikkapa kunnanosavaltuustoilla. Toki halutessaan ne voisivat valita kaksitasoisen hallintomallin.

Edellä mainittujen ulkopuolella olisi kuntia, jotka järjestäisivät lähipalveluita ja ostaisivat muut palvelut seutukaupungeilta, metropoleilta tai yrityksiltä. Asemakaavoitus olisi kuntien omissa käsissä, mutta alueelliset yleiskaavat valmisteltaisiin metropolien tai seutukaupunkien johdolla. Maakuntakaavoista luovuttaisiin, samoin kun pääsääntöisesti kuntayhtymistä, jotka sulautettaisiin metropoleihin ja seutukaupunkeihin.

Näin saataisiin kuntien toiminnallinen rakenne palveluiden kannalta järkeväksi ja päätöksenteko palautettaisiin suorilla vaaleilla valituille päättäjille. Paraskaan rakenne ei takaa laadukasta toimintaa. Siihen tarvitaan viisaita päättäjiä, vuorovaikutukseen ja oivallukseen perustuvaa johtamisotetta, aktiivista henkilöstön kehittämistä ja tehtäväkiertoa, digitalisaation ja markkinoiden hyödyntämistä sekä jatkuvaa uudistumista ja sitä tukevaa kokeilukulttuuria.

Mikä nyt valmistelussa olevassa sote-uudistuksessa on vikana? Kunnallinen päätöksenteko katoaa kuntayhtymien himmeliavaruuteen; kaupunkiseutujen kilpailukykyyn liittyvät maankäytön, asumisen, liikennesuunnittelun ja elinkeinojen kehittämisen tehtävien seudullinen järjestäminen jää edelleen ratkaisematta; julkisen talouden kestävyysvaje ei korjaannu; valinnanvapaus ei vahvistu eikä palvelutuotannon monimuotoisuus lisäänny. Propellipäiden malli ratkaisee edellä mainitut ongelmat elegantisti. Työryhmän jäsen Siv Sandberg kiteytti raportin julkistamistilaisuudessa hienosti miksi uudistamisen täytyy olla kuntalähtöistä: ”Kunta on hyvä idea”.

[1] http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/01_julkaisut/03_kunnat/20141210Kunnat/Kunnat_turbulenssissa_NETTI.pdf

2 kommenttia artikkeliin ”Kolme kuntatyyppiä parantaisivat palveluita ja vahvistaisivat demokratiaa

  1. Kolmen kuntamallin pohjalta ajattelua voi viedä hyvin eteenpäin, vaikuttaa realistiselta. Sen sijaan metropolien määrä (3-5) vaikuttaa liialliselta – varsinkin kun yhtäkään ei oikein saada ’raiteille’! Esitys HALLINNON KAKSITASOISUUDESTA kauhistuttaa: Toronton esimerkki (jossa metropolihallinnosta tasoineen luovuttiin ja toteutettiin metropoliliitos) osoittaa, että kahteen tasoon liittyy lukuisia ongelmia ja muutkin kokemukset maailmalta vahvistavat tätä epäilyä. Alemman tasoisille kuntahallinnoille on ollut vaikea löytää legitimiteettiä, kaksitasoisuus on johtanut läpinäkyvyyden puutteeseen, vastuunjako on jäänyt epäselväksi ja alempi taso muodostuu usein erittäin kapeiden kansalaisryhmien ja erityisintressien areenaksi.
    Jos Suomessa jostain syystä päädytään poikkeamaan tähänastiselta yksitasoiseen kuntahallintoon perustuvalta linjalta, se tulisi tehdä korkeintaan KOKEILUNA: jossain päin maata (Tampereen seudulla?) sallittaisiin kaksitasoisuus korkeintaan kahden kunnallisvaalikauden ajaksi ja sen jälkeen luotettavan ja monipuolisen arvioinnin pohjalta päätettäisiin jatkotoimista. Epäilen, että kaksitasoisuuskokeilulle kävisi kuin Kainuussa!

    1. Vierailin keväällä Hannoverissa, joka oli muuten esikuvana Rauno Saaren Tampereelle tekemälle ehdotukselle, siellä kun olivat itse rakentaneet tällaisen kaksitasoisen mallin. Sain käsityksen, että toimii hyvin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s