Grynderivihaa?

Rakentamisen laatu RALA ry julkaisi kuluneella viikolla tutkimuksen, jossa Aallon tutkijat olivat analysoineet 2000 rakennushankkeen arvioinnit ja tulokset olivat kohtuullisen hyviä. Tyytyväisyys oli suurinta asuntorakentamisessa (www.rala.fi). Asuntotuotantoon liittyen käydään laadun ohella jatkuvasti erittäin kriittistä ja osin täysin irrationaalistakin keskustelua. Itse seuraan median ohella erityisesti kahta Facebookin keskusteluryhmää, Lisää kaupunkia Tampereelle ja Lisää kaupunkia Helsinkiin, joissa molemmissa on mukana virkamiehiä, poliitikkoja, alan ammattilaisia, urbanisteja ja kylähulluja.

Laadun ohella kritiikkiä ja välillä suoranaista vihaakin aiheuttavat asumisen hinta, arkkitehtuuri, voitontavoittelu, energiatehokkuus ja kilpailun puute. Usein keskustelut puuroutuvat näihin samoihin teemoihin, joten käsittelen niitä nyt kerralla ja faktapohjaisesti. Laadun osalta uunituore RALAn tutkimus tarjoaa kattavasti faktaa ja tilanne on melko hyvä. Hinnan osalta tosiasia on se, että ansiotasoindeksiin suhteutettuna asuntojen hinnat eivät ole juurikaan nousseet viimeisen 30 vuoden aikana, tosin Helsingissä hieman, mutta palkatkin ovat siellä korkeampia[1]. Erityisesti Helsingissä, mutta myös muissa suurissa kaupungeissa ongelma on tarjonnan hintajousto eli kysynnän kasvaessa tuotanto ei kasva ja hinnat nousevat. Ilmiötä selittävät kaupungin koko, sääntelyn määrä ja maantieteelliset olosuhteet. Helsingin koko on suurin ja sääntelyä on eniten.[2]

Asuntojen hinnanmuodostukseen vaikuttavat monet tekijät, eräänä keskeisenä tekijänä tonttimaan hinta. Hyvillä paikoilla tonttimaasta on maksettu yli 2000 euroa kerrosneliömetriltä. Lisäkustannuksia tuo erilainen sääntely, viime vuosina varsinkin energiatehokkuusmääräykset, mikä on ilmaston kannalta hyvä asia, mutta kuluttaja joutuu senkin lopulta maksamaan. Tosin Suomessa ollaan menossa liian pitkälle kiinteistökohtaisessa määräyksiss, vaikka olisi jo korkea aika keskittyä alueellisen tason ratkaisuihin ja esimerkiksi vaihtaa energiantuotannon polttoaine muuksi kuin hiilipohjaiseksi. Kohtuuhintaisuudesta puhutaan paljon, esimerkiksi Tampereen Tesomalla on kohtuuhintaisia asuntoja, samoin Helsingin Myllypurossa. Sen sijaan kaupunkien keskustoissa ei ole, ellei tehdä sosiaalista tuotantoa (ja luovuta kunnan maanmyyntituloista), koska maata ei voi tehdä lisää.

Kohtuuhintaisuus on kiinnostava käsite epämääräisyydessään. Onko minulla oikeus saada kohtuuhintainen latte Aleksanterinkadun Torrefazionessa? Entä kohtuuhintainen uusi Audi? Pitäisikö grynderin saada kohtuullinen voitto riskiotolleen? Rakennusteollisuus ry:n selvityksen mukaan talonrakennusyritysten keskimääräinen tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli 3,7 % viime vuonna. Eräs keskustelija huomautti, että Helsingin voitoilla paikataan muualla tehtävät tappiot. Saattaahan se olla – Jare & VilleGallea lainatakseni – että ”rakkaudest lajiin” sitäkin joku voi tietoisesti tehdä.

Arkkitehtuurista voidaan esittää erilaisia mielipiteitä. Vääjäämättä tulee mieleen Kartanonkoski Vantaalla, jonka vanhahtavaa tyyliä suomalaiset arkkitehdit kilvan moittivat (ruotsalaisarkkitehdin suunnittelema), mutta josta maksavat asiakkaat ovat pitäneet niin kovasti, että vanhojen asuntojen hinnat ovat siellä olleet nousussa. Grynderin kannalta aluebrändäys onnistui hyvin, mutta hyödyn korjaavat ensimmäisen kierroksen asiakkaat. Arkkitehtuurin osalta on huomautettava, että kunnilla on täysi mahdollisuus puuttua julkisivuihin ja jättää vaikka rakennuslupa hyväksymättä.

Kilpailun osalta viimeisin Rakennusteollisuuden selvitys on kahden vuoden takaa. Silloin pääkaupunkiseudulla myynnissä olevista gryndiasunnoista kuuden suurimman toimijan osuus oli 59 %, Oulussa seitsemän suurimman osuus oli 47 %. Kilpailua näyttäisi siis olevan, jos sitä verrataan vaikka päivittäistavarakauppaan, teleoperointiin, kartongin valmistukseen tai Gigantista löytyvien kännykkämerkkien määrään.

Ja aivan lopuksi haluaisin todeta, että kenenkään ei tietääkseni ole pakko ostaa asuntoa grynderiltä. Jos ajatellaan uusia asuntoa, mitkä ovat vaihtoehtoja? Ryhmärakennuttaminen, joka on kiinnostava, mutta vaativa toimintamalli. Jos yhden omakotitalon rakennuttaminen on työlästä niin entä sitten kokonaisen kerrostalon? Se on harvojen herkkua. Ja miten kävisikään suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän, jos lääkärit ryhtyisivät iltatöinä rakennuttamaan kerrostaloja eivätkä hoitaisi privaattia?

Jäljelle ei jää vaihtoehdoksi kuin valtion oma grynderi, koska kuntien ei lain mukaan pitäisi olla mukana riskibisneksissä. En edes viitsi mainita lähialueillamme sijaitsevaa suurta valtiota, jossa valtio tuotti takavuosina asuntoja itse. Onneksi kansalaisten ei tarvinnut niitä kuitenkaan omistaa ja toisaalta nyt suomalaisilla rakentajilla riittää siellä paljon tekemistä.

[1] http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/01_julkaisut/02_taloudelliset_katsaukset/20140213Rakent/Raksuraportti_HELMIKUU-2014.pdf

[2] Oikarinen, E. & Peltola, R. & Valtonen, E. (2014): Regional variation in the elasticity of supply of housing, and its determinants: The case of a small sparsely populated country. Discussion Paper No. 91. Turku.

2 kommenttia artikkeliin ”Grynderivihaa?

  1. Mainio kirjoitus, tuolla lähialueellaamme sijainnut suuri ja mahtava muuten toteutti mitä täydellisimmän ”taidekaavan”, siihen oli valjastettu niin arkkitehtuuri, muotoilu kuin musiikkikin! Kyllä Sovetskogo Sojuza sykähdyttää..

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s