Sosiaali- ja terveyspalveluiden valtakunnallista uudistusta on työstetty koko hallituskausi. Keväällä saavutetun laajan periaatteellisen sovun pohjalta laadittu lakiluonnos on lähetetty lausuntokierrokselle. Pääpiirteissään mallissa viisi sote-aluetta vastaa palveluiden järjestämisestä ja kunnat, kuntayhtymät tai kuntahimmelit tuottamisesta. Yrityksille mukaan lukien kolmannen sektorin kaupalliset toimijat jää vain avustava rooli. Näyttää siltä, että mallissa betonoidaan ja monopolisoidaan kunnallisen tuotannon rooli, kun kansalaisten tasavertaisen kohtelun ohella tavoitteena oli kustannussäästö.

Kaupungit, kunnat ja seutukunnat kilpailevat yritysten (ja valtion) investoinneista, veronmaksajista, yksityisten palveluiden asiakkaista ja monista muista resursseista. Sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus ja laatu ovat vaihdelleet suurempien kuntien sisällä ja kuntien välillä. Tampereen kaupunkiseudulla esimerkiksi Lempäälän ja Pirkkalan palveluita on pidetty parempina kuin Tampereen. Hyvät julkiset palvelut on ollut yksi kaupunkien kilpailutekijä. Uudessa mallissa tavoitellaan tasalaatuisuutta kautta maan. Sote-alue myös käytännössä päättää missä palvelupisteet sijaitsevat. Pirkkala on aivan Tampereen kyljessä. Hakevatko pirkkalalaiset palvelunsa jatkossa Tampereelta ja menettääkö kunta kilpailutekijän sekä huononeeko palvelu pirkkalalaisen veronmaksajan kannalta ilman että verotus kevenee?

Tampere on myös esimerkki kunnansisäisistä eroista. Pyynikin terveyskeskuksen asiakkailla oli muutama vuosi sitten mahdollisuus valita omalääkärikseen yksityinen Pihlajalinna. Parhaimmillaan 100 asiakasta kuukaudessa siirtyi sen asiakkaiksi. En tiedä vähensikö kaupunki resursseja Pyynikillä, mutta ainakin teoriassa tämä osoittaa valinnanvapauden hyödyllisyyden: resurssit ohjautuvat sinne missä palvelu on laadukkainta (samalla hinnalla).
Eräät asiantuntijat sanovat, että kansalainen ei ole kykenevä tekemään järkeviä valintoja, koska hän ei osaa arvioida laatua. Yksinkertaisia kriteereitä on ainakin kolme: hoitoon pääsy, palvelun sujuvuus ja ystävällisyys sekä välitön hoitavaste. Kysymyksessä ei siis ole rakettitiede. Voi tietysti olla, että yksityinen suoriutuu tehtävistä tehokkaammin, mutta eikö tämä ole juuri uudistuksen tavoitteena? Siksi valinnanvapaus pitäisi ottaa vakavasti.

Esperi Caren toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni nostaa Talouselämässä 22.8. aivan oikein innovaatiot tärkeään rooliin. Mistä syntyy kannustin innovaatioon paikallisella tai alueellisella monopolilla? Mitä tapahtuu, jos palveluntuottaja ei suoriudu tehtävistä sote-alueen tarjoamalla hinnalla? Tuottajan tappion kuittaa veronmaksaja. Innovaatiota ehkäisevät myös tiukat määrittelyt kuten tietty määrä hoitajia asiakkaita kohti vanhainkodissa. Parempi tapa on ostaa ”hyvää vanhuutta”, mitä ajatusta Tampereen kaupunki on kehittänytkin.

Huomattava osa yrityksistä pyrkii kasvamaan kehittämällä uutta liiketoimintaa. Hoivapuolella uudet palvelut voivat olla sellaisia, jotka käyttäjät maksavat itse. Uusi liiketoiminta tarkoittaa uusia työpaikkoja ja aluetalouden elinvoiman vahvistumista. En ajattele, että yksityinen toimija on parempi kuin julkinen, eikä se ole teoreettinen kysymys vaan konkreettinen ja tapauskohtainen. Valinnanvapaus, kilpailu, viisas hankintatapa ja kuntien mahdollisuus kilpailla ja kehittyä myös palveluita erilaistamalla ovat kaikki tekijöitä, jotka synnyttävät alueille elinvoimaa. Aivan kuten professori Risto Harisalo on viisaasti todennut, tämä monimuotoisuus muodostaa ”innovaatiojärjestelmän. Onko meillä varaa jättää tämä kaikki hyödyntämättä?