Saan toisinaan kiukkuista palautetta kaupungistumiseen liittyvistä näkemyksistäni. Ajatellaan, että väestöä ”keskitetään” ja ”roudataan” kaupunkeihin, kun todellisuudessa maaseutumainen ympäristö pientaloineen ja rauhallisine luonnonympäristöineen olisi ihmiselle lopulta parempi. Joidenkin mielestä pitäisi suorastaan rakentaa hajautettu ”älykylien” verkosto.
Kaupungistuminen käynnistyi laajassa mitassa teollistumisen myötä 1700-luvulla. Sitä ennen kaupungit olivat kauppa- ja markkinapaikkoja sekä hallinnollisia keskuksia. Teollistumisen myötä kaikenlaisen valmistuksen tuottavuus kasvoi, samoin myös maatalouden, jossa työvoimaa tarvittiin entistä vähemmän. Vaikka 1800-luvun teollisuustyöläisen olosuhteet eivät meistä houkuttelevilta tunnukaan, kaupunki ja teollisuus tarjosivat kuitenkin mahdollisuuden toimeentuloon sekä vähitellen kansalaisoikeuksiin ja koulutukseenkin. Suomalaisen teollisuuden syntyhistoriaa tutkinut professori Pertti Haapala otsikoikin erään tutkimuksensa nimellä Tehtaan valossa, jolla hän myös viittasi Tampereella syttyneeseen Pohjoismaiden ensimmäiseen sähköiseen katuvaloon.
Suomessa kaupungistuminen ja teollistuminen käynnistyivät muuta Eurooppaa myöhemmin, mutta ne etenivät kuitenkin nopeasti 1950- ja 60–luvuilla. Nyt kaupungistumisaste Suomessa on noin 70 prosenttia, mikä on selvästi alempi kuin vaikkapa Ruotsissa. Elinkeinorakenne on muuttunut palveluvaltaiseksi, ja maa- ja metsätalous työväestön määrä on laskenut. Esimerkiksi metsureiden määrä on vähentynyt muutamassa kymmenessä vuodessa sadastatuhannesta reiluun kolmeen tuhanteen. Kehittyneet maat ovat siirtyneet osaamispohjaiseen talouteen, jossa lisäarvo syntyy tiedon jalostamisesta, jatkuvasta oppimisesta ja innovaatioista.
Miksi keskittyminen jatkuu osaamispohjaisessa taloudessa, vaikka sisällöt kulkevat valon nopeudella kuitua pitkin? Kuten Elinkeinoelämän tutkimuslaitos silmiä avaavassa Missä arvo syntyy –tutkimuksessaan osoitti, taloudellista lisäarvoa ei juurikaan synny itse valmistuksesta, vaan sitä syntyy designista, tuotekehityksestä, brändistä ja huomattavasti myös kaupasta. Esimerkiksi kehitystoimintaan ja designiin liittyy paljon hiljaista tietoa, joka välittyy vain kasvokkain tapahtuvassa vuorovaikutuksessa. Siksi nämä toiminnot keskittyvät vetomaisiin ympäristöihin. Korkean lisäarvon toiminnot synnyttävät ympärilleen monipuolista palveluliiketoimintaa, mikä puolestaan tarjoaa mahdollisuuksia vähemmän koulutetulle, mutta sinänsä ammattitaitoiselle työvoimalle.
Kansainvälisesti toimivat yritykset vievät tuotantoaan joko lähelle asiakkaita tai edullisen kustannustason maihin. Suomi ei ole suuri markkina-alue, eikä halpatuotantomaa. Jos haluamme ylläpitää korkean elintasomme ja hyvinvointiyhteiskuntamme, meidän on onnistuttava edistämään korkean lisäarvon toimintoja. Nämä toiminnot sijaitsevat kaupungeissa. Yritykset sijoittavat näitä toimintoja paikkoihin, joissa on osaavaa työvoimaa ja yksittäiset osaajat hakeutuvat paikkoihin, joissa on oman alan monipuolisia uramahdollisuuksia.
Pitkään on väitelty siitä, että seuraako työ ihmistä vai ihminen työtä. Jyväskylän yliopiston talousmaantieteen professori Hannu Tervo on hiljattain julkaissut ensimmäisen perusteellisen tutkimuksen Suomen tilanteesta vuosilta 1990-2010. Kiteytettynä tulos on se, että korkeasti koulutettujen osalta työ seuraa ihmistä ja vähemmän koulutettujen osalta ihminen työtä. Tämän vuoksi kaupunkien kannattaa kehittää aktiivisesti asuin- ja elinympäristönsä laatua. Tämä ei tarkoita, että kaikkien pitäisi asua kerrostaloissa. Mutta ilman merkittävää väestökeskittymää ei synny osaavan työvoiman poolia, monipuolisia uramahdollisuuksia tai asiantuntijoiden arvostamaa miellyttävää (amenity) elinympäristöä.
Oma kysymyksensä on ilmastonmuutos, jonka hidastamiseksi pitäisi kasvihuonekaasuja vähentää. Se onnistuu kehittämällä ns. mixed-use –alueita eli sekoittuneen käytön alueita, joissa asuminen, palvelut, työpaikat ja harrastusmahdollisuudet sijaitsevat lähellä toisiaan, mielellään kävelyetäisyydellä. Tässä asiassa olemme tuoreen tutkimuksen mukaan Euroopan pohjasakkaa. Harvaan asutuilla alueille voidaan päästä erittäin alhaisiin päästötasoihin myös, mutta huono yhdistelmä on asunto Veikkolassa, työ Helsingissä ja helsinkiläisten harrastukset.
Suomessa on oikeus valita vapaasti kotikunta eli ketään ei tiettävästi ole pakotettu kaupunkeihin. Voi myös aiheellisesti kysyä miksi pitäisi ylipäätään tavoitella talouskasvua ja luoda lisäarvoa, kun voisi yhtä hyvin downshiftata. Kysymys on todellakin arvovalinnasta ja kun riittävän moni näin valitsee, pääsemme purkamaan hyvinvointipalveluita.