Rasvaletti puhaltaa 1950-luvun Helsingin eloon

Erinomaisen kuvan yhden kaupungin – tässä tapauksessa Helsingin – kehityksestä saa tutustumalle Hakasalmen huvilassa upeaan Rasvaletti–valokuvanäyttelyyn. Näyttely kertoo Helsingin rakentumisesta, kaupunkielämästä ja kaupunkilaisten arjesta 1950-luvulla. Kuvista välittyy sodanjälkeisen vuosikymmenen syke ja elpyvä kansakunta: joka paikassa rakennetaan ja pihoilla parveilee lapsia. Vanha ja uusi maailma elävät rinnan, huivipäiset kalamuijat ja coca-cola ovat molemmat osa kaupunkia.

Kiehtovaa on erityisesti huomata erilaiset muutosnopeudet. Keskusta ja kantakaupunki ovat hyvinkin tunnistettavia ja samanhenkisiä. Autot ovat toki hieman muuttuneet ja niitä on nyt enemmän, hevoset kadonnet, mutta ratikat säilyneet. Raideliikenteen voima ymmärrettiin Helsingissä jo tuolloin. Aivan ydinkeskustassa muotoaan ovat muuttaneet City-kortteli ja Kamppi. Kalliossa kivitalot nousivat talo tai kortteli kerrallaan puutalojen paikalle, mutta muutos vei kuitenkin vuosikymmeniä.

Viisikymmentäluvulla kaupunki kasvoi ja ryhdyttiin rakentamaan ”asumalähiöitä”. Haaga, vanha Herttoniemi ja Maunula ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin parjatut kuusikymmentäluvun metsälähiöt. Inhimillinen mittakaava, kaunis arkkitehtuuri sekä rakennutun ja luonnon ympäristön sopusointu ovat osoittautuneet kestäviksi, myös nykyisen asuntojen hintakehityksen valossa.

Työn luonteen muuttuminen näkyy puolestaan suhteellisen nopeana teollisuuden ja satamien häviämisenä kantakaupungista. Vielä 50-luvulla tehtaat olivat osa kaupunkinäkymää. Asumalähiöissä asunnot olivat moderneja, ja keskustatakin muutettiin niihin laadukkaamman asumisen toivoissa ja asuinrakennuksia muutettiin toimistoiksi kasvavaa asiantuntijatyötä mahdollistamaan. Nyt muutetaan toimistoja asunnoiksi, kun työ muuttuu paikkariippumattomaksi ja keskusta kiinnostaa asukkaita. Nokkela kaupunki antaa evolutiiviselle kehitykselle tilaa ja vastaa toimijoiden tarpeisiin.

Kaupunkilaisten elämässä suuria tapahtumia olivat Mannerheimin hautajaiset, joiden saattueeseen reserviläiset osallistuivat laajasti ja lähettivät samalla viestin puolustustahdosta naapuriin, olympialaiset, jotka olivat nuorelle kansakunnalle paljon enemmän kuin vain urheilua ja uuden nuorisokulttuurin syntymisen huipentumana Paul Ankan esiintyminen Linnanmäellä. Arjessa juokseva vesi ja ensimmäiset kodinkoneet helpottivat perheenäitien työtaakkaa, päivähoito ja puistotädit antoivat äideille mahdollisuuden työntekoon. Emansipaatio oli alkanut.

Näyttely kuvaa hienosti myös nuorikulttuurin kehittymistä, jonka kaupunki ja kaupunkilainen elämäntapa mahdollistivat. Erottuva pukeutuminen farkkuineen, nahkarotseineen ja kellohameineen, Yhdysvalloista ja briteistä rantautuva rock, elokuvat, urheiluharrastukset ja kahvilakulttuuri olivat kaikki uutta. Tommy Steelen levynkannesta löytyi yhteys 70-luvun lopun rasvalettiin: sellainen löytyy minunkin hyllystäni. Millaisiakohan kaupunkikuvia 2010-luvulta minun lapsenlapseni aikanaan katsovat?

2 kommenttia artikkeliin ”Rasvaletti puhaltaa 1950-luvun Helsingin eloon

  1. Juha. Näyttely on tosiaankin hieno ja puhutteleva, Tiivistit hyvin kaupungin muutoksen. Moni (etenkin sinua hieman iäkkäämpi..) näkee ja kokee näyttelyn varmasti myös henkilökohtaisemmin; näyttelyssä onkin myös huoneellinen yksityisempiä kuvia. Henkilökohtaisuus liittyy tietysti siihen, onko tuolloin tai vähän myöhemminkin kokenut samoja fyysisiä elementtejä tai ilmiöitä. – Kuten tiettyä niukkuutta, mukavuuksien puutetta, vähällä toimeen tulemista. Tässä kaupunki on kovasti muuttunut, kunhan ei vaan joidenkin osalta olisi muuttumassa suhteellisesti takaisinpäin? Asuin pitkään (kunnostamattomassa) Suomenlinnassa, jossa vastaavia tunnelmia oli pitempään kuin monessa muussa kaupunginosassa. Kuvat ovat yhä aika tavalla keskustaan sijoittuvia, ja Helsingin lähiöt ansaitsisivat nekin kattavampaa muutosten ja kulttuurin esittelyä. Helsingin julkinen kuva on yhä suhteettomasti vanhan kantakaupungin dominoima?

  2. Henkilökohtaiset kuvat olivat kiinnostavia, varsinkin kun minulla itselläni ei ole Helsingistä edes hieman myöhemmiltä ajoilta kokemusta. Olen lähiöistä samaa mieltä, ne jäävät aivan liian usein taustalle tai ne niputetaan vain yhteen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s