Filosofit Antti Salminen ja Tere Vadén ovat hiljattain julkaisseet syvällisen analyysin öljyyn perustuvasta kapitalismista teoksessaan Energia ja kokemus. He osoittavat, että fossiiliset polttoaineet ovat mahdollistaneet modernin elämän 150 vuoden ajan, mutta tätä aikaa on ryhdytty pitämään normaalina. Me tiedämme, että öljy loppuu joskus, eikä kenelläkään ole varaa käyttää viimeisiä pisaroita. Uraanikin loppuu, hiili ja ei-energioista fosforikin loppuvat. Vain auringon energiaa riittää inhimillisessä mittakaavassa loputtomasti.
Salminen ja Vaden eivät saarnaa, syyllistä tai esitä yhtä tulevaisuuden vaihtoehtoa, vaikkakin arvioivat paikalliseen omavaraisuuteen perustuvan elämäntavan tarjoavan yhden mahdollisuuden. Yhdysvaltalainen kaupunkitutkija Edward Glaeser puolestaan väittää teoksessa The Triumph of City (2011), että kaikki maailman ongelmat voidaan ratkaista kaupungeissa. Toista ääripäätä edustaa suomalainen pitkän linjan ympäristöajattelija Pentti Linkola. Oikeastaan kysymys on pitkälti uskosta luonnontieteiden ja teknologian kykyyn tuottaa tai olla tuottamatta sellaisia ratkaisuja, joilla moderni elämä voisi jatkua.
Korvaako paikallinen 3D tulostus globaalin massatuotannon, syntyykö paikallisen uusiutuvan energiantuotantopotentiaalin yhdistävä globaali älykäs energiaverkko, joka pystyy joka hetki tarjoamaan tarvittavan energia, syntyykö paikallisia off the grid –yhdyskuntia, jotka ovat käytännössä omavaraisia. Vai ajaudummeko ilmastonmuutoksen myötä hallitsemattomiin katastrofeihin, joissa ihmisen hämmästyttävä sopeutumiskyky todella mitataan?
En usko yhteen suureen tarinaan, en monoliittisiin ratkaisuihin, enkä totalitarismiin. Pikemminkin selviytymisen eväät löytyvät monimuotoisuudesta kuten luonnossakin. Tiiviitä, energiatehokkaita kaupunkeja, joissa on toimiva joukkoliikenne, kaikki palvelut lähellä, kaupunkiviljelmiä ja uusiutuvia energialähteitä. Ja joissa kokeiluja ja kehitystä tehdään yhdessä eri toimijoiden kanssa, eikä viranomaisten ja lautakuntien yksioikoisilla päätöksillä. Tai omavaraisia paikallisiin, luonnonkiertoihin ja Vadénin termein ”syntytietoon” perustuvia yhteisöjä, joilla on laaja paikallinen itsehallinto. Ja jotakin näiden väliltä.
Lentomatkailu oli alkuaikoina harvojen varakkaiden herkkua ja voi olla sitä taas muutaman kymmenen vuoden kuluttua, ellei sitten Venäjän hallituksen hiljattain käynnistämä tutkimusrahoitus aurinkoenergian hyödyntämiseen lentoliikenteessä johda tuloksiin. Tai ehkä fuusioenergia saadaan toiminaan ajoissa. Lopultahan ihminen sopeutuu, eikä nykyisenkaltaiselle modernille elämälle ole mitään muuta arvoa kuin minkä me sille annamme. Kosmisesti se ei ole kiinnostava kysymys.
Mitä fossiilikapitalismin jälkeen?
3 kommenttia artikkeliin ”Mitä fossiilikapitalismin jälkeen?”
Vastaa
Nokkela Kaupunki 
Hienoja ajatuksia ja haasteita tulevaisuudelle. Miten saamme aurinkoenergian muuttaman kitkattomasti liike-energiaksi ja siten synnyteetyä ,magneettikenttiä ja tuotoksena sähkövoimaa. Pyörivien laitteiden hyötysuhde kasvaa kitkattomien laakereiden avulla.
Hyviä pointteja, ja olen ehdottomasti samaa mieltä että ei ole realistista odottaa yhtä oikeaa tulevaisuudenkuvaa sen enempää kuin maailmassa kaikki nytkään eläisivät samalla tavalla. Syntyy monia eri ratkaisuja tai ”ratkaisuja”, sopeutumiskeinoja yms – ja nimenomaan monien eri tapojen kokeilulle olisi nyt kysyntää koska kukaan ei vielä tiedä mikä tulee parhaiten toimimaan.
Hyviä havaintoja, erittäinkin hyviä. Eivät kylläkään varsinaisesti uusia: noista teemoista on puhuttu jo ainakin pitkälle toistakymmentä vuotta. Nyt pitäisi vain ryhtyä sanoista tekoihin. Esimerkiksi fossiilipohjainen autoilu liikkumisen perusratkaisuna ei ole kestävä. Ja tällä en tarkoita mitään pliisua ekohippeilyä vaan että ihan raa’an kapitalistisessa mielessä ottaa ohraleipä niin yksilön kuin yhteisön tasolla, jos yhteiskuntana emme yritä vähentää autoriippuvuuttamme. Toki sähköautot ovat askel oikeaan suuntaan, mutta paljon helpommin pääsemme vähemmän fossiiliriippuvaiseen yhteiskuntaan, jos maksimoimme sähkökäyttöisen raidejoukkoliikenteen palvelutason niin että mahdollisimman harvan on pakko ajaa fossiilikoslaansa saadakseen arjen sujumaan.
Tästä seuraa suoraan myös se, että autoilun infraa ei ole syytä laajentaa enää yhtään nykyisestä. Ei varsinkaan ylikalliiden tunneleiden avulla. Eikä parkkiluolia kannata rakentaa ellei joku yksityinen ota itse bisnesriskiä ja kanna seurauksia, jos olojen muutos onkin ennakoitua rajumpi.
Se minua aina vähän surettaa, että tämä fossiiliriippuvuudesta irtaantuminen nähdään yksipuolisesti haittana ja riskinä. Sen olemassaolo yritetään kieltää viimeiseen asti kunnes on myöhäistä. Oikeasti se voi olla myös mahdollisuus. Mahdollisuus parempaan elämänlaatuun, mahdollisuus uusiin bisnesmalleihin. Fossiilidinosaurukset kaatuvat, mutta niiden poistuminen mahdollistaa uudenlaisia arvoketjuja, ja vikkeläaivoinen yrittäjä pärjää hienosti.