Asuntopolitiikasta riittää jatkuvasti keskustelua, erilaisia ohjelmia tehdään ja erilaisten tukimuotojen prosentteja sekä niiden kymmenyksiä säädetään. Siitä huolimatta erityisesti pääkaupunkiseudulla asumisen kustannukset pysyvät korkeina.
Kohtuuhintainen vuokratuotanto ei näytä kasvavan ja esimerkiksi valtion oma tuotantoyhtiö Kruunuasunnot ilmoittaa Rakennuslehdessä, että he eivät tänä vuonna aloita yhtään uutta Ara-kohdetta. Toimittaja Mikko Kortelainen toteaakin aiheellisesti, että kiire tulee, jos ympäristöministeriö aikoo pitää kiinni tavoitteestaan aloittaa 1500 asuntoa tämän ja ensi vuoden aikana.
Samaisessa Rakennuslehden numerossa Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja Ari Pauna toteaa, että Suomen asuntovarallisuuden arvo on yli 300 miljardia euroa, josta velatonta varallisuutta on yli 200 miljardia. Tämä tarkoittaa sitä, että kotitalouksilla olisi edellytyksiä hankkia reippaasti sijoitusasuntoja vuokrattaviksi. Sijoittaminen asuntoihin kasvavilla kaupunkiseuduilla on yleensä turvallista ja markkinat tuttuja sekä ymmärrettäviä. Samalla sijoittajalle rakentuu turvaa eläkepäivien varalle.
Markkinaehtoisen vuokratarjonnan kasvu edellyttää ainakin kahta asiaa. Ensinnäkin erilaisista tuotannollisista tukimuodoista pitäisi luopua kokonaan, samalla loppuisi jatkuva vääntö erilaisista yleishyödyllisyyssäännöksistä. Toiseksi, suurten kaupunkiseutujen pitäisi pystyä kasvattamaan tonttitarjontaa ja erityisesti Helsingissä ilman tiukkoja keskipinta-alarajoituksia. Jälkimmäinen johtaisi todennäköisesti uudistuotannossa hieman nykyistä pienempään keskipinta-alaan, koska sijoittajan kannalta yksiöt ja pienet kaksiot ovat kiinnostavimpia. Nykyisin Helsingissä yli 80% kotitalouksista on yhden tai kahden hengen talouksia, joten pienille asunnoille riittää myös alati kasvavaa kysyntää.
Tarjonnan määrän kasvattaminen pitää parhaiten hintatason hallinnassa ja tuotantotuista luopuminen asettaa tarjoajat yhdenvertaiseen asemaan. Vähävaraisten asumisen ongelmia tämä ei sinänsä ratkaise. Nämä ongelmat pitäisikin ratkaista tarveharkintaisen asumistuen avulla. Huolena tosin on se, että tuet valuvat vuokrahintoihin. Riittävä tarjonta auttaa tähänkin. Asumistuen myöntäjä voi käyttää harkintaansa myös sijainnin suhteen: esimerkiksi asuminen Kruununhaan postinumeroalueella ei ole tarve, vaan halu.
Asuntopolitiikka kiinnostaa äänestäjiä, joten poliitikoille voi olla vaikeaa jättää sitä markkinoiden hoidettavaksi. Mutta ylivoimaisesti vaikuttavin keino lisätä vuokra-asumisen tarjontaa tasaisesti ympäri maata on tehdä asuntosijoittamisesta mahdollisimman kiinnostava sijoitusinstrumentti tavallisille ihmisille.