Asuntojen hinnat ovat olleet viime vuodet julkisen keskustelun kestoaiheita. Puhetta on paljon, tekoja vähän. HS kertoi 9.1. Hitas-asumiseen liittyvistä ongelmista. Samaisessa jutussa Osmo Soininvaara toivoi lisää kilpailua pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoille ja ihmetteli miksi betonin hinta nousee, kun se ajetaan pääkaupunkiseudulle. Ehkä keskeisin syy asuntojen hintojen nousulle on kymmeniä vuosia jatkunut liian vähäinen asuntorakentaminen. Tuotanto ei ole pysynyt väestön kasvun vauhdissa. Markkinat toimivat aivan odotetusti: niukkuus tuppaa nostamaan hintoja. Yksi tärkeä syy alhaiseen tuotantoon on pula tonteista. Erityisesti Helsingissä kaupunki kaavoittaa vain omalle maalleen, mikä on omiaan hidastamaan prosessia.
Hintojen nousulle on toki useita muitakin syitä. Pääkaupunkiseudulla tonttimaan hinta on selvästi kalliimpaa kuin muualla. Yhtenä räikeimmistä esimerkeistä tulee mieleen Leppäsuo muutaman vuoden takaa 3000 euron neliöhintoineen. Rakentamismääräyksissä on kiristetty teknisiä vaatimuksia, mikä näkyy parempana laatuna ja käytettävyytenä, mutta myös korkeampina hintoina. Kiristyvät energiatehokkuusvaatimukset ovat välttämättömiä ilmastonmuutoksen hidastamisessa, mutta ne myös maksavat. Erityisesti maanalaisen pysäköinnin järjestäminen on kallista. Voisiko ajatella, että autopaikkavaatimukset olisivat kevyemmät ja keskustoihin muuttavat hyväksyisivät tämän? Helsingillä on toisinaan pyrkimystä antaa melko yksityiskohtaisiakin keskipinta-aloihin tai ulkoasuihin liittyviä ohjeita. Lisäkustannukset maksaa asunnonostaja.
Toimiva kilpailu markkinoilla on ehdottaman kannatettavaa ja kaikkien edun mukaista. Rakentamiseen liittyy kaikkialla paikallisia erityispiirteitä, säännöksiä, määräyksiä ja menettelytapoja. Siksi markkinoille tulo ei ole helppoa, varsinkaan omaperustaisessa asuntotuotannossa, jossa kunnollisen volyymin saavuttaminen edellyttää riittävän tonttivarannon hankintaa. Eräältä miljardiluokan osaavalta ruotsalaisrakentajaltakin se on vienyt vuosia. Ja kun katsoo yleisemmin rakennusliikkeiden liiketuloksia, huomaa, että ne eivät ole päätähuimaavan korkeita, vaikka keskustelusta voisi niin päätellä.
Mitä tulee betonin hinnan kaksinkertaistumiseen – näyttäisi siltä, että hämmästyttävästi myös 40 vuotta vanha betoni on pääkaupunkiseudulla selvästi kalliimpaa kuin vaikkapa Porissa.
Nokkela Kaupunki 
Juha.
Miten suhtaudut siihen, ja miten vaikuttaisi, jos asuntojen viimeistelyn, varustetason ja jopa kevyin väliseinin tehtävien tilajakojen ratkaisut jäisivät nykyistä enemmän huoneistojen omistajille tai asukkaille.
Asiasta on hieman keskusteltu. Missä määrin se on ylipäänsä mahdollista?
Venäjällähän asukkaat viimeistelevät pinnat itse ja rakentavat keittiön ja pesutilat mieleisekseen. Minulla on sellainen muistikuva, että jokunen vuosi sitten olisi ollut esteenä se, että rakennusvalvonta ei antaisi hyväksyntää tällaiselle. Mutta periaatteessahan se on täysin mahdollista ja ostaja saisi juuri sellaista kun haluaa. Tilajakoja muutetaan toimistotiloissa jatkuvasti ja samankaltaisia ratkaisuja voi soveltaa uskoakseni asunnoissakin (en tunne teknisiä yksityiskohtia). Viranomaismääräykset voivat tulla vastaan. Siis jos vaikka edellytetään auntoihin kahta maakuuhuonetta tms.
Miten viimeistelyn jättäminen asukkaan vastuulle vaikuttaa asunnon hintaan Venäjällä? Voisi kuvitella että yksi asunnon itse viimeistelemisen houkutuksista on myös osan asunnon ostohinnasta korvaaminen omalla työpanoksella, kun ei tarvitse maksaa palkkoja vaikka maalareille tai parketin asentajille. Kotimaassakin on tuttu tämä ”tein itse ja säästin”-mentaliteetti, joten markkinarakoa voisi olla. Vai onko houkutus nimenomaan ensisijaisesti mahdollisuus vaikuttaa oman kodin ulkonäköön? Suomessahan kai useat rakennusliikkeet antavat uudiskohteissa jo tuleville asukkaille mahdollisuuden vaikuttaa, vaikka seinäpintojen ja kiintokalusteiden valintaan ainakin jossain määrin. Nykymaailmassa myös asukkaat kuitenkin näkevät usein asunnon, eivät vain kotina, vaan myös kauppatavarana. Tämän voi nähdä johtavan ”geneerisempien” ratkaisujen suosimiseen pinnoissa ja kalustamisessa. On helppo kuvitella että halutaan noudattaa kulttuurissa vallitsevaa legitiimiä makua jotta sijoituksen arvo säilyy ja asunto saadaan helpommin kaupaksi jos syntyy tarve myydä. Persoonalliset ratkaisut saattavat näyttäytyä myös riskinä.
Kiinnostaisi tietää miten Venäjän markkinoilla tallaisen itse tuunattavan asunnon neliöhinta vertautuu suomalaiseen kerrostalorakentamiseen ostovoimaan ja tulotasoon suhteutettuna. Jos tällä saadaan tuotantokustannuksia alas ja tämä säästö siirrettyä asuntojen hintoihin, niin tässä voisi olla ratkaisua asuntojen (ja vanhan betonin) nousevaan hintaan ja rakentamisen hitaaseen tuotantoon pääkaupunkiseudulla: Jos asukkaalle itselleen eniten merkitsee juuri sijainti, talot saadaan varmasti nopeammin pystyyn ja halvemmalla kun parketteja ja tapetteja ei laiteta seinille ammattilaisten tuntipalkoilla. Aluksi voi nukkua sohvalla betonilattialla, kunhan pääsee osallistumaan Helsingin työmarkkinoille. Omaa pesää voi sitten pakertaa kasaan vähitellen kun tulotaso kohenee ja vuosien saatossa asentaa laminaatin tilalle lautalattiaa, keittiöön hienommat ovet ja vessaan kivamman kaakelin.
Tästä äärimmäinen esimerkki ovat Chileläisen Alejandro Aravenan ELEMENTAL-toimiston asuntoprojektit joissa tarkoituksena on vastata Etelä-Amerikan räjähdysmäiseen kaupungistumisen haasteisiin ja tuoda järjestystä epämuodollisten kaupunginosien eli slummien kehitykseen. Näissä pilottiprojekteissa kunnalliset toimijat rakentavat kirjaimellisesti vain puolikkaan talon, jossa on valmiina vain tarpeellisin, eli vesijohtoliitäntä ja vessa. Sitten kun perheen varallisuus vähitellen kasvaa, he saavat rakentaa toisen puolikkaan itse oman kykynsä, makunsa, ja taloudellisen tilanteensa mukaan. Mikä voisi olla tästä suomalaiseen ilmastoon ja byrokratiaan sopiva ratkaisu? Loppuvaiheessa uusien asuntojen luovuttamista hidastavat laatutasovalitukset liittyvät myös käsittääkseni lähes yksinomaan pintojen virheisiin, sillä ne ovat juuri se asia johon asukkaat pystyvät ja osaavat ottaa kantaa. Kun tekee itse, niin sitten ei saa valittaakaan.
Tässä yhteydessä tulevat mieleen Arabianrannassa toteutetut projektit joissa asuntoja myytiin ”raakatilana”, eli ostaessa tilassa oli lähinnä märkätilat ja kantavat seinät, ja lopun saivat uudet asukkaat täydentää. Miksiköhän tästä ei ole tullut yleisempää? Voin kuvitella, että lisääntyvien pätevyysvaatimusten Suomessa esimerkiksi märkätilojen vesieristyksen jättäminen ei-ammattilaisille rakentajille vaikkapa kylppärin kaakeloinnin yhteydessä hirvittää valvovia viranomaisia ja taloyhtiöitä. Virheitä kun tuntuu sattuvan ihan ammattitekijöillekin näissä asioissa.
Venäjällä shell&core on osittainen kulttuurinen asia, osittain omalla työllä voidaan alentaa hintaa. En osaa sanoa yleisesti miten hinnat eroavat suhteessa viimeisteltyihin, mutta valtaosa tuotannosta on viimeistelemätöntä.
Suomessa ainakin edustamani yhtiön tapauksessa valintoja voi tehdä erittäin paljon, riippuu tietysti hieman missä vaiheessa rakentamista tulee mukaan. Viimeistelemätön olisi varmasti halvempi, mutta oma kysymyksensä on kuinka moni lopulta haluaa ja osaa saattaa asunnot loppuun. Ongelmaksi muodostuu helposti myös se, että talo on vuosikausia työmaana kun eri tahtiin viimeistellään. Olen siinä käsityksessä, että rakennusvalvonta ei erityisesti suosi tällaisia ratkaisuja. Hyvä ratkaisu niille, jotka haluavat oman näköistä ja edullisuutta, on ryhmärakennuttaminen. Arabianrannan tapauksessa takavuosina ongelmaksi muodostui rakennusvirheiden suuri määrä, ihmiset joutuivat muuttamaan pois pitkäksi aikaa korjausten vuoksi.