Autoihin ja autoiluun liittyy suuria tunteita. Näyttää kuitenkin siltä, että autoiluikään tuleva nuoriso ei koekaan omaa autoa enää vapauden symbolina. Tähän viittaa sekin, että kahdeksantoistavuotiaiden ajokorttien suhteellinen määrä on laskussa ainakin pääkaupunkiseudulla. Ei ole lainkaan itsestään selvää, että nuori haluaa sitoa kesätyösäästönsä autoon, tai edes ajokorttiin. Varsinkin suurissa kaupungeissa joukkoliikenne täyttää liikkumisen tarpeen, ja autottomuus voi olla yhä useammalle myös arvovalinta. Autokoulut joutuvat keksimään uutta liiketoimintaa. Päivän HS:ssa (6.1.) puolestaan Risto Linturi visioi kuljettajatonta tulevaisuutta. Tulevaisuudessa autoa ajaa tietokone tai ehkäpä tie ajaa autoa, ja tarvittava sähköauton latauskin hoidetaan tien kautta liikennevaloissa. Googlella on jo näyttöä asiasta.

Kiinnostava kysymys on myös kuka auton omistaa jatkossa. Eikö olisi hyvä, jos kulloinkin tarvitsemani auto olisi tilatulla kellonlyömällä toivomassani paikassa ja veisi minut haluamaani paikkaan itsekseen? Samaan aikaan voisi tehdä töitä, kommunikoida tai vaikka kuunnella musiikkia. Eikä minun tarvitsisi murehtia vakuutuksia, huoltoa, arvonalennusta tai muita omistamisen vaivoja. Yhteiskäyttö sinänsä on jo keksitty citycarclubien muodossa, mutta käyttäjiä näyttää olevan vielä melko vähän.

Omistamattomuutta puolustaa myös se, että erityisesti suurten kaupunkien keskustoissa kaavoissa vaadittavat maanalaiset pysäköintiratkaisut ovat erittäin kalliita ja nostavat asumisen kustannuksia. Yhdyskuntarakennetta voitaisiin tiivistää paikoissa, joissa on laajoja pysäköintialueita. Ympäristön näkökulmasta joukkoliikenteen kehittämisen ohella oleellista olisi saada investoinnit eli autot tehokkaampaan käyttöön. Nykyinen autoiluun perustuva liikkumistarve voitaisiin hoitaa murto-osalla nykyisestä automäärästä, jos nämä autot olisivat koko ajan ajossa. Aivan kuten paperitehtaat, joita kenelläkään ei ole varaa käyttää vain esimerkiksi 10 prosentin käyttöasteella.

Kaikki tämä tarkoittaa sitä, että meidän pitäisi ryhtyä pohtimaan asioita enemmän käytön ja palvelun kuin investoinnin ja omistamisen näkökulmasta, ja ymmärtää samalla digitalisoitumisen edut. Kun kuljettajaa ei tarvita, kun kalliita pysäköintiratkaisuja ei tarvita, kun investointi on käytössä koko ajan ja kun ison automäärän omistaja hyötyy suuruuden ekonomista, päästään kustannustehokkuuteen, joka luo todellisen vaihtoehdon. Suhde henkilöautoon ei olekaan enää joko tai, vaan sekä että –valinta. Työmatkat hoidetaan julkisilla, mutta isommat kauppa-asiat tai mökkimatkat henkilöautolla. Ehkä jo lähitulevaisuuden vapautta onkin vapaus olla omistamatta autoa?

Telakoiden tukikeskustelun sijaan voisimme ryhtyä yhdessä pohtimaan, miten takavuosien tietotekninen ihmelapsi Suomi nousisi takaisin kansainväliseen kärkeen älykkään liikenteen soveltamisen myötä. Suuret kaupungit ja Liikennevirasto voisivat olla luomassa uutta suuntaa aivan kuten valtiovalta teki NMT:n kanssa.