EVA julkaisi viikko sitten Roger Wessmanin kirjoittaman raportinraportin kohtuuhintaisesta asumisesta. Aihehan on jatkuvasti esillä, ja jokainen hallitus sekä kasvukaupungin valtuutettu muistaa mainita, että asialle pitäisi tehdä jotakin. Tunnetusti paras tapa vaikuttaa asiaan on rakentaa asuntoja enemmän. Jos tässä asiassa joku on todella tehnyt, niin se on Vantaan kaupunki apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilän johdolla.

Wessman kirjoittaa sujuvasti ja tuntee asiat sekä antaa perusteltuja suosituksia. Paljolti raportti ja sen myös jälkeinen keskustelu on pyörinyt sosiaalisen asuntotuotannon ja asumistuen ympärillä. Sosiaalisen asuntotuotannon ongelmat ovat tunnettuja: se syrjäyttää muuta tuotantoa, kaupungit menettävät maanvuokratuloja, asukkaan tilanteen tai tulotason paraneminen ei vaikuta saatuun saavutettuun etuun ja segregaation esto toimii vain hyvissä sijainneissa. Muun tuotannon syrjäyttäminen on selviö hyvissä sijainneissa, joissa yksityiset toimijat ovat valmiita rakennuttamaan markkinaehtoisesti, mutta vähemmän vetovoimaisissa sijainneissa tilanne ei ole välttämättä sama.

Kuinka moni halukas rakennuttamaan vaikkapa Jakomäkeen vapaarahoitteista tuotantoa? Epäilen että ei kovin moni, mutta toisaalta sosiaalisen tuotannon kasvattamisen siellä ei tahdo auttaa segregaation estoon. Yksi kiinnostava vaihtoehto voisi olla rakennuttaa sekä sosiaalista ja yksityistä tuotantoa rinnakkain esimerkiksi Siltamäen kaltaisiin pääosin yksityisomisteisiin omisteisiin, mutta kohtuuhintaisiin lähiöihin, jotka tarvitsisivat lisää asukkaita ja palveluiden käyttäjiä väkimäärän vähentyessä. Käytännön haasteena on neuvottelu täydennysrakentamisesta asunto-osakeyhtiöiden kanssa, mikä vaatii vuosia.

Asumistukea on kritisoitu siitä, että se nostaa markkinavuokria ja hyödyttää yksityisiä sijoittajia. Rakennuslehden Mikko Kortelainen moittikin Wessamania tämän näkökulman sivuuttamista. Itse asiassa Wessman tarkastelee asumistukea ja toimeentulotukea, josta asumismenoja myös maksetaan. Kiinnostavaa oli tieto, että asumistuen saajista vain 11 prosenttia on työssäkäyviä, muuta ovat eläkeläisiä, opiskelijoita ja työttömiä. Koska asumistuki pienenee tulojen kasvaessa, erotuksena asumiseen sosiaalisessa tuotannossa, esimerkiksi matalapalkkatyötä tekevien on vaikea kilpailla asunnoista markkinoilla muiden tukea saavien ryhmien kanssa. Asumistuen erityisen hyvä puoli on siinä, että asunnot sijaitsevat eri paikoissa ja taloissa, mikä ehkäisee laajojen yksipuolisten ongelma-alueiden syntyä. Asumis- ja toimeentulotuen vaikutusta markkinavuokrien nousuun ei ole vahvaa tutkimuksellista näyttöä, vaikka se vaikuttaisi olevan yleistä folklorea.

Tavalla tai toisella hyvinvointiyhteiskunnan täytyy tukea tuen tarpeessa olevia, siitä lähes kaikki keskustelijat ovat yhtä mieltä. Sen sijaan keinoista yksimielisyyttä ei näytä löytyvän. Sympatiat sosiaaliseen asuntotuotantoon liittyvät ainakin osittain ajatukseen julkisen toiminnan paremmuudesta yksityiseen nähden ja huoleen siitä, että sijoittaja vaurastuu. Toisaalta sosiaalinen tuotanto on toiminut hyvänä työkaluna suhdanteiden tasaajana, kuten muistamme finanssikriisin aikaisesta, silloisen ministeri Vapaavuoren lanseeraamasta välimallista.

Erityisesti haluan nostaa esiin yhden Wessmanin suosituksen: ”epämääräistä tontinluovutuskäytännöistä on syytä luopua. Ne voivat rajoittaa kilpailua suosimalla rakennusyhtiöitä (pitäisi olla myös rakennuttajia, toim.huom.), joilla on vakiintuneita suhteita päättäjiin.” Tämä tärkeä asia, ja itse lämpimästi kannatan kilpailullista luovutusmenettelyä, on kysymys sitten ideasta, hinnasta, laadusta tai näiden erilaisista yhdistelmistä. Helsingin kaupunki esimerkiksi järjestään kilpailut erittäin ammattimaisesti.

Edellä sanottu ei tarkoita sitä, etteikö kaupunkien pitäisi kuunnella ulkopuolelta tulevia ehdotuksia, jotka ei ole syntyneet kaavoittajien pöydällä ja lopulta tulleet sitä kautta tontinluovitukseen. On hyvin mahdollista, että virkatyön ulkopuolellakin syntyy kiinnostavia ideoita. Esimerkkinä mainitsen Tampereen kannen ja areenan, joka syntyi alun perin NCC:n oivalluksista. Kiinnostava esimerkki on myös Regenero Oy:n hanke Keilaniemenrannassa, jossa ideoitiin uusi torni ja rantapromenadi täyttömaalle. Espoon kaupunki on osoittanut tässäkin hankkeessa kykyä avoimeen keskusteluun ja erittäin nopeaan reagointiin.