Voiko kaupunkien tulevaisuutta ennustaa?

University College London suunnittelun professori ja monipuolinen kaupunkitutkija Michael Batty julkaisi jokin aika sitten kiinnostavan kaupunkien tulevaisuutta pohtivan kirjan nimeltään Inventing Future Cities. Batty näkee kaupunkien olevan kompleksisia systeemejä, jotka muistuttavat enemmän organismia kuin konetta. Kaupungit muotoutuvat lukemattomien yksilöllisten ja kollektiivisten päätösten seurauksena, eivätkä minkäänlaisten suurten suunnitelmien mukaan. Pikemminkin ne siis kehkeytyvät. Ja koska näin on, niiden tulevaisuutta on vaikea ennustaa missään tieteellisessä mielessä.

Vaikka kaupunkien tulevaisuutta ei voida ennustaa, väestökehitystä voi. Batty väittää, että maailman väestön kasvuvauhti oli suurimmillaan vuonna 1970 ja että se on hidastunut sen jälkeen koko ajan. Hän arvelee suunnan jatkuvan ja yhteiskuntien kehittyessä syntyvyyden alenevan jatkuvasti. Näin päädytään stabiilin tasoon vuonna 2100 maailman väestömäärän ollessa tuolloin noin 11 miljardia. Kaupungistumiskehityksen johdosta kaikki asuvat tuolloin kaupungeissa tai urbaaneilla alueilla. Tästä syystä kaupunkien tulevaisuus on kohtuullisen kiinnostava aihe.

Ennustamisen vaikeudesta huolimatta voidaan yrittää tunnistaa joitakin yleisiä periaatteita, jotka ovat historian kuluessa liittyneet kaupunkien kehittymiseen. Batty onkin tunnistanut muutamia tällaisia ”lakeja” tai periaatteita, jotka voivat antaa osviittaa tulevaisuudesta. Ensimmäinen näistä on ns. Zipfin laki, joka liittyy kokojakaumaan. Se sanoo, että on paljon enemmän pieniä kaupunkeja kuin suuria. Megakaupungit eivät ehkä siis dominoikaan tulevaisuutta. Toinen periaate on Gleaserin paradoksi, jonka mukaan fyysinen läheisyys tulee yhä tärkeämmäksi, kun taas yhteyksiin liittyvä aika ja kustannukset etäisyyksien välillä tulevat vähemmän tärkeäksi. Tämä näkyy käytännössä esimerkiksi uutta luovien toimintojen keskittymisenä.

Hieman vanhempaa periaatteistoa edustaa von Thünenin standardimalli noin 200 vuoden takaa. Se toteaa, että kaupunkien maankäyttö muodostuu keskustaa ympäröivistä samankeskisistä vyöhykkeistä ja eri toiminnot sijoittuvat vyöhykkeille maanvuokran maksukyvyn mukaan pyrkien mahdollisimman lähelle keskustaa. Meidän keskustelussamme kohtuuhintaisesta asumisesta tätä periaatetta ei kovin hyvin ymmärretä. Siis sitä, että hyvillä sijainneilla jonkun täytyy maksaa kohtuuhintaisuudesta. Jos se ei ole asukas, niin maksaja on veronmaksaja.

Neljäs Battyn esiin nostama periaate menee G.H. Wellsin nimiin, joka totesi vuonna 1902, että väestön jakautuminen määräytyy aina kulloisestakin liikennejärjestelmästä, joka sitoo väestön yhteen. Hevonen mahdollistaa toisenlaisen jakauman kuin henkilöauto ja ratikka. Toblerin vuonna 1970 julkaistu maantieteen ensimmäinen laki täydentää kokonaisuuden. Se sanoo, että kaikki liittyy kaikkeen muuhun, mutta lähellä olevat asiat ovat enemmän liittyneitä kuin etäiset.

Kaupunkien tulevaisuutta ei siis voida ennustaa, mutta ne voidaan Battyn mukaan keksiä uudelleen. Hieman samassa hengessä kirjoitimme professori Markku Sotaraudan kanssa yli kymmenen vuotta sitten kaupunkien itseuudistumiskyvystä ja yritimme tunnistaa kyvykkyyksiä sekä toimintatapoja, joilla suurten suunnitelmien sijaan voidaan tuottaa uudistumista. Batty puhuu kaupungeista enemmän prosesseina kuin tuotteina. Juuri ”keksinnölliset prosessit” ovat oleellisia, ja inventionaalisuutta tukevat uudet teknologiat, jotka siirtävät meidät Negroponten sanoin atomien ajasta bittien aikaan eli energiasta informaatioon. Ja vaikka Battynkin mielestä smart city on vielä epämääräinen ja löysä käsite tai konsepti, se on kuudennen Kondratieffin pitkän aallon keskiössä. Hän ei siis varaa tuota roolia vaikkapa biotieteille.

Kaupunkien tulevaisuutta voidaan pohtia myös suunnittelun ja designin näkökulmista ja niiden eroista. Battyn mukaan designiin liittyy aina elementtejä ongelmanratkaisusta, inspiraatiota, näkemyksellisyyttä ja luovuutta. Siksi Kim Doveyn tulkinta urban designistä on kiinnostava. Sehän lähtee siitä, että urban design on muodon antamista kaupungille, mutta se ei ole yhden ammattikunnan – vaikkapa kaavoittajan – tehtävä, vaan moniammatillinen alue, joka ei ole suunnittelua (planning), johon taas meillä uskotaan monissa kaupungeissa vielä vahvasti. Itse asiassa koko meidän moniportainen kaavajärjestelmämme täydennyttynä monilla kuntakohtaisilla määräyksillä luottaa erittäin vahvasti suunnitteluun. Tampereen yliopiston tutkijatohtori Jenni Partanen osoitti pari vuotta sitten väitöskirjassaan, että juuri kompleksisuudesta johtuen suunnitelmat eivät tahdo toteutua.

Yhtä kaikki, Battyn teos on loistava lukukokemus, suosittelen lämpimästi kaikille kaupunkikehityksen kanssa puuhaaville.

2 kommenttia artikkeliin ”Voiko kaupunkien tulevaisuutta ennustaa?

  1. Juha, onko kirja syytä lukea, kun edessämme täällä Tuusulassa on ratkaisut keskustan kehittämisessä? Hyrylähän on sinulle tuttu paikka myös tältä kannalta.

Vastaa käyttäjälle Juha Kostiainen Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s