Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston Tuomas Hakala vastasi päivän aviisissa (HS 15.11.) asiallisesti ja asiantuntevasti arkkitehti Pekka Littowin kauppakeskuksia koskeneeseen kritiikkiin (HS 13.11). Suomalaista huonoa itsetuntoa arkkityyppisesti ilmaisten HS meni täysillä mukaan ”ulkomailla työskennelleen arkkitehdin” kivijalkakaupparomantiikkaan ilman, että olisi ottanut haastatteluun mukaan vaikkapa juuri Hakalan tai Keski-Pasilan kaavasta kaupungilla vastaavan Dan Mollgrenin, joka on sekä osaava että näkemyksellinen.

Mutta miksi meillä ei ole kivijalkakauppaa ja toisaalta miksi kauppakeskuksia kehitetään? Ehkä keskeisin syy on se, että me emme ole käyttäneet kivijalkakaupan palveluita ydinkeskustaa lukuun ottamatta niin paljon, että ne menestyisivät. Sen sijaan että asioisimme lihakaupassa ja kalakaupassa erikseen ja vielä ostaisimme vaatteemme alakerran liikkeestä, haemme ruoan yhdestä paikasta ja vaatteet paikasta, jossa voi helposti tutustua useaan vaihtoehtoon samalla kertaa.

Jos haluan ostaa tyylikkään kauluspaidan, se onnistuu helposti akselilla Stockmann, Galleria Esplanad, Kluuvi ja Aleksanterinkatu ylipäätään, lisäksi näillä kulmilla sijaitsee Sandin kivijalkamyymälä. Kuvitteellinen vaihtoehto voisi olla Sand Maunulassa, Tiger Vuosaaressa ja Oscar Jacobsen Lauttasaaressa. Asiakkaan näkökulmasta tämä olisi melko aikaa vievää, voi myös kysyä olisiko maunulalainen taloyhtiö oikea kumppani neuvottelemaan kansainvälisen muotikaupan brändin kanssa. Ammattimainen kauppakeskustoimija kuten vaikkapa Citycon tai englantilainen Cornerstone (Kamppi) sen sijaan pystyy neuvottelemaan ja tarjoamaan vetovoimaisen ympäristön sekä ennen kaikkea vakaat asiakasvirrat.

Mikä tahansa kauppa vaatii menestyäkseen riittävää väestökeskittymää, eikä meillä kunnollisia keskittymiä oikein ole. Amsterdamin historiallinen keskusta on täynnä kivijalkaliikkeitä, mutta väestötiheys on siellä erittäin korkea ja matkailijoita on paljon. Kahvilat ja ravintolat levittäytyvät kaduille ja ulkokäyttö on mahdollista lähes ympäri vuoden. Meillä taas ilmasto suosii toisenlaisia ratkaisuja. Riittävän konsentraation saamiseksi pitäisi lisäksi siirtää kaikki suomalaiset kehä III:n sisäpuolelle. Yli 20 miljoonan asukkaan tiiviissä Shanghaissa taas kivijalkaa ei ole riittävästi palvelemaan valtavan kaupungin asiointitarpeita ja siksi kauppakeskuksetkin ovat helposti yli kymmenkerroksisia.

Hakala toteaa kirjoituksessaan aivan oikein, että rakennuttajat eivät ole innostuneita liiketiloista. Tämä on totta ja syy on siinä, että niitä on vaikea saada myydyksi. Vuokralaisia vielä löytyy, tyypillisesti erikoisliikkeitä, joiden ei ole mahdollista tai järkevää toimia kauppakeskusten aukioloajoilla ja vuokrahinnoilla. Tällaisia toimijoita ovat pyöräkorjaamot, eläinlääkärit tai parturit. Näiden liikkeiden kyky tuottaa elävyyttä ilta-aikaan on puolestaan heikkoa, koska ne menevät melko aikaisin kiinni. Paradoksaalista on, että ydinkeskustan ulkopuolisten asuntoalueiden kivijalkoihin kaavoitetaan liiketiloja alueen elävöittämiseksi, mutta niihin hakeutuu juuri sellaisia toimijoita, jotka eivät halua tai voi sitoutua kauppakeskusten pitkiin aukioloaikoihin. Ylipormestari Jussi Pajusen lanseeraama ”pubistuminen” ei myöskään ole pääsääntöisesti asunnonostajien toiveissa.

Kaavalla voi määrätä, että liiketilaa täytyy rakentaa, mutta sillä ei voi määrätä liikkeen menestymistä, aukioloaikoja tai aina toiminnan luonnettakaan. Kauppakeskus, jossa määritelmään mukaan yksi liike ei hallitse yli puolta pinta-alasta kuten marketeissa, pystyy tarjoamaan keskustoissa monipuolisen valikoiman palveluita ja verkkokaupan yleistyessä yhä enemmän vapaa-ajan viettomahdollisuuksia. Kiinnostava havainto Helsingistä on se, että ns. tilaa vievä kauppa on myös siirtymässä keskustan kauppakeskuksiin (Gigantti=>Forum, XXL=Kluuvi jne.) eli sinne missä ihmiset viihtyvät. Voihan se olla, että ihmiset ovat väärässä, mutta heillä on kuitenkin rahat.