Kirjoittajakollektiivi General Intellect kirjoitti jokunen vuosi sitten erittäin mielenkiintoisen työn analyysin, otsikossa mainitun Vasemmisto etsii työtä. Kuten Tommi Uschanov kirjoitti viikko siten Helsingin Sanomissa, ei tuo ei eikä mikään muukaan maailman muutosta kuvaava viesti ole tavoittanut vasemmistopuolueiden päättäjiä. Pitkän linjan lehtimies ja terävä kirjoittaja Yrjö Rautio puolestaan arvioi (HS 15.5.), että tälläkin kertaa tulevan hallituksen säästötoimien moittiminen tarjoaa suuremman houkutuksen kuin oman ajattelun ja viestin kehittäminen. Kansanedustaja Anna Kontula vahvisti Raution epäilyt tuoreeltaan todeten perjantai-iltana Stillerin ohjelmassa, että alkavalla hallituskaudelle ”työläisen veri virtaa”.

Yhteiskunta kehittyy ja uudistuu paremmin, jos myös puolueilla on uutta sanottavaa ja uusia ideoita tarjottavana keskusteluun. Toki se kehittyy puolueista huolimattakin, kuten vaikkapa työn luonteen muutos tai jatkuva kaupungistuminen osoittavat. En millään muotoa halua neuvoa mitään puoluetta niiden ajattelussaan, mutta jotenkin toivoisin, että merkittävän työn suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseksi tehneet vasemmistopuolueet esittäisivät edelleenkin kiinnostavia näkökulmia ja vaihtoehtoja.

Suomalainen teollisuus syntyi Tampereella yli 200 vuotta sitten. Tultaessa 1950-luvulle teollisuus eli huippukauttaan. Kaupunginjohtajaksi oli valittu demareiden Erkki Lindfors ja poliittista valtaa käytti demareiden ja kokoomuksen aseveliakseli, jonka kannalla kummankin ryhmän enemmistö oli. Sotakokemusten hitsaama ryhmä halusi uudistaa kaupunkia. Lindfors ymmärsi nopeasti, että työn luonne muuttuu korkeampaa koulutusta vaativaksi ja että teollisen valmistus hiipuu vähitellen.

Hän totesi, että kaupunkiin tarvitaan oma yliopisto. Sellaisen perustaminen oli työlästä, mutta sopiva aihio löytyi Helsingistä: vähävaraisia opiskelijoita kouluttava Yhteiskunnallinen korkeakoulu, jota ”oikeat” yliopistot hieman vierastivat. Pitkällisten vääntöjen jälkeen YKK päättikin siirtyä Tampereelle. Ratkaisevassa johtokunnan kokouksessa siirto oli häviämässä yhdellä äänellä, mutta SAK:n edustaja sai uudet ohjeet kesken kokouksen ja kääntyi siirron puolelle. Näin syntyi Tampereen yliopisto ja osaamispohjaisen talouden kehitys käynnistyi. Kuusikymmentäluvulla keksittiin, että teollisuuden uudistamiseksi tarvitaan myös teknillinen yliopisto. Se hankittiin sopimalla Teknillisen korkeakoukun kanssa sen hallinnon alla toimivan tiedekunnan perustamisesta Tampereelle. Hetkisen päästä tiedekunta luonnollisesti muutettiin itsenäiseksi korkeakouluksi. Kehityksessä oltiin entistä paremmin mukana.

Aseveliakseli painoi päälle myös kaupunginjohtaja Pekka Paavolan (sd) aikana ja johdolla ja kaupunginjohtaja Jarmo Rantasen kaudella tavoiteltiin jo kansainvälistä kärkeä osaamiskysymyksissä. Rantanen ymmärsi syvällisesti osaamispohjaista taloutta, mutta tunnisti hyvissä ajoin myös ekologisuuden nousun. Poliittinen yhteistyöpohjakin laajeni Vasemmistoliiton ja Vihreiden suuntaan.

Muistan vieläkin hyvin, kun vuonna 2000 valmistelimme laajaa eTampere –tietoyhteiskuntaohjelmaa – budjetiltaan 132 miljoonaa euroa, josta kaupungin osuus oli 15 me – aikataulun ollessa niin tiukka, että asia piti tuoda ylimääräisenä asiana valtuuston budjettikokoukseen. Kutsuin keskeisten ryhmien ryhmyrit ennakkoinfoon paria päivää ennen ja valtuustossa ohjelma hyväksyttiin yksimielisesti. Kaikki halusivat viedä voimakkaasti Tamperetta eteenpäin.

Demarit ja kokoomus ovat suurin piirtein yhtä suuria ryhmiä Tampereella ja Vasemmistoliitollakin on kohtuullisen tärkeä asema. Tampereella molemmat vasemmistopuolueet ovat olleet kehittämässä kaupunkia, eivät jarruttamassa muutosta. Asennetta kuvaa hyvin Erkki Napoleon Lindforsin elämänkerta, joka on mainiota luettavaa kenelle tahansa yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneelle. Sen luettuaan ymmärtää myös mitä tarkoittaa termi ”tahtopoliitikko”. Vasemmisto tarvitsisi nyt sellaista rohkeutta ja näkemyksellisyyttä, jota se on edustanut Tampereen kehittämisessä.