Energiatehokkuuden iso mahdollisuus on aluetason ratkaisuissa

Ympäristöministeriön johdolla työstetään parhaillaan lähes nollaenergiarakennuksen uutta määrittelyä. Viime vuosina normit ovat kiristyneet ja rakennusten energiatehokkuus on parantunut selvästi. Valittu lähestymistapa perustuu teknologian hyödyntämiseen, mutta uudet ratkaisut ovat näkyneet kansalaisten arjessa kohonneina uusien asuntojen hintoina.

Nessa Winston julkaisi muutama kuukausi sitten arvostetussa European Planning Studies –sarjassa laajan eurooppalaisen vertailututkimuksen kestävistä yhdyskunnista ja kestävästä asumisesta. Kokonaisuudessaan Suomi sijoittui kärkipäähän, mutta eri osatekijöissä oli vaihtelua. Joukkoliikenteen kulkutapaosuudessa olimme 20 maan joukossa häntäpäässä. Sekoittuneen kaupunkirakenteen mittarilla –erilaiset kaupalliset ja kulttuuripalvelut kävelyetäisyydellä – olimme sijalla 15. Sen sijaan asuinympäristön laadun osalta (puhtaus, turvallisuus, melu, viheralueet) olimme paras. Hiilijalanjälkemme henkeä kohden oli korkea.

Tulokset ovat ymmärrettäviä: autokaupunki on ollut hallitseva suunnitteluparadigma; joukkoliikenteestä on puuttunut pitkillä matkoilla kilpailu sekä raideliikenteen että bussiliikenteen osalta; kaupunkien sisäisen joukkoliikenteen kehittäminen on ollut paikallispoliitikkojen käsissä ja yhdyskuntarakenne pääkaupunkiseutua myöten on hajautunut eli lähipalveluiden vaatimia väestökeskittymiä ei ole syntynyt.

Edellisen perusteella voikin kyseenalaistaa jatkuvan kiinteistökohtaisen energiatehokkuuden kiristämisen ja pohtia pitäisikö painopiste siirtää aluetason ratkaisuihin. Voisimmeko siis kehittää sekoittuneita asuin- elinympäristöjä, joissa arki on sujuvaa ja palvelut lähellä? Tärkeää on, että niissä on riittävästi ihmisiä toimivan joukkoliikenteen aikaansaamiseksi.

Lähienergian osalta oleellinen kysymys on, miten lämmön- ja sähköntuotantoon saadaan kehitettyä mallit tai säännöt, joilla syöttö laajempaan verkkoon on ylituotannon aikaan mahdollista ja miten tämä huomioidaan kun tarve on toiseen suuntaan. Yksittäisen taloyhtiön kannalta energiantuotannon ja –siirron teknologiat ovat monimutkaisia ja ne vaativat uudenlaista osaamista myös isännöitsijöiltä. Luontevampi ratkaisu on, että energialaitokset ottavat paikallisen tuotannon välineet haltuunsa tai että syntyy uusia liiketoiminnan malleja investointeihin ja manageeraukseen (vrt. esco-mallit). Teknistä vaativuutta kuvaa se, että lähes nollaenergiatalot on pääsääntöisesti toteutettu ammattimaisille omistajille. Kuluttajille pitäisikin mahdollistaa myös ”low-tech” –konseptit.

Olipa rakennus kuinka energiatehokas hyvänsä, ratkaisevaa on kansalaisten käyttäytyminen. Kestävien kaupunkiympäristöjen edistäminen edellyttää ”consumer cleantechiä” eli palveluita, jotka houkuttelevat ihmisiä toimimaan vähäpäästöisesti. Tällaisia jakamistalouden malleja ovat maailmanlaajuiset Airbnb tai Über, mutta uusia kotimaisia smart uppeja on myös syntynyt, esimerkkinä PiggyBaggy, jonka avulla ihmiset voivat tarjota toisilleen kuljetuspalveluita.

Yksi kommentti artikkeliin ”Energiatehokkuuden iso mahdollisuus on aluetason ratkaisuissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s