Asuntopula: väärä diagnoosi ja huonosti purevat lääkkeet

Hallituksen puoliväliriihen lähestyessä asuntopoliittinen keskustelu käy reippailla kierroksilla. Keskustelu on hyväksi, mutta konkreettisia toimenpiteitäkin olisi jo tarvittu. Tosiasia on, pääkaupunkiseudulle kaivattaisiin lisää asuntorakentamista, viimeiset kaksikymmentä vuotta on rakennettu liian vähän. Joissakin muissakin kasvukeskuksissa olisi tarvetta vauhditukselle, mutta tilanne ei ole muulla yhtä huono. Kysyntää on sekä omistus- että vuokra-asunnoille. Säännöllisiä tuloja saavan, vaikka pienehköjäkin, kannattaa pyrkiä kiinni omistusasuntoon ja näin maksaa omia, eikä vuokraisännän lainoja. Liikkuvuutta kannustamaan tarvitaan myös vuokra-asuntoja.

Asuntoministerin keskeiset toimenpide-ehdotukset ovat olleet rakentamattomien tonttien kiinteistöveron alarajan nostaminen pääkaupunkiseudulla sekä kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon käynnistäminen valtion omistaman Kruunuasuntojen kautta. Molempiin ehdotuksiin liittyy ongelmia. Rakentamattomien tonttien korotettu kiinteistövero kapitalisoituu lopulta asuntojen hintoihin. Jos nykyinen omistaja ei saa aikaan kannattavaa talousyhtälöä, tontti myydään eteenpäin. Toisin sanoen rakentaminen ei käynnisty.

Parempi tapa saada rakentamista aikaan olisi tarjota tontteja toimijoille, jotka pystyvät käynnistämään rakentamisen nopeasti ja sitoutumaan sovittuun aikatauluun. Näitäkin toimijoita on. Kilpailutilanteesta huolestuneille voi suositella seuraavaa happotestiä: onko Helsingin keskustassa sijaitsevassa kännykkäkaupassa enemmän vai vähemmän tuotemerkkejä tarjolla kuin sunnuntain Hesarissa asuntoja myyviä yrityksiä. Kännyköistä tulee mieleen Nokia, Apple, Samsung ja muutama muu. Asuntoja tarjoavat esimerkiksi Skanska, NCC, SRV, Peab, Lujatalo, Hartela, YIT, Sato, VVO ja iso joukko muita. En usko, että kyse on asuntomarkkinatoimijoiden vähyydestä.

Kruunuasunnot tarvitsisi huomattavan määrän tontteja, pääomaa ja osaamista, jotta jonkin vuoden jänteellä syntyisi merkittävää tuotantoa. Selvästi nopeampi tapa on tarkistaa tuetun tuotannon korkotukiehdot järkeviksi, jolloin kunnalliset yhtiöt ryhtyvät töihin. Uskoakseni heidän on helpompi saada tonttejakin. Toinen hyvä ja jo ehdotettu keino on lyhentää yleishyödyllisyyssäännösten kesto neljästäkymmenestä kahteenkymmeneen vuoteen.

Tukipolitiikkaa voi tietysti miettiä yleisemminkin ei tuotannon, vaan asumistuen kautta, se voisi myös vaikuttaa markkinoihin tervehdyttävästi. Eihän asunto kuitenkaan itse tiedä onko se kohtuuhintainen, mutta asuja ymmärtää saamansa suoran tuen. Jos yksityistä vuokra-asuntotuotantoa halutaan muuten vauhdittaa, voi muistella vaikkapa muutaman vuoden takaisen välimallin suosiota.

Maan hallitus on muutenkin korottanut veroja, joten niiden kasvattaminen ei tunnu houkuttelevalta. Sen sijaan pääkaupunkiseudun kunnat voisivat käyttää kepin sijaan veroporkkanaa pientalotuotannon vauhdittamisessa: lohkoessaan suuren pientalotontin kahteen tai useampaan osaan saisi 10 vuoden alennuksen kiinteistöveroon siitä lähtien, kun lohkotun tontin rakentaminen käynnistyy. Tällä tavalla saataisiin tiivistettyä erityisesti vanhoja, väljästi rakennettuja pientaloalueita, jotka usein sijaitsevat lähellä keskustoja ja aluekeskuksia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s