Kaupunkiympäristöjen laatuun on viime vuosina alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota. Useat kaupungit ovat laatineet arkkitehtuuripoliittisia ohjelmia, viheralueita on kehitetty ja kävelykatuja avattu. Myös ympäristötaide on nousemassa vahvasti esiin. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama on käynnistetty kaksivuotinen prosentti taiteelle –hanke, jonka toteuttavat yhdessä Suomen Taiteilijaseura, Teollisuustaiteen liitto Ornamo, Arkkitehtuurin tiedotuskeskus, Ympäristötaiteen säätiö sekä Taiteen edistämiskeskus. Taike ohjaa osan läänintaiteilijoiden työpanoksesta taidehankkeiden edistämiseen.

Ympäristötaide on vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa, se vahvistaa ihmisten kokemusta omasta kotipaikastaan ja luo kiinnittymistä. Ehkäpä myös rakentaa osaltaan alueen identiteettiä ja brändiä. Yksi tunnetuimpia kotimaisia esimerkkejä prosenttitaiteesta on Arabianrannan alue Helsingissä, jossa on kymmeniä yksittäisiä teoksia, sekä julkisissa tiloissa että yksittäisissä rakennuksissa.

Nykyisin puhutaan myös ”ympäristötaiteen kaavasta” tai ”taidekaavasta”, jolloin ajatuksena on, että taidekysymyksiä pohdittaisiin kaavoituksen yhteydessä. Termin historiasta voin kertoa sen verran, että keksimme sen yhdessä Vesa Varrelan (läänintaiteilija tämän vuoden alusta) kanssa vuonna 2002 kun YIT ryhtyi kehittämään Espoonkartanon aluetta. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaalle alueelle haluttiin jotakin erityistä ja niinpä pyysimme Vesaa miettimään asiaa. Kuljettuaan kartanon mailla ja mietittyään asiaa, hän työsti ensimmäisen konsepti-idean. Myöhemmin sisältöä jalosti ympäristötaiteilija Milja Halmkrona taiteen lopputyössään vuonna 2005.

Käytäntöön asti ei koskaan päästy, koska edelleenkään yhtään asemakaavaa ei ole saatu valmiiksi. Sen sijaan kuvatunkaltaista lähestymistapaa on toteutettu hieman pehmeämmässä muodossa Kuopion Saaristokaupungissa, josta on rakentunut Hannu Harjunheimon johdolla ehkä tämän maan hienoin ”waterfront” kaupunginosa. Joensuun Penttilänrannassa taidetta on viety eteenpäin prosenttipohjalta. YIT:n kohteessa on Pekka Paikkarin toteuttama teos talon ala-aulassa.

Pekka Paikkarin teos kuvaa alueen historiaa, puuosat on tehty alueelta nostetuista uppotukeista.

 Ympäristötaide voi parhaimmillaan olla yksi kestävän kaupunkiympäristön elementti. Kiinnittäessään ihmisiä paikkaan se synnyttää yhteisöllisyyttä ja sosiaalista kestävyyttä, vahvistaessaan alueen brändiä se edistää taloudellista kestävyyttä.

Taloudellinen näkökulma on tärkeä varsinkin asuinalueilla. Jokaiseen asuntorakentamisen hintaa nostavaan tekijään täytyy suhtautua kriittisesti. Vaikka maksaja onkin ensi kädessä rakennuttaja, lopulta hinnan maksaa asukas. On oikeutettua kysyä, pitääkö rakennuttajan valita taide asukkaan puolestani. Aina voi vastata, että  alueelle ei ole pakko muuttaa, mutta yhtä hyvin voi toivoa, että tulevat asukkaat voisivat olla jollakin tavoin osallistumassa esimerkiksi taidekaavan työstämiseen. Joka tapauksessa oleellista on löytää sellaisia ympäristötaiteen sovelluksia, jotka synnyttävät lisäarvoa. Oli summa sitten prosentti kokonaisuudesta tai jotakin muuta.