15 minuutin kaupunki -konsepti auttaa jäsentämään yhdyskuntasuunnittelua   

Helsingin kaupunkiympäristölautakanta hyväksyi marraskuun lopulla Keski-Viikin alueen kaavarungon. Kaavaselostuksessa mainittiin, että pyrkimyksenä on ollut saada aikaan 15 minuutin kaupunkia. Menemättä millään muotoa syvemmälle itse kaavarungon sisältöön on mielenkiintoista huomata, että tavoitetta on kuvattu tällaisella hieman populaarillakin käsitteellä, joka haastaa perinteistä funktionalistista ja autoiluun perustuvaa ajattelua. Käsite löi läpi monessa maassa Yleisesti ottaen 15 minuutin kaupungilla […]

Lue lisää "15 minuutin kaupunki -konsepti auttaa jäsentämään yhdyskuntasuunnittelua   "

Mitä koronan jälkeen – paluu Nurmijärvelle vai 15 minuutin tiiviiseen kaupunkiin?

YLE julkaisi eilen (25.5.) kiinnostavan artikkelin siitä, miten muutamat suuret eurooppalaiset kaupungit ovat reagoineet koronaan. Kirjoittajat lisäksi ennakoivat myös betonilähiöiden nousua. Perusteellisemmin tarkasteltiin Milanoa, mutta myös Barcelonaa ja Lontoota. Milanon liikennesuunnittelujohtaja Marco Granelli kertoo jutussa, että joukkoliikenne toimii nyt vajaalla käyttöasteella ja että heidän pyrkimyksenään on kehittää erityisesti pyöräilyn ja kävelyn olosuhteita. Koronan johdosta jalkakäytäviä […]

Lue lisää "Mitä koronan jälkeen – paluu Nurmijärvelle vai 15 minuutin tiiviiseen kaupunkiin?"