Helsingin kaupunkiympäristölautakanta hyväksyi marraskuun lopulla Keski-Viikin alueen kaavarungon. Kaavaselostuksessa mainittiin, että pyrkimyksenä on ollut saada aikaan 15 minuutin kaupunkia. Menemättä millään muotoa syvemmälle itse kaavarungon sisältöön on mielenkiintoista huomata, että tavoitetta on kuvattu tällaisella hieman populaarillakin käsitteellä, joka haastaa perinteistä funktionalistista ja autoiluun perustuvaa ajattelua.

Käsite löi läpi monessa maassa

Yleisesti ottaen 15 minuutin kaupungilla tarkoitetaan sellaista sekoittunutta yhdyskuntarakennetta, jossa kaikki oleelliset ihmisten tarvitsemat asiat ovat saavutettavissa 15 minuutissa kävellen, pyörällä tai joukkoliikenteellä. Tämän tyyppisessä muodossa idean esitti ensimmäistä kertaa Melbournen yliopiston kaupunkisuunnittelun professori Kim Dovey hienossa Urban Design Thinking -teoksessaan pohtiessaan mahdollisuutta saavuttaa kaikki oleelliset asiat 20 minuutissa.

Pariisin vasemmistolainen pormestari Anne Hidalgo popularisoi ajatuksen pormestarikampanjassaan vuonna 2020 lyhentäen ajan 15 minuuttiin. Hänen pormestarikaudellaan tehtiin myös konkreettisia toimia esimerkiksi kävelyn edellytysten parantamiseksi ja autoilun rajoittamiseksi.

Akateemisen tutkimuksen puolella aihetta lähestyi ainakin professori Carlos Moreno kumppaneineen vuoden 2021 artikkelissaan. Morenolta on myös tulossa aiheesta alkuvuodesta kirja nimeltään The15-minute city: a solution for saving our time and our planet.

Saman tapaista viitekehystä on kehittänyt myös tutkija ja Gehlin toimiston luova johtaja David Sim vuonna 2019 julkaistussa mainiossa Soft City -teoksessaan, joka on sittemmin käännetty kymmenille kielille, myös suomeksi. Hän listaa 9 periaatetta pehmeän kaupungin suunnittelemiseksi., Näitä ovat esimerkiksi käveltävyys, moninaiset rakennusten muodot ja ulkotilojen diversiteetti. Yhtä kaikki, hänenkin viitekehyksensä taustalla on kunnollinen tiiviys, toimintojen sekoittuneisuus ja vähäpäästöinen liikkuminen.

Ajattelun juuret 1960-luvulla

Aatehistoriallisesti kaikki mainitut kirjoittajat voidaan kytkeä perinteeseen, jonka käynnisti yhdysvaltalainen journalisti ja kirjailija Jane Jacobs ryhtyessään vastustamaan 1960-luvulla New Yorkin valtavia moottoritiesuunnitelmia. Jacobs on kaupunkisuunnittelun legenda, johon edelleen viitataan, vaikka hän itse epäilikin kaupunkisuunnittelun olevan pseudotiedettä. Pitkä matka on tultu 60-luvun New Yorkista tähän päivään, mutta samat teemat ovat edelleen keskustelussa mukana, uutena ehkä ilmastokysymys.

15 minuutin kaupunki, pehmeä kaupunki tai Doveyn DMA (density, mix, access) eivät ole sinänsä yksityiskohtaisia kaupunkisuunnittelun ohjeita tai kokonaisvaltaisia verifioituja teorioita. Ne ovat pikemminkin käsitteellisiä viitekehyksiä, jotka tuovat yhteen monimutkaisen ja moniulotteisen kokonaisuuden – kaupungin – suunnitteluun ja kehittämiseen liittyvät keskeiset tekijät. Usein myös iskevästi ja hieman popularisoidenkin. Samalla ne tarjoavat mahdollisuuden nousta kaupunkisuunnitteluun liittyvässä keskustelussa yleiselle tasolle yksittäisiin suunnitteluratkaisuihin nähden.

Eri palveluilla on erilainen vaikutusalue

Oletan kaikkien keskustelijoiden ymmärtävän hyvin, että todellisuudessa on kohtuullisen vaikeaa saada kaikki oleelliset asiat mahtumaan 15 minuutin etäisyydelle ja samalla voidaan tietysti pohtia mikä on oleellista. Oopperaa on vaikea saada joka paikkaan kävelyetäisyydelle, toisaalta päiväkoti, koulu, ruokakauppa ja terveyskeskus voisivat olla sellaisia oleellisia palveluita. Joskaan tuoreiden hyvinvointialueiden suunnitelmat eivät tähän viittaa terveyspalveluiden osalta. Jos taas sattuu asumaan Pasilan Triplassa, lähes kaikki on saavutettavissa sisätiloissa muutamassa minuutissa.

Liitetaloudessa ja käytännön palveluliiketoiminnassa tunnetaan käsite vaikutusalue (catchment area), jolla kuvataan palveluiden tarvittavaa asiakaspohjaa ja sitä kautta maantieteellistä ulottuvuutta. R-kioskilla se on pieni, erikoiskaupalla melko suuri ja vaikkapa poikkeuksellisen vaativalla erikoissairaanhoidon palvelulla koko maa. Väestötiheys ja saavutettavuus vaikuttavat luonnollisesti oleellisesti.

On erinomaista, että tutkijat osaavat koota ajatuksiaan ja tutkimustuloksiaan käsitteellisiksi viitekehyksiksi, joista voidaan keskustella ja jotka mahdollistavat maallikoiden osallistumisen keskusteluun. Ja jos konsepteista syntyy vielä myytäviä julkaisuja ja palveluliiketoimintaa professorille, iloitkaamme siitäkin. Uusi tutkimus ja käytäntökin sitten taas haastavat syntyneitä malleja.