Professori Alan Wiig kumppaneineen toteaa erinomaisen Infrastructuring Urban Futures -kokoelman johdannossa, että kuluva vuosikymmenen ei ole vain kaupungistumisen vuosikymmen, vaan myös infrastruktuurin vuosikymmen.

He viittaavat tässä yhteydessä erilaisten infrastruktuurien – olivatpa ne sitten sinisiä, vihreitä, harmaita tai digitaalisia – tärkeyteen kaupunkien tulevaisuuden ja niiden kehittymisedellytysten kannalta. Aihe, josta meillä on keskusteltu ehkä turhankin vähän lukuun ottamatta valtion teiden 2,5 miljardin korjausvelkaa, ei ole varsinainen kaupunkiaihe.

Infra ei ole vain tekninen kysymys

Jos tarkastellaan viimeisen neljän vuosikymmenen kaupunkikehityksen keskeisiä teemoja, voisi kiteytetysti todeta, että 1980- ja 90 -luvulla keskustelua hallitsivat teknologiakeskukset, osaamiskeskukset, tiedepuistot ja laajemmin osaamispohjainen talous. Varsinainen kaupunkipolitiikka otti vasta ensi askeleitaan.

2000-luvun alussa puhuttiin Richard Floridan innoittama luovista kaupungeista ja syntyi muotoaan jatkuvasti muuttava smart city -tematiikka. Viimeiset 15 vuotta ovat olleet paluuta kaupungin perusolemukseen: tiiviyteen, saavutettavuuteen, palveluihin, tapahtumiin ja kaupunkiympäristön laatuun. Siis kaikkeen siihen mikä tekee kaupungista kaupungin.

Infrastruktuuria on pidetty melko teknisenä kysymyksenä, ja pääosin se onkin toiminut hyvin johtuen osittain kaupunkien kohtuullisen nuoresta iästä. Esimerkiksi New Yorkissa metro on vanha ja korjausvelkaa on kertynyt vuosikymmeniä. Nyt vettä pumpataan päivittäin metroverkostosta 14 miljoonaa gallonaa! Ilmastopahiksena pidetty Kiina puolestaan kehittää kestävää liikenneinfraa ja kuukausittain maan sähköbussien määrä kasvaa 10 000 autolla. Suurkaupunki Shenzhein bussit ovat kaikki fossiilivapaita.

Fossiilivapaata energiaa kasvavaan sähköntarpeeseen Edellä mainitussa kokoelmassa tutkijat Andres Luque-Ayala ja Jonathan Rutherford pohdiskelevat infrastruktuurin luonnetta ja olemusta teoreettisesta näkökulmasta. Heidän mukaansa infrastruktuuriverkostot toimivat kaupunki-luonto-suhteen välittäjinä kytkien kaupungin ja luonnon yhteen ja tuoden ne yhteiseen tekno-luonto -prosessiin.

Vesi, energia ja muut luonnon resurssit virtaavat verkostoissa synnyttäen hybridin, jossa uusina elementteinä ovat kasvava digitaalisuus ja datapohjaisuus ohjaavana älykkyytenä. Infrastruktuuri ei tee kaupungista luonnosta riippumatonta, vaan kutoo sen tiiviisti luontoon kiinni. Tästä syystä infrastruktuuri on myös keskeinen kaupunkien tulevaisuuteen vaikuttava tekijä.

Otetaanpa muutama käytännön esimerkki ymmärtääksemme paremmin, miksi todellakin olemme infran vuosikymmenellä. Energian tuotannon ja käytön alueella tapahtuu juuri nyt paljon ja nopeasti. Tuulivoima on kasvanut viime vuodet nopeasti, seuraava kasvaja lienee aurinkovoima.

Ydinvoiman osalta on vaikea kuvitella, että joku investoisi enää Olkiluodon kaltaisiin suurlaitoksiin, sen sijaan urbaaniin rakenteeseen sijoittuvat pienydinvoimalat ovat mielenkiintoinen uusi teknologia. Paikallisuus ja läheisyys nousevat arvoonsa, jotta voidaan välttää raskaita siirtoyhteyksiä. Näitä tukemaan kehitetään paikallisia energiavarastoja ja virtuaalivoimaloita, joiden käyttöoptimoidaan älyverkoilla, joissa kuluttajien joustoilla oma tärkeä roolinsa. Kaikki tämä tarvitaan nopeasti yhteiskunnan sähköistyessä ja pyristellessä samanaikaisesti irti fossiilisista polttoaineista.

Raiteet tehokkain tapa kasvattaa joukkoliikenteen käyttöä

Liikkumisen osalta käydään henkien taistelua yksityisautoilun ja muiden liikkumismuotojen välillä. Autoilunkin osalta keskusteluun on jo nyt noussut ainakin Helsingissä, mitä energianlähdettä käytetään. Kaupungistumisen edetessä joukkoliikennettä kehitetään entistä aktiivisemmin.  

Varsinkin jäykäksi ja joskus jopa vanhanaikaiseksi leimattu raideliikenne on osoittautunut hyväksi keinoksi kasvattaa joukkoliikenteen käyttöastetta ja luoda kiinnostavaa kaupunkirakennetta. Raideliikenne etenee pääkaupunkiseudulla, Tampereen seudulla ja Turussakin. Sähköbussien ja sähkökäyttöisten henkilöautojen latausinfraa rakennetaan myös, kävely ja pyöräily saavat omia, aiempaa parempia väyliä. Seuraava iso askel voi olla reaaliaikainen käyttäjäinformaatio, itseohjautuvista ajoneuvoista puhumattakaan.

Vihreän infran merkitys kasvaa

Kaupunkirakenteiden tiivistäminen mahdollistaa toimivan joukkoliikenteen ja monipuoliset toiminnot kävely- ja pyöräilyetäisyydellä. Samanaikaisesti pitäisi huolehtia kaupunkien vihreästä infrastruktuurista ja biodiversiteetistä. Biodiversiteetin ohella vihreä infra liittyy vaikkapa hulevesien hallintaan, lämpösaarekkeiden välttämiseen ja ennen kaikkea ihmisten hyvinvointiin sekä terveyteen.

Vihreä infra ei ole vain yksi viihtyvyystekijä (amenity), vaan pikemminkin organisoiva viitekehys urbaanille muodolle ja kasvulle kuten Meredith Witten toteaa Lontoon vihreää infraa käsittelevässä artikkelissaan. Julkisten puistojen ohella vihreän infra kattaa esimerkiksi katujen puut, yksityiset puutarhat, viherkatot ja -seinät, pientareet, joutomaat, siltojen aluset ja kirkkojen pihat. Potentiaalia siis on, kokonaisuutta on ymmärrettävä ja suunniteltava.

Konkreettisesti infrarakentaminen on myös tapa luoda uutta maata. Erilaisilla teknisillä ratkaisuilla kuten kansilla voidaan ylittää muun infran estevaikutuksia, kasvattaa viheralueiden määrää tai tehdä tilaa asumiselle ja palveluille.  Hyvä esimerkki tästä on Turkuun suunniteltava kokonaisuus Itäharjun ja Kupittaan yhdistämiseksi ja alueen urbanisoimiseksi. Erinomaisen onnistunut toteutus puolestaan on Tampereen Kansi ja Areena.

Lähivuosien ja -vuosikymmenten elintärkeät haasteet liittyvät ilmastonmuutokseen ja luontokatoon. Kaupungin eivät ole osa ongelmaa, vaan toivottavasti osa ratkaisua. Erilaiset infrastruktuurit ovat keskeisessä roolissa luoden luonnon ja rakennetun ympäristön yhdistävän datarikastetun hybridin, joka tukee monin tavoin suurten haasteiden ratkaisua. Puhutaan enemmän infrasta!