Kuntavaalit lähestyvät ja elinkeinopolitiikkakin nousee keskusteluun kunnissa. Yritysten ja yrittäjien mielipiteet kiinnostavat, ja yrittäjien asiaa luvataan ajaa tarmokkaasti. Vastaavasti elinkeinoelämän järjestöt ovat aktiivisia ja esimerkiksi EK julkaisi hiljattain kyselyn seutukuntien elinkeinopoliittisesta menestymisestä. Nyt kun sote-tehtävät ovat siirtymässä maakunnille, kuntien tehtävät ovat vähentymässä ja monet puhuvatkin elinvoimakunnista. Kun kuntavaaliehdokas paahtaa elinvoimasta, kannattaa kysyä mitä hän sillä tarkoittaa.

Tutkimuksen ja käytännön kokemuksen pohjalta nostan esiin muutamia elinkeinopolitiikkaan liittyviä huomioita. Aivan oleellista on ymmärtää, että vaikka kuntarajat ovatkin olemassa, yrityksen tai työntekijän näkökulmasta tarkasteltava kokonaisuus on työssäkäyntialue. Toisinaan päivitellään, kun teollinen valmistaja siirtyy keskuskaupungista kehyskuntaan ja verotulot menevät, vaikka yhdyskuntarakenteen ja tonttihintojen kannalta se voi olla järkevää. Mitä tulee verotuloihin, kuntien verotulot muodostuvat pääosin luonnollisten henkilöiden maksamista veroista, yritysten maksamien yhteisöverojen osuus on useimmiten alle kymmenen prosenttia kaikista verotuloista. Oleellista kunnan kannalta on se, mihin ihmiset maksavat veronsa. Asuinpaikan valintaan taas vaikuttavat useat tekijät kuten toivotut asumisen vaihtoehdot ja palvelut sekä näistä muodostuva elinympäristö, ehkä myös alueen brändi.

Työpaikkoja siis tarvitaan, mutta mitä kunta voi tehdä asian hyväksi? Yrityksiä ei voi käsitellä yhtenä ryppäänä, mutta lähdetään lähipalveluista kuten erikois- ja päivittäistavarakauppa, ravintolat, kahvilat yms. Palveluiden kysyntää vauhdittaa aluetalouden kasvu, lisäksi varsinkin yhtään erikoistuneemmat palvelut tarvitsevat riittävää väestökeskittymää, joka tuo riittävää asiointitiheyttä. Liikennejärjestelyillä on vaikutusta, tiiviissä kävelykeskustassa monet erikoispalvelut voivat hyvin.

Korkeaan osaamiseen perustuva yritystoiminta arvostaa osaavan ja koulutetun työvoiman saantia tärkeimpänä sijoittumiskriteerinä. Riittävä työvoimapooli ja oppilaitosten läheisyys ovat tärkeitä, osaava työvoima puolestaan arvostaa oman osaamisalueensa monipuolisia uramahdollisuuksia. Keskittyminen hyödyttää yrityksiä ja osaajia. Osaajat arvostavat myös monipuolisia asumis- ja palveluympäristöjä. Perinteisesti on väitelty siitä, seuraako työ ihmistä vai päinvastoin. Jyväskylän yliopiston professori Hannu Tervo julkaisi pari vuotta sitten Suomea koskevan tutkimuksen, jonka mukaan korkean osaamisen tehtävissä työ seuraa ihmistä ja matalamman vaatimustason tehtävissä ihminen työtä.

Osaamiskeskittymien syntymistä kannattaa siis edistää, joskin se on pitkäjänteistä puuhaa. Tutkimme professori Markku Sotaraudan kanssa viime vuosikymmenellä Tampereen ICT- ja terveysteknologiaklustereiden kehittymistä ja havaitsimme, että pääsy iduista nopean kasvun vaiheeseen kesti 30 vuotta.

Kysymys elinkeinopolitiikan toimenpiteistä siroaa siis moneen osakysymykseen. Siksi yksinkertaistavat mittarit, kuten alueen yritysten lukumäärä tai yrittäjille tehdyt kyselytutkimukset eivät toimi yleispätevinä mittareina elinkeinopolitiikan onnistumisesta tai epäonnistumisesta.

Viime vuosina on erityisen paljon kiinnitetty huomiota julkisten hankintojen hyödyntämiseen. Aihehan ei ole mitenkään uusi, brittitutkijat puhuivat siitä jo 1990-luvun alussa. Kuntien hankinnat ovat merkittäviä, mutta täytyy muistaa, että suurten lukujen takana yhtenä erittäin merkittävä osana ovat erikoissairaanhoidon hankinnat. Muuten hankintoihin sisältyy paljon melko tavanomaisia asioita kuten vaikkapa katujen hoitoa, rakennusurakoita, pulpettien ostoa kouluihin tai kopiopaperia toimistoihin. Vaativien kunnan ja yritysten yhteisten tuote- ja palvelukehitysprojektien toteuttaminen olisi monille yrityksille tärkeä mahdollisuus saada referenssejä, mutta silloin molempien osapuolten täytyy myös pystyä panostamaan hankkeisiin.

Toisinaan väitetään, että julkiset hankinnat suosivat suuria yrityksiä. Rakennusurakoiden koko on toisinaan niin suuri, että se rajaa pienempiä yrityksiä ulkopuolella. Tampereen Rantatunnelin allianssiurakka on hyvä esimerkki onnistuneesta kokonaistoimituksesta, Länsimetrossa taas urakoita pilkottiin pieniin osiin. Suurissa urakoissa pk-yritykset käytännössä pääsevät mukaan alihankkijoina. Tavarahankinnoissa erät ovat toisinaan niin suuria, että pienimmät eivät pääse mukaan, toisaalta talouden puristuksissa kunnatkin tekevät samaa kuin muutkin toimijat, hyödyntävät suuruuden ekonomiaa.

Toiveet oman kunnan yritysten suosimisesta kannattaa unohtaa. virkamiehen täytyy noudattaa hankintalakia ja markkinatalouden ideakin on suosia parasta.

Hyvää elinkeinopolitiikkaa on avata julkista palvelutuotantoa markkinoille ja rakentaa monituottajamalleja, joissa julkinen ja yksityinen tuotanto kirittävät toisiaan ja ehkäpä syntyy meillä niin vähäistä työkiertoakin sektoreiden välillä. Kunnan on myös viisasta välttää laajentamasta omia toimintojaan markkinoille, jos tarjontaa on olemassa.