Itsenäisyyspäivää juhlittiin sekä perinteisin että vähemmän perinteisen menoin. Vähemmän perinteistä oli erityisesti se, että presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto järjestettiin Tampereella, mutta myös se, että kansalaisaktivismi oli näkyvästi läsnä kiakkovieraat-nimisen ryhmän muodossa. Keskustelu ja analysointi mellakoista on ollut aktiivista kaikissa medioissa. Joidenkin mielestä kysymyksessä on roskajoukon rettelöinti, toiset taas näkevät liikehdinnässä syrjäytyneiden hätähuudon.

Totesimme yhdessä Markku Sotaraudan kanssa vuonna 2008 kirjoittaessamme nokkelasta kaupungista, että ”nokkela kaupunki on myös särmikäs. Se ei ole koskaan itsestään selvä eikä helppo tai lattea. Ja juuri siksi se on sekä ihmisten että organisaatioiden näkökulmasta kiinnostava.” ja että ”moni tulee käymään nokkelassa kaupungissa vain kokeakseen sen ilmapiirin ja pisteliään hävyttömän, uutta luovan ja vanhaa kyseenalaistavan keskustelukulttuurin.”

En väitä, että juuri kyseinen tempaus olisi esimerkki uutta luovasta keskustelukulttuurista, mutta ainakin meininki oli hävytöntä ja pisteliästä. Sen sijaan väitän, että tämänkaltainen toimeliaisuus lisääntyy kaupungistumisen ja kulttuurisen monimuotoistumisen myötä. Suuremmat massat ja paremmat kulkuyhteydet tukevat tätä, ja sosiaalisen median avulla erilaisten tapahtumien organisointi on helppoa. Ja aina on löydettävissä mukaan seikkailijoita ja vaihtelua kaipaavia, vaikka aktivismin tavoitteet eivät niin kirkkaita olisikaan. Tässäkin tapauksessa tavoitteet jäivät epämääräisiksi.

En kannata rikollista toimintaa, en väkivaltaa, enkä yksityisen omaisuuden tuhoamista. Mutta jos tarkastellaan tapausta viileästi Tampereen maineen kannalta, ei ole ollenkaan selvää, että se koki kolauksen. Pikemminkin päinvastoin. Toimintaa ja reipasta meininkiä arvostavat muistavat hetken päästä, että Tampereella tapahtuu. Mellakoita ei pikkukylässä kannata järjestää eli Tampere nousee lähes kansainväliseen sarjaan särmikkäänä paikkana. Järjestystä arvostavat puolestaan muistavat poliisin kiihkottoman ja määrätietoisen toiminnan, jonka vuoksi kansalaisten turvallisuus ei vaarantunut, eikä merkittävää vahinkoa muutenkaan tapahtunut.

Nähtäväksi jää, herättääkö mellakointi perusteellista yhteiskunnallista keskustelua syrjäytymisestä ja huono-osaisuudesta. Vaatimukset verorahoin kustannettavista ”eliitin juhlien” lopettamisesta demokratian pitää joka tapauksessa kestää ja sallia, mutta sen pitää myös osoittaa rajat keskustelun tavoille, aivan kuten tapahtuikin. Puistossa kaljoitteleva ja jääkiekkomailoilla huiteleva, naamareiden takana piilotteleva porukka ei käy keskustelua, vaikka se kosolti julkisuutta on saanutkin.  

Vieraillessamme tänään ystäväperheen luona Tampereella Sorsapuistossa, mellakkapaikalla, isäntä totesi lakonisesti, että keskiluokanhan siellä olisi pitänyt osoittaa mieltään: tietoyhteiskunnan myötä koulutustaso nousee ja korkeakoulutetuista tulee tavallisia työntekijöitä. Heidän on organisaatioiden litistyessä ja tulosvaatimusten kasvaessa joka päivä ponnisteltava ankarammin edes säilyttääkseen asemansa, ja samalla hyväksyttävä jatkuvasti nouseva verotus sekä heikkenevät julkiset palvelut.