Ympäristöministeriö julkaisi pari viikkoa sitten mielenkiintoisen ja perusteellisen raportin valtakunnallisesta alueiden eriytymisestä. Mika Ristimäen ja Heli Mäntylän toimittamassa kokoelmassa tarkastellaan sekä nykytilaa että tulevaisuutta. Käsittelyssä ovat esimerkiksi väestömuutokset, asuntomarkkinat, kiinteistökanta, koettu elämänlaatu ja kulttuurinen kestävyys. Nostan seuraavassa esiin vain muutamia näkökulmia ja esitän niistä joitakin huomioita.

Väestönkasvun osalta raportissa nojataan Tilastokeskuksen vuoteen 2045 ulottuvaan väestöennusteeseen, jota Syke on muokannut kaupunkiseutukohtaiseksi. Siinä väestön ennustetaan kasvavan 6,4 prosentilla vuoteen 2045 mennessä. Kasvusta merkittävän osan arvioidaan perustuvan työikäisen väestön maahanmuuttoon. Tämä ei yllätä tietäen nykyisen hedelmällisyyden tason, eikä myöskään se, että kasvu keskittyy suurimmille kaupunkiseuduille. On kuitenkin hieman yllättävää, että kasvun ennakoidaan keskittyvän aikaisempaa voimakkaammin Helsingin laajalle kaupunkiseudulle.

Etelä-Suomeen syntyy verkostometropoli

Kaupunkiseutujen kasvusta Helsingin laaja kaupunkiseutu (sisältää Kuuma-kunnat) saa ennusteen mukaan kasvusta 55 prosenttia, Tampereen kaupunkisetu 13 prosenttia, Turun kaupunkiseutu 9 prosenttia, Oulun kaupunkiseutu 6 prosenttia ja loput lähinnä murusia. Helsingin seudun suhteellisen asema vahvistuisi siis entisestään. Niinpä kasvun luonnetta kuvataankin kaupungistumisen sijaan termillä suurkaupungistuminen. Suurkaupungistumiseen liittyy sekin, että väestön keskittymistä voimakkaammin keskittyvät työpaikat, varsinkin tietointensiiviset palvelut.

Visioimme Turun kaupungin nykyisen strategiajohtajan ja kaupunkitutkijan Timo Aron kanssa jo yli kymmenen vuotta sitten suurten työssäkäyntialueiden syntyä, ehdotuksistamme ilmeisin oli Eelä-Suomen työssäkäyntialue. Nyt YM:n raportti toteaa, että on syntymässä Eteläisen Suomen verkostometropoli, jossa päivittäinen työssäkäyntialue yltää Helsingistä Hämeenlinnaan, Lahteen, Lohjalle ja Loviisaan ja viikoittainen työssäkäyntialue Lappeenrantaan, Tampereelle ja Turkuun. Turun tunnin juna luonnollisesti vahvistaisi entisestään verkostometropolia ja siirtäisi Turkua päivittäisen työssäkäynnin piiriin.

Ydinkeskustan rooli heikkenee

Verkostometropolin kehittyessä Helsingin ydinkeskustan asema on heikentynyt. Norteconin matkapuhelindata-analyysin mukaan käyntimäärät keskustassa ovat vähentyneet 33 prosenttia vuosien 2019 ja 2024 välillä. Kehyskunnissa ja laajemminkin metropolialueella asuminen on tyypillisesti edullisempaa ja etäyön ansiosta työmatkakustannukset ovat pienentyneet sekä toisaalta vahvat alakeskukset ovat tuoneet palveluita lähemmäksi. Oma vaikutuksensa on ollut toki myös kasvavalla verkkokaupalla.

Olen aikaisemminkin todennut, että keskusta ei ole enää yhtä keskeinen työpaikkasijainti, eikä vähittäiskauppakaan ole enää keskustan kantava tekijä. Asuminen, tapahtumat, elämykset, flaneeraus, kulttuuri ja kohtaamisen sen sijaan yhä enemmän ovat. Ja keskustan kehittämiseen on myös tartuttu.

Jos erilaisten tietointensiivisten palveluiden ja ylipäätään minkä tahansa toimialan asiantuntijatehtävien valuma-alue on laajeneva, on mielenkiintoista pohtia mitkä ovat jatkossa parhaita toimistosijainteja Helsingin seudulla. Ennen pitkää niitäkin nimittäin toimistojakin tarvitaan taas. Pasila Suomen vilkkaimpana joukkoliikennesijaintina on ehdottomasti yksi parhaista sijainneista ja ehkä Vallilakin voisi sopivalla kehitystyöllä päästä imuun. Keilaniemi on erittäin vetovoimainen jo nyt ja tärkeä osa vetovoimaa on VTT:n ja Aalto yliopiston läheisyys. Lisäksi Otaniemen kehityssuunnitelmat ovat mielenkiintoisia.

Villejä kortteja pohtisin Vantaalle pääradan lähettyville sijainneille, jonne pääsee hyvin kaikilla kulkuvälineillä. Vastaavasi myös esimerkiksi Viikissä voi avautua lähivuosina yllättäviä kehitysmahdollisuuksia, sijainti on hyvä esimerkiksi idän suunnasta tuleville. Pikaratikka on parantanut sen joukkoliikenneyhteyksiä ja sitä kautta nostanut Viikin houkuttavuutta. Myös siellä etuna on yliopistokampuksen läheisyys.

Supistuvien alueiden tyhjeneminen kiihtyy

Kasvukeskusten ulkopuolella haasteita riittää vanhenevan väestön, heikkenevien palveluiden sekä tyhjenevien asuntojen ja muiden kiinteistöjen muodossa. Vihreän siirtymät investoinnit – datakeskukset, uusiutuvan energian tuotanto, vetylaitokset – tarjoavat joillekin taantuville kaupunkiseuduille uusia mahdollisuuksia, hyvä esimerkki tästä kehityksestä on Kajaani. Mutta supistuvien seutujen on raportin sanoin pyrittävä ”älykkääseen sopeutumiseen”.

Raportin mukaan koko maassa on yli 600 asukkaan taajamissa vailla vakinaisia asukkaita 345 000 asuntoa, joka on 14 prosenttia koko maan asuntokannasta. Valtaosa näistä on kerros- ja rivitaloasuntoja, yhteensä 259 000 asuntoa. Alle 30 000 asukkaan taajamissa näistä on noin 90 000, mutta yli 100 000 asukkaan taajamissa noin 120 000. Suhteellisesti niitä on kuitenkin eniten pienissä taajamissa ja vähiten isoissa. Vailla vakinaisia asukkaista olevia pien- ja paritaloja on yhteensä 86 000 kappaletta, joista 70 prosenttia sijaitsee alle 30 000 asukkaan taajamissa. Ongelma pahenee, kun väki vähenee. Lisäksi ongelmana on rahoituksen saaminen asuttujenkin asuntojen korjauksiin supistuvilla alueille.

Supistuvien alueiden yhdyskuntarakenteen kehittämiselle raportti antaa muun muassa seuraavia suosituksia: voimassa olevien kaavojen tarkastelu kriittisesti, uudistetaan tai kumotaan tarpeen mukaan; vältetään uusien irrallisten alueiden syntymistä; sijoitetaan eri toiminnot siten, että ne tukevat toisiaan ovat saavutettavissa kestävillä kulkutavoilla ja puretaan käyttämättömiä rakennuksia ja infrastruktuuria tarpeen mukaan. Tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty.

Purkubuumia ei ole

Sinänsä purkamisesta on viime vuosina keskusteltu paljon ja julkisessa keskustelussa on puhuttu jopa purkubuumista. Raportin mukaan purettujen ja rakennuskannasta poistuneiden rakennusten lukumäärä on vaihdellut viimeisen viiden vuoden aikana 4000-5000 rakennuksen välillä.

Vastaavasti kerrosalan mukaan laskettuna määrä on vaihdellut 800 000 ja 1 100 000 kerrosneliömetrin välillä. Suhteessa kaikkien rakennusten kerrosalaan se on ollut vuodessa alle 0,8 prosenttia eli mitään purkubuumia ei varsinaisesti ole ollut. Kappalemääräisesti eniten on viime vuosina purettu pientaloja, talousrakennuksia ja vapaa-ajan asuinrakennuksia.

Purkamista pitää välttää kaikissa olosuhteissa, mutta vaikkapa supistuvan alueen ara-kerrostalon tyhjennyttyä on uutta käyttöä vaikea kehittää ja toisaalta ylläpitokustannukset juoksevat. Joissakin taajamissa aravuokrat ovatkin markkinavuokria korkeampia.

Olen itse viime aikoina puuhannut hieman kiertotalouden parissa ja Suomessakin on jo muutamia hienoja esimerkkejä toteutettu. Rakennuttajien näkökulmasta keskeisiä kiertotalouden haasteita ovat sopivien uudelleen käytettävien materiaalien ja rakennusosien saatavuus riittävän suurissa määrin, saatavuuden oikea-aikaisuus ja markkinapaikat sekä kuljetuskustannukset. Muutamaa ontelolaattaa ei kannata kuljettaa Lieksasta Helsinkiin tehdastarkastuksen kautta. Jotta päästäisiin merkittävästi eteenpäin oleellista onkin synnyttää suurten kaupunkiseutujen sisäiset uudelleen käytettävien rakennusosien markkinat.

Asuntojen vuokratuotannosta on viime vuosina keskusteltu paljon ja raporttikin käsittelee vuokra-asumista monipuolisesti. Se ansaitsee aivan oman käsittelynsä, mutta yhden mielenkiintoisen tilastofaktan nostan esiin: vuonna 2003 44 prosenttia helsinkiläisistä asui vuokralla, vuonna 2023 täsmälleen sama prosenttiosuus.