Cargegie Mellow’n aluetaloustieteen professori Richard Florida julkaisi vuonna 2002 veret seisauttavan The Rise of the Creative Class -teoksen, jossa hän kuvasi, miten luovat ammattilaiset tekevät sijaintipäätöksiään. Siihen asti oli keskitytty pitkälti yritysten sijaintipäätöksiin, mutta Florida käänsi asetelman päälaelleen. Hän myös konseptoi joukon indikaattoreita kuvaamaan eri kaupunkeja ja talousalueita. Indikaattoreita olivat esimerkiksi luovuusindeksi, teknologiaindeksi, innovaatioindeksi, boheemi-indeksi ja monimuotoisuusindeksi. Viime mainittu kuvasi gay-väestön määrää.

Laajan empiirisen aineiston pohjalta Florida löysi vahvoja korrelaatioita esimerkiksi luovan luokan määrän, innovatiivisuuden, teknologiayritysten määrän ja monimuotoisuuden välille. Hän ei väittänyt, että gay-väestö olisi jotenkin muita luovempaa, mutta hän käytti sen määrää kuvaamaan kaupungin suvaitsevaa ilmapiiriä. Vertailtaessa kaupunkeja eri indikaattoreilla kärjessä olivat esimerkiksi San Francisco, Boston, New York, Austin ja Los Angeles. Kirja oli myyntimenestys ja professori kiersi ympäri maailmaa kertomassa 3T:n eli teknologian, talentin ja toleranssin ilosanomaa. Olin itsekin kuuntelemassa häntä Merikaapelihallissa syksyllä 2004.

Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen vielä matkaa

Yhdysvalloissa on miljoonakaupunkeja mistä valita, meillä tarjota on vähäisempää, mutta yhtä kaikki osin Floridankin vaikutuksesta kaupunkiympäristöjen elävyyteen ja viihtyvyyteen, kulttuuripalveluihin ja luovien alojen talousvaikutuksiin ryhdyttiin kiinnittämään huomiota. Toki monikulttuurisuus ja monimuotoisuus ovat olleet meille vaikeita ja Yhdysvalloissakin mielipiteet ja asenteet ovat kärjistyneet.

Konsulttiyhtiö McKinsey julkaisi hiljattain vuonna erittäin kattavan Women in the Workplace 202 4 –tutkimuksen, jossa selvitettiin monin tavoin naisten ja erikseen vielä värillisten naisten asemaa työmarkkinoilla. Myönteistä kehitystä oli viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtunut, mutta tasa-arvoon on Yhdysvalloissa vielä matkaa ja kehityskin on haurasta. Esimerkiksi naisten kokema seksuaalinen häirintä ei ollut vähentynyt viimeisen viiden vuoden aikana lainkaan. Ehkäpä ajan kuvaan heijastaen yritysten sitoutuminen sukupuolten ja rotujen väliseen tasa-arvon vahvistamiseen oli tutkimuksen mukaan heikentynyt vuoden 2017 jälkeen.

Yhdysvaltojen tilanteesta ei voida tehdä suoria johtopäätöksiä Suomen tilanteeseen, mutta pohdittavaa ja tekemistä meilläkin riittää. Järjellistä rasismikeskustelua näyttää olevan kovin vaikea käydä. Vaikka varsinkin elinkeinoelämä on pitänyt vahvasti esillä tarvetta saada ulkomaista työvoimaa Suomeen ja vahvistaa Suomen mainetta kiinnostavana kotipaikkana, maan hallituksen viesti ei vaikuta koherentilta ja strategiselta. Yleiset puheet luonnonkauniista ympäristöstä ja laadukkaista julkisista palveluista eivät riitä, eivätkä ne ole edes uskottavia.

DEI-tavoitteet ovat käytännöllisiä  

Onneksi Richard Floridan hengessä kaupungit, jotka muutenkin ovat monin tavoin keskeisiä taloudellisia toimijoita, ovat olleet aktiivisia. Esimerkiksi Espoo on tarmokkaan kaupunginjohtajansa Jukka Mäkelän johdolla onnistunut kasvamaan kansainvälisen maahanmuuton avulla ja saamaan yrityksille ja tutkimuslaitoksille luovaa luokkaa töihin. Ja koulua ja päiväkotia pukkaa uudenlaisilla malleilla muuttajien tarpeita täyttämään.

Aivan kuten menestyvät kaupungit ja aluetaloudet tarvitsevat monimuotoisuutta ja monipuolista osaamista, niin tarvitsevat yrityksetkin. Innovaatiot syntyvät siellä, missä erilaiset näkökulmat kohtaavat. Meillä kesän YLEen liittyvä monimuotoisuuskohu aiheutti kolauksen pyrkimyksille vahvistaa monimuotoisuutta, tasa-arvoa ja inklusiivisuutta. DEI-asiat leimattiin epämääräiseksi hörhöilyksi, vaikka kysymyksessä ovat erinomaiset ja hyvinkin ymmärrettävät sekä käytännölliset tavoitteet.

Monimuotoisuus viittaa siis esimerkiksi sukupuoliin, syntyperään, ikään tai koulutukseen. Vaikkapa seksuaalinen suuntautuneisuus ei ole työnantajan asia, mutta jokaisen pitäisi voida tuntea olonsa turvalliseksi työpaikalla.

Koulutuksen osalta Suomessa vallitsee sellainen erityispiirre, että koulutus määrittelee hyvinkin tarkasti työtehtävät. Lontoon Cityn rahoitusvelhot ja pääomasijoittajat ovat voineet opiskella vaikkapa kreikkalaista filologiaa ja englantilaista kirjallisuutta. Moni työnantaja ajattelee, että sivistynyt ja lukenut henkilö oppii kyllä käyttämään exceliä ja laskemaan sijoitusten tuotto-odotuksia, mutta ei välttämättä toisinpäin.

Tasa-arvo puolestaan viittaa yhdenmukaiseen palkkaukseen tai etenemismahdollisuuksiin. Inklusiivisuus puolestaan tarkoittaa sitä, että kaikki otetaan mukaan työyhteisöön sellaisina kuin he ovat. Tämän sanottuani muistan, että työpaikka ei ole erityisesti itsensä toteuttamisen näyttämö, vaan oleellista on kaikin tavoin ammattimaiset, kohteliaat ja toiset huomioon ottavat toiminta- ja käytöstavat.