Kivekkään ja Soininvaaran kirjat käsittelevät hyvää kaupunkia hiilineutraaliuden ja talouden näkökulmista

Vihreät kaupunkipoliittiset vaikuttajat Otso Kivekäs ja Osmo Soininvaara julkaisivat kumpikin kuluvana vuonna kiinnostavan kaupunkisuunnittelua ja -kehitystä käsittelevän kirjan. Soininvaaran Talous ja kaupunki ilmestyi syksyllä ja tarkastelee aihepiiriä erityisesti talouden näkökulmasta. Kivekkään Kuinka rakennetaan vihreä kaupunki ilmestyi puolestaan jo ennen kevään kuntavaaleja. Ja vaikka hän itsekin kutsui sitä vaalikirjaksi, se ei tee oikeutta kirjan laadukkaalle ja […]

Lue lisää "Kivekkään ja Soininvaaran kirjat käsittelevät hyvää kaupunkia hiilineutraaliuden ja talouden näkökulmista"

Kupittaa kärkeen myös kansainvälisesti vertaillen

Olin kuukausi sitten tutustumassa Milanon kaupunkisuunnitteluun ja -kehitykseen asiantuntevan ryhmän kanssa. Kiinnostavia kehityshankkeita olivat esimerkiksi suuret teolliset brownfieldit Pirellin, Maseratin tai Alfa Romeon siirrettyä toimintojaan muualle. Toisaalta varsinaisia rakentamattomia alueita Milanon alueella ei juurikaan ole. Näillä uudistettavilla alueilla erityinen painopiste suunnittelussa näytti olevan vihreydessä, mutta myös kehittämisen ja toteuttamisen kilpailuttamismallit olivat kiinnostavia. Hyvää oppia saimme […]

Lue lisää "Kupittaa kärkeen myös kansainvälisesti vertaillen"