Mistä kristallipallo, joka näyttää asumisen tarpeet 100 vuoden päähän?

Kesäinen asunpoliittinen keskustelu on jatkunut vilkkaana sekä mediassa että varsinkin sosiaalisessa mediassa. Osa keskustelijoista ja asiantuntijoista on kannattanut enemmän tai vähemmän selkeästi ajatusta jonkinlaisesta universaaliasunnosta, jonka ei sinänsä tarvitsi vastata erityisen tarkasti ensimmäisen ostajan tarpeisiin, vaan myös kaikkien myöhempien käyttäjien. Esimerkkeinä tästä ovat esiin nousseet vaikkapa erillinen keittiöhuone, nykyisin suositun avokeittiön sijaan, tai riittävän isot huoneet, joihin voi myöhemmin lisätä vaikkapa työtilan. Useaan kertaan olen törmännyt sloganiin ”asuntoja suunnitellaan sadaksi vuodeksi”.

Kolin upeita maastoja patikoidessa pohdiskelin, mitä tuo sadan vuoden suunnittelu oikeastaan tarkoittaa. Intuitiivisestihän se vaikuttaa järkeenkäyvältä, mutta tiedämmekö me todella, miten ja missä sadan vuoden päästä – tai edes viidenkymmenen vuoden – asutaan? Ajatelleenpa asiaa muutaman vaihtoehtoisen skenaarion kannalta. Ilmastopakolaiset, kutistuva väestö, kiihtyvä kaupungistuminen vai toistuvat pandemiat?

Ilmastonmuutos etenee ja heikentää elinolosuhteita ratkaisevasti Afrikassa, josta miljardi ilmastopakolaista lähtee kohti Eurooppaa ja sitkeimmät parikymmentä miljoonaa pääsee Suomeen asti, aluksi Uudellemaalle. Ei ole mitään keinoa estää tulijoita ja palauttaa heitä jonnekin, jossa ei voi elää. Perheet ovat suuria ja tarvitsevat isoja asuntoja. Toisenlaisen äärimmäinen kehityskulku voisi olla sellainen, jossa syntyvyys pysyy alhaalla, maahanmuuttoon suhtaudutaan kriittisesti, väkimäärä Suomessa laskee, huoltosuhde heikkenee, työllisyysaste on alhaalla ja ihmiset köyhtyvät sekä asuvat yksin. Pitäisikö silloin olla pienehköjä ja edullisesti ylläpidettäviä asuntoja?

Entäpä jos kaupungistuminen jatkuu voimakkaana ja väki keskittyy muutamaan kasvukeskukseen? Savonlinnassa joudutaan jo nyt purkamaan kokonaisisia kerrostaloja, ja pienemmillä paikkakunnilla huolella rakennettuja ja hoidettuja pientaloja jää ilman käyttäjiä. Presidentti Niinistön ehdottama romutuspalkkio voi lievittää tuskaa, mutta tuskin korvaisi kaikkia tehtyjä uhrauksia. Muutamassa kasvukeskuksessa hinnat pysyvät korkeina.

Tai sitten koronan kaltaiset pandemiat seuraavat toisiaan ja varsinkin etätöihin kykenevät siirtyvät ensin väljemmille alueille, mutta lopulta kaupunkien ja kansantalouden rapistuessa siirrytään yhä enemmän maaseutumaisiin kyläyhteisöihin ja tyhjenevät kerrostalot jäävät kaupunkeihin. Kehityskulkua voi vauhdittaa pitkittynyt sotilaallinen konflikti Itä-Ukrainan tapaan. Ja lopulta kaupungistumisenkin jatkuessa yksittäiset kaupungit voivat romahtaa kuten Detroit Yhdysvalloissa. Väkiluku on siellä laskenut huipun 1,8 miljoonasta 800 000 asukkaaseen.

Purku vai korjaus?

Suunnittelu sadaksi vuodeksi ei siis todellisuudessa ole aivan helppoa. Toinen paljon toisteltu väite on, että ei pitäisi purkaa, vaan korjata ja muuttaa käyttötarkoitusta. Tähänkin väitteeseen on helppo yhtyä intuitiivisesti, vaikka korjaaminenkin tuottaa päästöjä. Savonlinnan tapauksessa purkaminen on järkevää, kun käyttäjiä ei kerta kaikkiaan ole, tai voisi olla 20 vuoden päästä, mutta talon pitäminen pitkään tyhjänä, mutta käyttökunnossa on kallista ja aiheuttaa päästöjä. Korjaamisessa astuu kuvaan myös talous, vaikka sen merkitystä hieman vähätellään. Pienituloisen eläkeläisen kyky panostaa kerrostaloremontteihin voi olla rajallinen, vaikka se sinänsä olisi järkevää kiinteistönpitoa.

Eikä tämä kaikki koske vain yksityistalouksia. Erinomainen esimerkki on Alvar Aallon suunnittelema Paimion parantola, yksi suomalaisen arkkitehtuurin jalokiviä. Siitä huolimatta Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymällä ei ollut taloudellisia edellytyksiä ylläpitää sitä. Kuntataloudetkin ovat tiukkoja ja jos talouden tasapainottaminen ei onnistu, kunta joutuu valtionvarainministeriön käsiohjaukseen, mikä sekään ei ole parasta mainosta vetovoimaisuudesta. Paimion tapauksessa ratkaisu löytyi onneksi uuden säätiön kautta, jossa suurimpana rahoittajana on Suomen valtio. Kuvaavaa oli, että kuntayhtymä lahjoitti kiinteistön korvauksetta.

Käyttötarkoituksen muutokset ovat korjaamisen ohella hyvä tapa jatkaa kiinteistön elinkaarta. Tässäkin tapauksessa taloudelliset reunaehdot tulevat helposti vastaan. Käytännön kokemus on opettanut, että parhaiten konversiota voi toteuttaa kaupunkien keskustoissa muuttamalla toimistoja asumiskäyttöön. Kaupungit eivät ole näistä tyypillisesti kovin innostuneita, koska potentiaalisia työpaikkoja poistuu, mikä sekin ymmärrettävää.

Kestävyyden eri dimensiot

EU:n juuri julkaistun ilmastopaketin ja metsästrategian ympärillä on käyty paljon keskustelua kestävyydestä. Meillä on – aivan oikein – muistutettu, että taloudellinen kestävyys on ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden ohella kolmas kestävyyden pilari. Tähän on vastattu, että ekologinen kestävyys on ensisijaista ja että muut voivat toteutua vasta sen pohjalta. Kuulostaa taas intuitiivisesti järkevältä, mutta onko todella näin?

Jos meillä ei ole taloudellista tai sosiaalista kestävyyttä, onko näyttöä siitä, että ekologisesta kestävyydestä huolehdittaisiin? Esimerkeiksi kelpaavat vaikkapa vanha kunnon Neuvostoliitto, jossa sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden heikkous johti valtaviin ympäristötuhoihin. Tai 1800-luvun alun teollinen Lontoo; tehdastyöläiset tekivät ankeissa oloissa pitkää päivää huonolla palkalla, eikä kenelläkään ollut energiaa huolehtia ympäristöstä. Pohjoismaiden kaltaiset yhteiskunnat näyttäisivät olevan kykenevimpiä tarttumaan ilmastohaasteisiin.

Koska emme tiedä mitä seuraavan 100 vuoden kuluessa tapahtuu, tarvitaan jonkinlaista joustavuutta. Kaupungit toki ovat itsessään muuntuvia ja esimerkiksi asuntokanta uudistuu vain muutamalla prosentilla vuodessa, joten todellisuudessa kulloiseenkin elämäntilanteeseen sopivaa asumisratkaisua saadaan tai joudutaan etsimään koko kannasta. Niinpä Suomessa 900 000 ihmistä muuttaa vuosittain. Sopeutumista edesauttaisi varainsiirtoveron poisto, mutta nyt ei liene aika ehdottaa valtion tulojen pienentämistä. Uudistuotannossa rakennuttajat pyrkivät tekemään asuntoja, joille on kysyntää. Jos markkinaohjaukseen ei luoteta, voidaan ottaa käyttöön vaikkapa Helsingin käyttämä malli, jossa säädellään huonelukujakaumaa. Todellisuudessa mitään teoreettista oikeaa huoneistotyyppijakaumaa ei ole olemassakaan, mutta Helsingin malli on yksi arvaus, joka on toiminut aivan hyvin.

Materiaalien uusiokäytössä mahdollisuuksia

Ottaen huomioon alussa kevyesti luonnostelemani vaihtoehtoiset tulevaisuuden kuvat emme todellakaan tiedä kuinka paljon, missä ja minkälaisia asuntoja 100 vuoden päästä tarvitaan. Niinpä isossa kuvassa korjaamisen ja konversioiden ohella tärkeää on kolmas kiertotalouden keino eli materiaalien uusiokäyttö. Rakentamisen työmaatoiminnot kuljetuksineen muuttuvat vähäpäästöisimmiksi sähkötyökalujen, uusituvan sähkön ja biopolttoaineiden käytön lisääntyessä.

Materiaalien uusiokäyttö edellyttää ensinnäkin rakennuksen digitaalisen kaksosen ylläpitoa, jotta tiedetään mitä se sisältää, mutta ennen kaikkea pelisääntöjä millä periaatteilla purettavia rakennusosia voi käyttää uudelleen. Konkreettisesti siis miten on varmistettu, että käytetty tiili tai betonielementti ei sisällä vaarallisia aineita, onko siitä olemassa esimerkiksi ympäristöseloste? Ja mitä tarkoittaa uuden asunnon myynnissä, että osa materiaaleista on kierrätetty. Todennäköisesti tarvitaan uudenlaisia liiketoimintamalleja purkamisen ja materiaalien käsittelyn ja kunnostuksen alueelle.

Vaikka nykyisin rakennuksen elinkaaren päästöistöistä valtaosa onkin käytön aikaisen energian päästöjä, uusiutuvien energialähteiden myötä materiaalien suhteellinen päästöosuus kasvaa. Meillä puuta on tarjottu ratkaisuksi, mutta aivan viimeaikainen tutkimus ehdottaa, että puu kannattaa jättää ennemmin hiilinieluksi. Päivän aviisi (HS 20.7.) raportoi Etlan tuoreesta tutkimuksesta, joka osoitti, että, vain hieman yli puolet metsien hakkuiden negatiivisesta hiilitasevaikutuksesta voidaan kompensoida, vaikka kaikki puun sisältämä hiili saataisiin varastoitua pitkäkestoisiin puutuotteisiin.

Toisaalta vähäpäästöisiä materiaaleja kehitetään aktiivisesti esimerkkeinä vaikkapa biosementti tai geopolymeerit. Hienossa sienien ja sienirihmastojen tärkeyttä kaikelle elämälle avaavassa teoksessaan Entangled life Merlin Sheldrake kertoo yhdysvaltalaisesta yrityksestä, joka pystyy tuottamaan tiilen kaltaisia rakennusosia sienistä!

4 kommenttia artikkeliin ”Mistä kristallipallo, joka näyttää asumisen tarpeet 100 vuoden päähän?

  1. Hei huolella mietiskeltyä, kannattaa liikkua luonnossa. Kyllä tuossa mietityttää tarjonnan ja kysynnän suhde voiko tarjonnalla vaikuttaa kysyntään, luoko esim. Tiiviys kuitenkin kestävyyttä ja kysyntää, tuoko rakentamisen löysyys riskejä joustavuuteen, tehdäänkö väljyyttä luonnon kustannuksella, pitäisikö kaupunkirakennetta kuitenkin tehostaa ja lisätä toimivuutta ja jättää luonnolle enemmän niukkaa maapinta-alaa. Vaativia suunnittelutehtäviä, asuntoyksiköiden koon ja joustavuuden lisäksi.

  2. Yleensä kannattaa etsiä ristiriitoja ja muita paineita synnyttäviä tilanteita. Ne joko purkautuvat jossain vaiheessa tai sitten eivät. Tässä muutamia.
    1) Suomessa on kerrostaloasuntoja puoli miljoonaa enemmän kuin ruokakuntia, joiden asumisihannetta ne vastaavat. Jos olisi tarjolla kilpailukykyisiä pientaloasuntoja, ne kävisivät kaupaksi. Kilpailukykyisyys tarkoittaa monessa tapauksessa sitä, että kerrostaloasunnon keskikoko on alle 60 m2 ja uusien pientaloasuntojen yli sata neliötä. Jos asemakaavoitus tuottaisi tontteja pieniä pientaloasuntoja varten, taloudelliset mahdollisuudet asunnonvaihtoon paranisivat – ja saattaisivat tyhjentää ne puoli miljoonaa kerrostaloasuntoa.
    2) Evoluutiopsykologiaa tunnetaan liian huonosti kaavoittajien ja asuntosuunnittelijoiden piirissä. Sen pohjalta voi esittää oletuksen, että lajityypillisessä asuinympäristössä ihmiset eläisivät merkittävästi pidempään ja merkittävästi terveempinä kuin sellaisessa, jossa on ristiriitoja ihmisten geneettisesti periytyvän käyttäytymisen kanssa. Mitä jos jonain päivänä asuntoja myydään sillä, että ne tarjoavat esimerkiksi kolme vuotta keskimääräistä pidemmän ja paremman elämän?
    3) Keskustojen kerrostaloasuntojen koon pieneneminen tarkoittaa, että asumistoimintojen ulkoistaminen lisääntyy. Ulkoistaminen tarkoittaa joskus tehostamista (vaikkapa mattojen pesu), mutta se voi tarkoittaa, että tosiasialliset kustannukset kasvavat ja tosiasiallinen hiilijalanjälki kasvaa; veikkaisin, että esimerkiksi ulkoa tilatun ruuan hiilijalanjälki on merkittävästi kotona tehtyä suurempi – mutta sitähän ei vielä ole velvollisuus kertoa asiakkaalle. Tästä problematiikasta on viitteitä siinä suomalaisessa tutkimuksessa, jossa on osattu tutkia asuntojen ohella myös asukkaita, koska viime kädessä heidän toimintansa saa aikaan suurimmat ilmastovaikutukset. Mitä tapahtuu, jos nämä tiedot viedään vaikuttamaan päätöksentekoon ja tiivis keskusta-asuminen näyttäytyy ilmastopahiksena?

    1. Erinomaisia huomioita niin kuin aina. Eikö tuota mielenkiintoa pientaloasumiseen olisi kohtuullisen helppo kokeilla sopivalla kaavoituksella? Kohtaan 2 huomiona muutaman vuoden takainen tutkimus USAsta, jossa havaittiin tiiviyden kaksinkertaistuessa eliniänodotteen kasvavan 3 vuodella. Palveluiden päästöt pitäisi tietysti saada näkyviin.

  3. Ei ole ihan helppoa kaavoittaa omatonttista pientaloa, jossa rakennusoikeus olisi selvästi alle 100 neliötä. Pitää saada rakentaa kiinni tonttirajaan ja vaatia vain yksi autopaikka, joka voisi olla kadun reunassa tontin puolella.
    Evoluutiopsykologian kannalta ovat relevantteja stressimuuttujia lajityypillinen habitaatti ja reviirien muodostuminen. Tutkimista varten pitäisi ottaa huomioon koko elinikäinen asumisympäristö (etenkin luontoelementit ja yhteisöllisyys) ja vakioida (ceteris paribus) mm. sosioekonomiset muuttujat ja työelämän vaikutus, ja silti tuloksena olisi vain korrelaatioita. Voi olla, että jonain päivänä on käytettävissä AI, joka kaivaa ja yhdistelee nämä tiedot; nyt joutuu arvailemaan sen tiedon varassa, jota on yksittäisissä tutkimuksissa löytynyt.- Juuri nyt muuten useat suomalaisetkin ovat vaihtaneet (huonomman) talvisen asuinympäristönsä siihen lajityypilliseen habitaattiin, jossa on hyvä toipua stressistä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s