Edellisessä blogissani analysoin kriittisesti yksityisautoilun dominanssia kaupunkisuunnittelussa; perusteltua palautetta tuli monesta kanavasta, mistä lämmin kiitos. Kahdenkymmenen Euroopan maan yhdyskuntien kestävyyttä tutkinut Nessa Winston osoitti, että joukkoliikenteen kulkutapaosuus kaikista matkoista on Suomessa 15 %, mikä oli vertailumaiden toiseksi alhaisin. Joukkoliikenteen vähäistä osuutta ei voida selittää vain yksityisautoilun suosimisella tai karvanoppakulttuurin ylivoimaisuudella – verotuksellisesti autoilua ei todellakaan suosita – vaan merkittävä syy on vähäinen kilpailu. Kilpailun puute on puolestaan johtanut siihen, että kannustuimia palveluiden kehittämiseen ei ole ollut.

Joukkoliikenteen toimijoita ovat rautateiden henkilöliikenteessä VR, kuntien sisäisessä liikenteessä pääasiassa kunnat ja bussien reittiliikenteessä yksityiset liikennöitsijät. Rautatieliikenteen kilpailusta keskustellaan aika ajoin ja keskustelun päätteeksi VR:n yksinoikeuden suoja-aikaa pitennetään. Viimeksi vuoteen 2024 asti! Yleisimpinä myyttisenä selityksenä kilpailun avaamisen vaarallisuudesta pidetään Britanniaa, jonka lukuisista (?) onnettomuuksista ja yhteensopimattomuuksista muistetaan mainita. Itse luin tutkimuksen[1], jonka mukaan kilpailulle avaaminen kasvatti asiakasmääriä paikasta riippuen 13-21 %, alensi kustannuksia 13 % ja tuotti kuluttajille 1,2 miljardin punnan säästöt. Saattoihan siinä rytäkässä joku yritys tehdä tulostakin ja piilottaa voitot Kanaalin saarille.

VR:n palvelukulttuurista saa kuvan konkreettisten esimerkkien kautta: vaimoni yritti ostaa perhelippua itselleen ja tyttärellemme verkkokaupasta Helsingistä Pietarsaareen, ei onnistunut. Verkkokauppa ohjasi ostamaan lipun rautatieasemalta. Vasta matka lipputoimistoon paljasti, että nimenomaan perhelippua ei voi ostaa perille saakka, koska loppumatka Pännäisistä Pietarsaareen pitää tehdä bussilla, eikä VR ole neuvotellut perhelipputuotetta matka viimeiselle osuudelle. Bussilippu siis pitää ostaa erikseen bussista. Tätä ei kuitenkaan kerrottu verkkopalvelussa. Pahoittelua turhasta juoksusta rautatieaseman lipputoimistoon ei tullut. Korkeista lipun hinnoista ei jaksaisi edes mainita, mutta kahden aikuisen meno-paluu Tampere-Helsinki 152 € kannustaa kyllä oman auton käyttöön.

Bussien reittiliikenteestä on myös puuttunut kilpailua. Reitit on tarjouskilpailun perusteella annettu useiden vuosien ajaksi yhdelle liikennöitsijälle, ja vähitellen niistä on tullut perheyhtiöiden ikiaikaisia nautintaoikeuksia. Onnibus ja muut halpisyhtiöt ovat tuoneet tervettä kilpailua alalle, mutta haasteita on ollut. Nyt järjestelmää ollaan muuttamassa. Vanhojen pelureiden uudistumispyrkimyksiä voi ihmetellä Kaisa Hernbergin tuoreen blogin äärellä Rahalla saa ja bussilla pääsee[2].

Ainakin suurempien kaupunkien sisäisestä joukkoliikenteestä on tyypillisesti huolehtinut kunnallinen tai seudullinen liikennelaitos. Viime vuosina kilpailua on saatu jonkin verran aikaan kilpailuttamalla yksittäisiä reittejä ja joissakin kaupungeissa on myös markkinaehtoista tarjontaa. Tähän rohkenen ottaa käytännön esimerkin kehittämishalukkuudesta Tampereelta viidentoista vuoden takaa, nykyisinhän kaupunki kehittää hienosti joukkoliikennettään, mistä oivana esimerkkinä on ratikkahanke.

Olin tuohon aikaan kaupungilla elinkeinojohtajana ja eräs paikallinen mediayrittäjä ehdotti, että kaupungin busseissa alettaisiin jakaa päivittäin Metron kaltaista ilmaisjakelulehteä. Hänen yrityksensä tekisi lehden kaupallisella riskillä ja Liikennelaitos saisi joka päivä palstatilaa omaan tiedotuskäyttöönsä. Yrittäjä ei ollut päässyt keskustelemaan ideastaan, joten hän lähestyi minua. Sovin ajan poliittisen johtokunnan kokoukseen ja kävin esittelemässä idean. Huolta päättäjissä herätti kaksi asiaa: tuleeko paljon siivouskustannuksia ja miten lehtiteline saadaan kiinnitettyä bussiin. Sovittiin, että asiaa pohditaan vielä ja että voin tulla vielä toisen kerran kokoukseen. Yrittäjän hätyyteltyä menin uudestaan johtokuntaan, mutta mitään päätöstä edes kokeilusta ei saatu aikana. En muista, että olisi keskusteltu esimerkiksi siitä, miten vain bussissa jaettava lehti lisäisi linja-autoliikenteen vetovoimaa.

Kaiken ylläkuvatun pohjalta on helppo ymmärtää miksi yksityisautoilu on niin suosittua. Ja onhan kieltämättä hyvällä autolla hyvissä olosuhteissa toisinaan mukava ajella.

[1] http://www.kaks.fi/sites/default/files/Kunnat%20ja%20kilpailu%201.pdf

[2] http://uusimukavuusalue.com/2015/06/22/rahalla-saa-ja-bussilla-paasee-eiku/